sunnuntai 12. elokuuta 2012

Ei laiskottelua


Katohan, on bloginpitäminen jäänyt vähemmälle. Korjataanpa tilannetta, eli kesäkuukausille piakkoin saatavilla takautuvaa treenipäiväkirjaa toisaalta kopsattuna. Pysyypähän aktiivinen kulissi yllä.



Ja kuvia ei blogissa ole, koska Vuodatus rikkoi ne. Bannerin korjaan, muuten sanon että pitäkää tunkkinne. 

perjantai 3. elokuuta 2012

Pujottelu ja kontaktit


Kivikko, pujottelua, puomia ja keinua, mukana kaksi kaveriani koirineen. Tehtiin kokonaista versiota siitä pikkuisesta keppitreenistä, joka kaverin koiralle paloiteltiin. Aivan täysillä vedättäessä Rhoo plopsahti pois tokavikasta välistä ja kerran se taisi mennä tokasta välistä sisään, mutta muuten meni hienosti. Puomin kontaktia tehtiin etupalkaten sekä kokonaisena esteenä (saatiin vauhtia suoritukseen) että pelkkänä alakontaktina. Saatiin jokunen hyvä toisto myös vauhdikkaista suorituksista, vaikka palkkaamisessa oli vähän säätämistä lopputreeniä kohti (sori, Rhoo!) Koko treenin ajan mukana oli äänihäiriö, jota soitin iPodilta kaiuttimien kautta (Youtubesta napattuja koirien ja treenaamisen ääniä). Rhoo reagoi häiriöön juuri sopivasti, eli huomasi, mutta pystyi itse päättämään että jatkaa työskentelyä. Muistin myös palkata starttikäytöksestä koko treenin ajan.

Keinulla Rhoo järkytti jälleen yhtä uutta ihmistä olemalla oma outo ja ihana itsensä  Ensin tehtiin Bang Gamea aivan matalalta ja kriteerinä ensin yhden tassun paukautus ja sitten pyysin jo kahta tassua. Rhoo ei tykännyt, vaikka palkka oli hyvä. Sitten tehtiin pari kokonaista keinua ja Rhoo olikin että "Joo, ei täs mitään juttui, mä kippaan tän tosta ja sitten kontaktiasento ja sillai". Treenikaveri sanoi ajatelleensa että ollaan avustajan kanssa ihan hulluja kun pyydetään Rhoolta kokonaista suoritusta kun BG sujui niin huonosti. Näin se on silti Rhoon kanssa ennenkin mennyt: jos lähden muuttamaan tai "helpottamaan" jotain suoritusta liikaa, se muuttuu Rhoon mielessä epäilyttäväksi. Haluaisin kuitenkin että myös Bang Game sujuu, joten jatkamme sen työstämistä. Ajattelisin, että Rhoolle saisi sen kautta valettua betoniin sen ajatuksen, että se itse voi hallita keinun liikettä.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Omatoimista omalla kentällä

Kivikko, pujottelua ja keinua 

Mukana oli molemmat koirat, tehtiin pujotteluun lähettämistä ja suoran putken ja renkaan kautta pujottelun hakemista. Käytössä oli etupalkka. Rhoo irtosi minusta piittaamatta, haki ekan välin itsenäisesti ja kesti takaaleikkauksen kepeille hyvin. Lisäksi tehtiin muutama toisto puomin kontaktia etupalkalla. Nämä menivät hyvin omasta liikkeestäni riippumatta. Keinutreenissä edettiin säädettävän keinun kanssa jo täyskorkuiseen keinuun mahtipalkalla. Varmistin edelleen takaa ettei keinu pääse nousemaan liian nopeasti. Muistin koko treenin ajan myös palkata starttikäytöksestä, mikä ilahdutti itseäni.

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Tekniikkaa, keinua ja sairastamista



Missattiin eiliset treenit koska vanhempi koirani Pii sairasti ja Keski-Suomen Eläinklinikalla meni reilu 3h ennen kuin päästiin ajamaan kohti Helsinkiä. Tänään 31.7. treenattiin Kivikossa pujottelua vauhdikkailla lähestymisellä, tehtiin pari perussarjaa hyppytekniikkaa kun treenikaveri oli rakentanut treenin valmiiksi ja lopuksi tehtiin neljä toistoa keinua mahtipalkalla. 


 


Pujottelu meni mainiosti joka kerta kun itse maltoin antaa koiran edetä ja hakea kepit rauhassa JA muistin että ohjata pitää silti. Jos rintamasuunta osoitti väärin, Rhoo porhalsi ohi kepeistä. Perussarja saatiin nauhallekin ja otan videon mukaan ensi viikolla kun menemme Vappu A:n puheille. Keinua tehtiin säädettävällä keinulla: 3 ekaa toistoa kanankaulapalkalla niin, että eka ja vika toisto oli keskimmäisellä keinukorkeudella ja toinen toisto korkeimmalla. Viimeisen toiston palkkana oli pieni hetki treenikaverin nartun kanssa "kahden" (toimi muuten aika hyvin, heh) Keinulla on tullut jo selvää edistystä ja yrittänen liittää siihen 2o2o vastaisuuden varalle, ettei tämä rebound tulisi enää ongelmaksi.



Rhoon perussarja: http://youtu.be/XgwEP6c-3aI

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Keinua.



Eilen 25.7. treenailtiin taas keinua Kivikossa. Mukana oli kaverini, joka auttoi palkkaamisessa. Ensin tein Bang gamea Rhoon kanssa säädettävän keinun matalimmalla asetuksella ja sitten tehtiin muutamia toistoja siten, että avustaja etupalkkasi lihapullalla. Kun Rhoo oli tehnyt muutaman kohtuuhyvän toiston matalalla keinulla, ehdotin että vaihdetaan kokonainen kanankaula palkaksi, mutta sen saa syödä vain jos kulkee keinulla ihan loppuun asti. Kaivaessani kanankauloja repusta avustaja sääti keinunkin keskimmäiselle asetukselle (Rhoo huomasi, minä en). Autettiin sen verran, että varmistin itse keinun liikkumattomuuden pitämällä sitä paikoillaan ja Mirka himmasi Rhoota keinun kontaktilla, jolloin saatiin noin viisi hyvää toistoa reilulla palkalla. 


 


Tästä on hyvä jatkaa, luulen ma. Harmittaa, ettei koiralle voi selittää sanoin että se keinu läiskähtää persiille juuri siksi että siitä hyppää liian aikaisin pois...


 


Tähän heinäkuun loppuun tulee liki täydellinen 1,5vko treenitauko Rhoolle, pois lukien ainoastaan tuo keinutreeni. Saa nähdä, onko intoa enemmän sitten maanantai-iltana.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Keinua, saatana


Kävimme viikonlopun alkajaisiksi vielä omalla kentällä Kivikossa tekemässä Rhoon kanssa keinua. Palkkana oli parasta herkkua pakastepurkeista, eli kanankauloja tarjoiluastiasta, joka on Rhoolle peko-treenien myötä melkeinpä vahvemmin ehdollistunut kuin oma ruokakuppi. Rhoo lähti mukaani iloisesti pomppien ja haukkuen mutta kun se näki keinun, oli kuin koirasta olisi laskettu ilmat pihalle. Rhoota ei kiinnostanut koko keinu, vaikka laskin säädettävän alumiinikeinumme matalimmalle asetukselleen.



Käytöksestä päätellen ongelmana on se, että jossain vaiheessa keinun rebound on osunut Rhoota jalkoihin/takapuoleen/tms Rhoon poistuessa esteeltä. Se nimittäin uskaltaa hyvin kolauttaa keinua, mutta se ei halua mennä etukontaktille seisomaan edes palkan perässä. Sain sen kanankaulalla vedettyä sinne mukanani, mutta se hyppäsi heti sivulle pois. Jos laitoin sivuille siivekkeet, se ei tullut edes houkuteltuna kontaktille asti. Helvetin helvetti.

torstai 19. heinäkuuta 2012

Mä oon NIIN helppo



Meidän piti tosiaan jäädä agitauolle, mutta ystäväni sai mut houkuteltua mukaan 19.7. Ylöjärven iltakisoihin kahteen starttiin, joihin olin Rhoon jo ilmoittanutkin. (Mun ei todellakaan pitänyt lähteä, mutta luvattiin skumppaa ja että saan valittaa suorituksistani niin paljon kuin haluan...) Yllätyksekseni kisat menivätkin ihan hyvin. Ennen ensimmäistä starttia tehtiin muutamia toistoja keinua lämppäesteillä niin, että jokaisesta keinusuorituksesta sai kokonaisen lihapullan. Rhoo meni lopuksi itsenäisesti lämppäkeinulle ja suoritti melko nopeasti, mutta ei se näemmä riittänyt. Molemmilta radoilta olisi tullut nollat, jos Rhoo olisi suorittanut keinun. Ensimmäisen radan meno oli alkuun melko tahmeaa ja hidasta, mutta parani loppua kohti. Keinun Rhoo väisti ja toisella yrittämällä se suoritti sen hitaasti hiipimällä. Arvelisin, että rata-aikaa meni keinuhärväykseen jopa noin kymmenen sekuntia, kun ensin jouduin pyydystämään koiran haltuun ja itse keinun päällä meni hyvinkin se viitisen sekuntia. Toisella radalla Rhoo eteni jo hyvällä vauhdilla ja iloisella mielellä, mutta jälleen kielto keinulta ja sen jälkeen hyvin hyvin hidas keinusuoritus. 


 


Ylöjärven kisojen plus-puolena oli jälleen uusi kisapaikka, hyvät pujottelut kummallakin radalla (Rhoo haki kepit oikein itse), kohtalainen ohjautuvuus Mikkelin kisoihin nähden ja toisella radalla melko hyvä etenemisvauhti ja ennen kaikkea iloisuus. Miinuksena - joskin isona sellaisena - onkin sitten tuo keinu. 

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Keinuongelman laastarointia


Mentiin kivikkoon korjaamaan Rhoon keinua. Avokätisellä herkkupalkalla sain jonkinmoisia toistoja keinulta aikaiseksi ja suoritus paranikin treenin myötä vähän, mutta ei Rhoo painostamatta ja/tai houkuttelematta halunnut keinua suorittaa. Keinun lisäksi tehtiin kepeille lähettämistä, persjättöä keppien edessä ja vedätyksen kestämistä pujotellessa. 



Pii teki samoja juttuja, meni ihan kivasti.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ei-ihan-mölliepikset



Eilen pidettiin päännollauspäivä ja tänään kävin hömpöttelemässä Rhoon kanssa kaksi episrataa Vuokkosilla BATin kisoissa. Hengattiin pitkät tovit ennen startteja ja Rhoo lähti joltensakin sunnuntaita paremmin tekemään rataa jo ensimmäisellä kierroksella. Toinen rata oli sitäkin parempi ja Rhoo pystyi leikkimäänkin ennen starttia, joten vauhtiakin radalla jonkin verran oli. 


 


Kontaktit olivat hienot kun autoin oman liikkeen hidastamisella/pysäyttämisellä. Radalla ollut pöytäkin sujui hienosti, vaikka sitä on todella vähän harjoiteltu. Takaaleikkaus renkaalle toimi hyvin. Miinuspuolella keinusuoritus näyttäisi olevan rikki, sillä Rhoo hyppäsi pois ennen aikojaan molemmilla radoilla jokaisella toistolla houkuttelustakin huolimatta. Jälkimmäisellä radalla ystävällinen toimitsija himmasi meille keinua, joten saatiin kuitenkin suoritettua ja sitten äkkiä pois ja palkalle. En tiedä, mistä tämä ongelma on saanut alkunsa, mutta ensimmäisen kerran se näkyi (lievempänä) reilu viikko sitten. Radat olivat haastavat, ymmärtääkseni kisat olikin tarkoitettu MM-karsintoihin valmentautuville koirakoille hallitreeniksi.


 


Itsestäni huomaan että ohjaussuoritukseni Rhoon radoilla on heikentynyt radikaalisti ja oma asenne on vähän että ei tästä kuitenkaan mitään tule. Pitänee ottaa kisataukoa ja tehdä simppeliä este- ja ohjaustreeniä kunnes (itse)luottamus on palautunut. Taidotkin karttuvat toivottavasti siinä ohessa.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Mikkelin hukkareissu



Oltiin seurakavereiden kanssa KK-99:n kisoissa viikonloppuna. Rhoo hyllytti 2/4 rataa juoksemalla ansaputkeen ja lauantain ekalla startilla sen piti käydä tsekkaamassa tuomaria ja jotain radan reunalla. Sunnuntaina "paras" ratasuoritus oli hiiiiidas kymppi. RV:t tuli kahdesta kiellosta: Rhoo ei mennyt puomille vaikka se oli suoraan edessä, enkä tullut erikseen varmistelleeksi asiaa. Tämän jälkeen itseltäni meni pasmat sekaisin, ohjaus putosi ja Rhoo kielsi puomia seuranneen aidan. Rata täällä: http://www.youtube.com/watch?v=IeZ5BnIhoOA


 


Tämän jälkeen seuraavalla radalla starttivuoroamme odotellessa n. 3s ennen omaa vuoroamme Rhoo sai ilmavainun jostain kiinnostavasta/huolestuttavasta asiasta (luultavasti radan reunalla kävelleistä belgeistä), eikä mistään tullut sen jälkeen mitään. Ehdin tarjota kananamia ja palkkapossunkorvaa hetsausmielessä nostaakseni koiran virettä ja saadakseni Rhoon huomion itseeni, mutta ei kiinnostanut. Lopputulos näkyy ratavideolla, jolla koira ei juuri edes vilkuile mua ja taitaa liikkua juosten vain ampuessaan ansaputken väärään päähän: http://www.youtube.com/watch?v=vfbjzQ4utnQ



P
ii teki lauantaina pari suht mukiinmenevää suoritusta. Hypäriltä tuli vitonen riman pudotuksesta (wtf!) ja vähän yliaikaa. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, ettei hyllytetty. Radan loppusuora oli todella vaikea ja vissiin yksi ainoa koirakko sai suoritettua sen sujuvan näköisesti. Muut pelastelivat tai hyllyttivät. Viikonlopun radat olivat todella haastavat ja ainakin yksi rata oli mielestäni peräti epäreilu: A:ta edeltäneeltä aidalta ei toisesta suunnasta saanut mitään lähestymistä A:lle ja "paremmaltakin" puolelta lähestymiskulma oli koiralle riskialtis, mikäli ei ehtinyt väliin suoristamaan. 


 


Sunnuntain tokan radan jälkeen itseäni otti sen verran rankasti päähän, että skippasin Piin koiran startit kolmosissa ja ajeltiin kotiin.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Rhoon Purinarallia



Rhoo rallasi Purinalla parit episradat. Putki > keinu ja kääntyminen on ihan lällärihommaa, sanoo Rhoo: http://youtu.be/ZBS5jk8XKRE


 


Ainakin koiralla oli kivaa, parissa kohtaa pilkahti Rhoon oikea, hyvä ja innokas vauhti ja pujotteluun mentiin sujuvasti. Lisäksi se hakeutui putkiin hyvin (hehe) ja kontaktitkin otettiin. Kääntymisen arvoa pitää vahvistaa, kuten Ville mulle radan jälkeen neuvoi.

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Pohjammaan kautta



Kisarutiiniviikot jatkuivat 7.7.12 Maalahdessa PAWSin kisoissa kahdella Sari Mikkilän radalla molemmille koirille. 


 


Tuloksena 2xHYL jotakuinkin samanlaisilla suorituksilla mutta eri syistä: ensimmäisellä radalla hain koiran häkistä liian myöhään ja tajusin vasta silloin, että namit olivat jääneet kämpille. Jouduin siis viemään Rhoon ensimmäiselle radalle ns. kylmiltään ja sitä jännitti ja arvelutti koko homma melko lailla. 


 


Toisella radalla virittely sujui kivasti, Rhoo teki pikku temppuja ja söi makkaraa. Startissa odotellessamme se sai katsoa edellä juossutta beeceetä vähän turhan kauan ja kuumui liikaa. Pohdin jo että otanko sitä enemmän haltuun, mutta en sitten ottanut ja ylivire näkyi sitten suorituksessa. Keinu menee normaalisti 1,5s suorituksena, nyt aikaa kului melkein 4s, mistä lie johtui. 



Eka kolmosten rata oli yllärivaikea. Tuomarikin yllättyi, hän kertoi luulleensa tehneensä helpon radan, mutta juuri kukaan ei ehtinyt aikaan. Kolmannella radalla tsempattiin Piin kanssa ja tehtiin nolla niukalla yliajalla sijoittuen kolmanneksi. Eka palkintosija kolmosissa, jee!

torstai 5. heinäkuuta 2012

Kotikentällä omin päin



5.7.12 Kivikko n. 21.30-22.30 treenattiin itseksemme 2o2o:a ja keppejä


 


Tehtiin korjaussarjaa puomin alakontaktille korjaussarjana eilisen jälkeen. Nostin puominpätkän minipöydälle ja virittelin putken antamaan lähestymiseen vauhtia. Rhoo pysähtyi mainiosti ilman putkea ja piti asennon, vaikka tein mitä. Putki+2o2o:iin lähetys toimi myös, mutta kun sekä Rhoolla että minulla oli vauhtia, pakka hajosi samaan tapaan kuin kisoissa. Panokset olivat kovat, koska palkkana oli ihanaa Best-In-mureketta purkista. Lopputreenistä tehtiinkin jo hyviä, vauhdikkaita toistoja niin, että Rhoo pysähtyi hienosti alakontaktille. 


 


Kepeillä treenattiin jokunen toisto sitä, että Rhoo kestää persjätön tai valssin keppien edessä. Hyvin meni, joskin toivoisin sille edelleen pujotteluun enemmän draivia ja tekemisen raivoa.



Pii pujotteli ja teki keinua. Sen saisi kiipeämään perse edellä A-esteelle, jos sillä saisi ruokaa.

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Purina-Oo, viralliset 2lk



Rhoo kävi myös eilen hakemassa Purinalta melkein-nollia kahdelta viralliselta radalta. Kontaktit prakasivat molemmilla radoilla ja ekalta myös RV 5 puomilta sitä myöden. Toka rata oli mukavaa menoa, mutta hyl kun Rhoo ei hakenut putken jälkeistä hyppyä (enkä itse jäänyt varmistelemaankaan, hyvä minä!) Herralan radalla videolta laskien reilu 4m/s etenemä, Muotkan radalla virallisista listoista 3,77m/s sisältäen järkyttävän huonon pelastelupyörityksen.


 


Videot:




 


Tiivis kisaaminen alkaa näkyä parempana kisarutiinina myös Rhoolla. Se oli eilen jo suht rento kisapaikalla ja melkein oma itsensä koko ajan. Kivaa!

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Rhoon starttiepistelyä Purina Oossa



Toinen rata oli ulkona ja sisällekin oli järjestetty edelliskertaa enemmän tilaa (kiitos!) Ilmoittautumisongelmat vainosivat meitäkin kun Rhoota ei löytynyt ollenkaan osalta listoista ja joillakin listoilla se esiintyi eri numeroilla, mutta pääsimme starttaamaan molemmilla radoilla. Rhoo sai ensimmäisellä radalla startata viimeisenä, mikä oli ihan mahtavaa: lähtöalue oli jo rauhoittunut, mutta Rhoo ehti nähdä edellisen koiran suorittavan. Toisten koirien agilitysuoritusten katsominen nostaa sen intoa ja virettä melkoisesti ja se tekikin mielestäni oikein kivan ja virheettömän ratasuorituksen. Ekalta radalta tulos oli kuitenkin hyl, koska palkkasin Rhoota nameilla startissa suunnitelmani mukaan. 


 


Annen radalle mennessä Rhoo näytti jo niin hyvältä, että jätin palkkaamisen sikseen ja mentiin vaan rataa. RV0, AV -8,?? ja etenemä n. 4m/s, mihin olen suht tyytyväinen. Rhoo lenkitti oman ohjaukseni vuoksi aika lailla ja pujottelu oli hitaahko, mutta kaikkinensa meno oli vallan mukavaa. Molemmilla radoilla Rhoo otti kaikki kontaktit, mutta ei pysähtynyt. 

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Perjantai, mikä ihana treenipäivä



Tehtiin pitkästä aikaa ratatreeniä Kivikossa Anna Heinosen ohjauksessa. 


 


Teimme Agirodun Open-rataa, joka ensimmäistä kolmea estettä lukuunottamatta olikin ihan mukava. Alun vauhdintappajaesteet eivät sovi porokoirien pirtaan, mutta kun sain itseni pidettyä edes jotenkin liikkeessä vekkaamalla, sai alunkin sujumaan kohtuullisesti. Rhoon kanssa tehtiin kaksi vauhdikasta rataa ja sitten mahtipalkkaukseen lopetus. Kontaktit otettiin kauniisti, mutta edelleen se vauhdissa totaalipysähdyksen tekeminen tuntuu ylivoimaiselta. Pii teki saman radan nätisti, mutta jopa Piiksi varsin hitaasti. Ei silti ollut kiva kuulla taas yhdeltä kouluttajalta kommenttia "perässävedettävästä koirasta". Mitä jos yritettäisiin yhdessä etsiä sille vauhtia?


 


Päälle tehtiin muiden poistuttua vielä jokunen toisto Villen neuvomaa kontaktitreeniä putkien kera siten, että edessä oli putki. Rhoo otti kontaktit virheettömästi, mutta putki ei tuonut sille aivan toivotunlaista lisänopeutta, vaan se teki vähän varovaisen oloisesti. Toistoja 3-5 x2 ja sitten kotiin.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Omatoimiserppejä sun muita



28.6.12 klo 1930- Tean ja Moskun seurassa ohjaustreeniä (valssit, serpentiinit ja välistävedot). Lisäksi Rhoo teki lopuksi vielä jokusen toiston pujottelua.


 


Rhoolla oli mukavasti vauhtia ja intoa ja lelupalkka kelpasi hyvin suurimman osan treenistä. Serpentiinit sujuivat jo viistoista lähetyskulmista mukavasti, mutta välistävedot eivät niinkään. Tean vihjeellä rintamasuunnan kääntämisestä riittävästi sain nekin ihan viimeisillä toistoilla kulkemaan suht kivasti.


 



Serps and threadles: http://youtu.be/65nygh4YsKQ


 


Rhoon toinen kierros valssitreeniä ja sen pujottelut taitavat olla vielä mun koneella leikkaamattomina, mutta tuossa lie tärkeimmät.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Mitäpä me nollilla



Jatkettiin meidän Kisarutiini-viikkoja HSKH:n 2lk virallisissa kisoissa, joissa oli tarjolla kaksi Kari Jalosen agirataa. 


 


Kisapaikka oli väljempi ja näin ollen Rhoolle helpompi kuin Purina. Molemmilla radoilla Rhoo teki kivasti yhteistyötä ja olen tyytyväinen suorituksiimme, vaikkei nollia tullutkaan. Ensimmäisellä radalla tein sen klassikkovirheen, että muutin ohjaussuunnitelmaa rataantutustumisen jälkeen ja sen seurauksena jätin ottamatta koiran haltuun kriittisessä kohdassa. Rhoo ohitti yhden hypyn, eli tuloksena hyl. Muita virheitä ei sitten tullutkaan. 


 


Toinen rata olisi ollut nolla, jos ei Rhoolle olisi tullut 5. viimeisellä esteellä jotain ihme aivopierua. Putkesta tultaessa olisi pitänyt hypätä suoraan sen edessä oleva hyppy, mutta Rhoo pysähtyi ja tökkäsi nenän maahan. Tästä kielto. 


 


Nopeus ei ole ihan kohdillaan, joskin kaarroksissakin olisi siistimisen varaa. Nopeilla pysäytyskontakteilla etenemä oli 3,75m/s tuolla tulosradalla, mihin en voi olla ihan tyytyväinen (kieltoja tai ei). Toivon, että rutiinin ja rentouden kasvaessa Rhoo pystyy useammin suorittamaan kisoissa kuten parhaimmillaan treeneissä - ja samat sanat myös omasta puolestani.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Iltaruokaa keinulta



Kivikko I-HAHin kenttä 26.6. klo 2030-2130, omatoimitreenit iltaruokapalkalla


 


1. Valssi- ja jaakotustreeni kolmella esteellä. Haravoin laskeutumispuolen joka toiston jälkeen, joten näin selkeästi Rhoon jäljistä, miten tiukkaan se pystyi kääntymään. Toistoja tehtiin n. 5kpl. Lasketumispaikan etäisyys rimasta pysyi aika vakiona, mutta se vaihteli ohjauksen onnistumisen mukaan riman puolivälistä siivekkeen kannatintolpan tienoille. Hyvin ajoitetulla/sijoitetulla valssilla ei ollut itse asiassa suurta eroa vs. jaakotus. Sain itse pienen ahaa-elämyksen siitä, mihin kannattaa sijoittua valssatessa noin tiukasti. Palkkana oli uusi vinkuva fleece-lelu, joka toimi Rhoolle kuin häkä.


 


2. Keinu. Yksi hyppy ennen, kaksi jälkeen, palkkana iltaruuan osanen rasiasta sijoitettuna heti keinun jälkeen tai 1-2 estettä eteenpäin. Rhoo meni pelotta keinulle ja pyrki sitkeästi karkaamaankin sinne. Kun kielsin ja komensin sen palaamaan ja odottamaan lupaa, sen into latistui ja palkan tavoiteltavuus selvästi väheni. Tyhmä minä. Toistoja puolisen tusinaa.


 


3. Kepit. Tehtiin yksi toisto ruokaetupalkalla putkesta vauhtia ottaen ja koira oli vauhdikas kuin räkä. Otettiin tauko ja palattiin kentälle tekemään lelupalkalla hömpöttelyä: putkeen lähetystä --> leikki --> yksi aita --> leikki --> putki+aita --> leikki jne. Lopulta tehtiin lelulla vedättämällä törrrrkeän hienot ja nopeat kepit ja lopetettiin leikkiin ja rauhalliseen iltaruokailuun kentän laidalla. 


 


Eilisen tokan radan vaatimisen ja huonojen fiilisten jälkeen Rhoota ei treenailu kiinnostanut. Se pyrki nuuskimaan maata, painelemaan kentän ovelle jne normaalin iloisen pomppimisen sijaan. Pohdinkin, pitäisikö jättää kisaaminen toistaiseksi ja tehdä superkivoja pikkutreenejä lelupalkalla, vähän toistoja ja paljon taukoja ja yrittää välttää painetta? Toisaalta ajattelen niinkin, että Rhoon olisi opittava kestämään myös sitä, että olen itse jännittynyt tai että tilanne ei ole sen kannalta optimaalinen. Kisapaikat vaihtelevat ja minäkään en ole kone.



Pii söi kepeiltä ja keinulta ja teki hyvin. Keinu saisi olla sähäkämpi, mutta otan tässä vaiheessa sen mitä saan.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

HAU Open eiku Purina



25.6. Purina Open 2lk, 2 starttia (Piille epiksinä)


 


Käytiin sitten maanantaina Purinalla ja vielä kohtuullisen hyvin tuloksin. Vaikka paikka oli vaikea ja odottelualue/startti/maalialue ahdas (vink vink järjestäjille), pystyin ennen ensimmäistä starttia väistämään odottelemaan kahvion oven viereen niin, että sain Rhoon istumaan rauhalliseen paikkaan selkä seinään päin. Syöttelin sitä siinä ja tehtiin vähän helppoja temppuja ja niinhän se malttoi jäädä starttiin sen vähän, mitä ekalla radalla ennakkoa tarvittiin. Toisella radalla rauhallista odottelupaikkaa niin läheltä starttialuetta ei löytynyt ja sisäänheittäjä käski meidät radalle niin aikaisin, että edellinen vielä suoritti ja jotain rimoja piti vielä nostella. Rhoo ei olisi halunnut jäädä istumaan ja halusi maanisesti katsoa takanaan liikkuvia koiria/ihmisiä. Rata olikin sitten sen mukainen, vaikka suht rumalla vaatimisella sainkin Rhoon jäämään starttiin.


 


Ensimmäisellä radalla Rhoo liikkui suht hyvin ja ohjautuvuus oli ok. Hylly tuli serpentiinistä kun ohjasin huonosti ja tehtiinkin välistävedot. Muu rata oli puhdas. Toisella radalla Rhoota kiinnosti ympäristö ihan liikaa ja meno vähän sinnepäin joka tavalla. Videomateriaalia tulee jahka muistan hakea kameran autosta. Pii mennä posotti menemään hyvällä mielellä ja tehtiin suht kivat radat. 


 


Ilmoittautumiset muihin Purina Openin osakilpailuihin lähtivät eilen. Ajatuksenani on päästä palkkaamaan epävirallisissa osakisoissa Rhoo ensimmäisen tai toisen esteen jälkeen ihan vaan siitä, että se malttaa jäädä starttiin ja lähteä suorittamaan. Haasteena on löytää sellainen palkka, joka kelpaisi sille tuossa tilanteessa - mahdollisesti kokeilen antaa sille jotain herkkuruokaa ja sitten napata koiran kainaloon ja viedä sen autoon. Toisille tämä ois rangaistus, Rhoolle tällä hetkellä sen eniten toivoma asia.

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannustreeniä



Treenit mökin etupihan nurmikolla, 23.6. iltapäivän ja illan mittaan kahdessa pätkässä; teemana pujottelu, flatwork ja 2o2o pelkällä puomin alastulolankulla


 


Tehtiin pujottelua 6:lla kepillä etupalkalle siten, että vaihdoin puolta edessä tai lähetin edelle ja leikkasin takaa. Lisäksi lähetin Rhoota kiertämään kartioita sekä ennen kepeille lähettämistä (keppikulmat, vauhdin tuominen mukaan treeniin) että ohjaustreeninomaisesti. Kun palkka oli keppien jälkeen, Rhoon oli vaikea malttaa käydä kiertämässä kartiot. Pidemmillä lähetyksillä se kiepsahti ympäri usein juuri ennen kartiota, joten lähetyksiä kannattanee vahvistaa. Pujottelu kesti jo sen, että olin paikallani lähetyksen aikana ja lähdin liikkeelle vasta kun Rhoo oli jo pujottelemassa.


 


2o2o oli erillisenäkin ongelmallinen, kun mukaan tuli vauhtia. Vain pienestä vauhdista lähettäen Rhoo haki hyvin paikan ja kesti paljon häiriöitä (kuten sen että "liukastuin" sen edessä, kutsuin sitä vetoleikkimään jne), mutta kun hetsasin sitä pannasta pidellen ennen lähettämistä se unohti pysähtyä. Yritän tällä viikolla rakentaa Villen neuvoman putki/kontaktitreenin omalle kentälle ja työstää asiaa.


 


Kaveri polki lähimettään Piille jäljen, joka ajettiin n. 90min vanhana. Maasto oli pusikkoinen ja maaperä kostea, mittaa jäljellä oli n. 300m. Keppejä oli kaksi, joista toisen ohi Pii painoi noteeraamatta sitä ja toisen merkkasi, mutta ei ilmaissut. Jäljellä sillä oli kuitenkin superkivaa ja "ihan oikealta janalta" se nosti jäljen varmasti ja hienosti. Itse saisin kuulemma lähettää paremmin janalle. 

torstai 21. kesäkuuta 2012

Paikkailua, taas vaihteeksi



Treenit omalla kentällä 21.6. klo 18-19, teemana pujottelu, etupalkka


 


Tehtiin helppoja lähetyskulmia ja vaikeutettiin pikku hiljaa kepeillä pysymistä vaikka juoksin ohi, otin lateraalista etäisyyttä, tein persjätön, valssin tai työnsin/vedin koiran sivulla oleville hypyille. Rhoo lähti pujottelemaan edelle paremmin kuin aikaisemmin, mutta vaatii edelleen mun liikkeen tueksi aloitettuaan pujottelemisen. Piin pujottelu on innokas ja nopea ja etupalkan kanssa se kestää "mitä vaan".


 


Tehtiin muutama toisto puomia ja ollaan tosiaan edetty turhan nopeasti. Koko esteellä vauhdin kanssa Rhoo skippaa 2o2o tai sitten jää himmaamaan puoleen väliin alastuloa. Ensi viikolla tehdäänkin Villen Tealle neuvomaa kontaktitreeniä.


 


Keskittymisessä on tullut ehkä ulkokauden treenien verran takkiin tiistaisen koirakahakan myötä. Rhoo jätti hommat kesken ja meni täpisemään aidalle kun ohi kulki koiria, eikä pystynyt työskentelemään kun tokotreenaajat tulivat hakemaan kontista estettä. Päälle tullut labradori omistajineen tuli tokoilemaan ja pääsin kuitenkin syöttämään ja leikittämään Rhoota parin metrin päähän heidän ollessaan aidan takana, mikä oli ihan kiva.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kalasataman agit ohjatusti



Tehtiin 14 esteen SM-finaaliratojen valittuja paloja. Teemoiksi treenissä nousivat meidän kohdalla seuraavat:


 


1) Välistävedot. Saan nämä onnistumaan puhtaasti ja varmasti peruuttamalla, mutta hidastan koiraa ihan älyttömästi. Koutsi totesi saman kuin minä eli oma tekniikkani ei riitä sujuviin ”pakkovalssi-välistävetoihin” ja suositteli nopeimpana vaihtoehtona sitä välistäveto vastakädellä-tekniikkaa. Kokeneempi koirani luki sen ihan hyvin, mutta Rhoolle ei mennyt jakeluun ja lisäksi se lipesi toistuvasti tarjolla olevaan putkeen vikan aidan kohdalla. Epäilen, että helpoin ja koiralle selkein tie on opetella peruuttamaan nopeammin.


 


2) Puomin alakontakti. Ihan älyttömän hienot, vaikka suoraan edessä oli ansaputki. Positiivisena ongelmana tuli esiin se että Rhoo ei meinannut luopua onoff-asennosta vapautussanallakaan, eli pitänee lisätä arvoa etupalkalle. Rhoo kesti myös hyvin sen, että irtosin seuraavan esteen taakse kutsumaan sitä jatkamaan rataa. 


 


3) Oman liikkeeni rytmitys. Valsseissa edelleen karkaan alta, mutta työnnöissä sun muissa jään liikaa ihmettelemään että ottihan se sen esteen  ja menihän se koira nyt sieltä. 


 


Tutussa porukassa muuten hiljaisessa ympäristössä Rhoota ei silminnähden huolestuttanut treenata koirakahakasta huolimatta, mutta se oli edelleen selvästi normaalia hitaampi eikä halunnut leikkiä radalla.


 


Juhannukselle suunnittelen välistävetotreeniä ja kontaktien hiomista lisää, ehkä pujottelun kulmia. Pii saa tehdä jälkeä.

Koiraa niskaan radalla, hurraa!


Eilen seuran ohjatuissa treeneissä Rhoo (ja minä) oltiin hyvällä mielellä menossa kentälle kun naapuriradalta tuli aidanpätkät kaulassa Rhoon päälle seurakaverin labbis. Kai me tehtiin treenissä jonkinmoista radanpätkää (Rhoo skannaili ympäristöä, oli hidas eikä leikkinyt, mutta lähti tekemään esteitä), mutta mitään mielikuvaa asiasta ei itselleni jäänyt.



On mua varmaan joskus enemmänkin vituttanut, mutten ihan heti muista, milloin. 

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Keskiviikko ilman kouluttajaa



Omatoimitreenit Kalasataman kentällä 13.6.12 klo 1930-2030, seurana toinen koirani Pii sekä kaveripariskunta kaksine koirineen.


 


Rhoo treenasi 


1) pujottelua etupalkalla


2) A-estettä 2o2o kontaktilla siten, että mukana on enemmän vauhtia


3) serpentiini- ja välistäveto-ohjauksia neljällä aidalla


 


Tänään lelua parempi palkka oli ruoka purkista tarjoiltuna, joten käytettiin sitä. 


 


1) Pujottelussa Rhoon oli vaikea lähteä edelleni pujottelemaan jos olin paikoillani. Tätä täytyy työstää. Tehtiin 4-5 hyvää toistoa etupalkalle siten, että haettiin vauhtia putkesta. Pienikin tukeminen liikkeellä sai Rhoon suorittamaan kepit hyvin ja se kesti hienosti sen, että juoksin sen edelle. Persjättökin onnistui.


 


2) Rhoo teki toistoja innolla sekä putkesta haetun vauhdin kanssa että ilman. 2o2o onnistuminen on aika paljon kiinni omasta nopeudestani - jos juoksen itse täyttä vauhtia ohi, Rhoo "putoaa" alas ja peruuttelee takaisin. Mikäli etupalkka tai targetti on valmiina ja juoksen vauhdilla ohi, Rhoo ei pysähdy ollenkaan. Piti hyvin asennon omista valelähdöistäni ym. häiriöistä huolimatta ja pysyi asennossa jopa, kun kaverin koira tuli alle metrin päähän katsomaan, pääsisikö jaolle Rhoon palkoista!


 


3) Serpentiini meni sujuvasti neljälläkin esteellä, tosin vauhtia olisi voinut olla enemmän. Välistävedoille en ole vielä löytänyt itselleni sopivaa ohjausta: peruuttamalla suoritus onnistuu puhtaasti, mutta riskinä on se, että kompastun omiin jalkoihini. Lisäksi eteneminen on hyvin hidasta. Pakkovalssityyliin oman akselini ympäri pyöriminen on vielä hankalampaa minulle, ja vastakäteen+vetoon ja ajoitukseen luottaminen tuntuu epävarmalta. Kuivaharjoittelu/tekniikkatreeni serpentiineistä ja välistävedoista voisi tehdä itselleni hyvää.



Piin kontaktit olivat yhtä kesken kuin eilenkin (tai viime viikolla), mutta välistävedot toimivat paremmin kuin Rhoolla. Pujottelussa on Piille jo paljon arvoa ja alan olla siihen aika tyytyväinen.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Keskiviikon kisojen paikkailua ja ratatreeniä


Mies lähti kesätöihin ja mitäs minä kesäleski muuta kuin suuntaan treenikentälle. Lupasin mennä rakentamaan ratatreeniä ja treenata siinä ohessa omat koirat, mutta hups kun olinkin paikalla tuntia etuajassa. Luulin jo että muut tekivät oharit ja rakensin keskiviikon agiradalta sen itselleni haastavaksi osoittautuneen osuuden (rata täällä: http://files.kotisivukone.com/possulandia.tarinoi.fi/KISARADAT2012/06/20120606kkkagi2a.gif ) 10-18, josta vaikea kohta oli 12-14. Tein jokusen toiston ja homma sujui molemmilla koirilla ihan kivasti. Ehdin tehdä Rhoon kanssa putkeen lähettämistä yrittäen hakea maksimietäisyyttä, jolla se vielä irtoaa, ja Piin kanssa takaaleikkausta kepeillä. Pii kestää mitä vaan, jos edessä on palkka. Jos palkkaa ei ole, se ei lähde pujottelemaan ollenkaan, jos en ole vedättämässä. Helvetti. Hiljaisessa ja rauhallisessa tilanteessa kumpikin koira jäi pujottelemaan kun otin sivuetäisyyttä hypylle 14 asti, jolloin suoritukset olivat molemmilla nopeita ja joustavia. "Jotenkin" tuntuu, ettei tuo olisi kisoissa onnistunut, mutta voin näemmä huoletta vaatia koirilta lisää treeneissä.



Lopulta kello lähestyi yhtä ja muut tulivat paikalle. Rakennettiin ensin Satu Hillin agi.fi-lehdessä julkaisema hypäri, jota olimmekin aiemmin tehneet Sadun treeneissä. Sitten tehtiin perään tuo Saviojan agirata. Molempia vedettiin jokunen kierros kisanomaisesti ja hyvin sain omat ja koirien heikkoudet esiin treenitilanteessakin erityisesti agiradalla: Pii oli hidas (kunnes tajusin hetsata sitä lelulla ennen radalle lähtöä) ja Rhoo ehti miettiä omiaan 12-13 kepeille kääntyessä (kunnes tajusin ottaa sen hidastamalla ja peruskäännöksellä, sekä tylyttää vähän haahuilusta). 13-14 sain sujumaan vastaavalla ponnistuspuolen valssilla kuin Ville oli eilen demonnut.



Radanomaiset suoritukset kuvattiin. Jännitin ja ohjaus oli melko kauheaa, enkä saanut koiristakaan paljon mitään irti. Varmistuinpa kuitenkin siitä, että keskiviikon agirataa oli ihan turha jäädä jossittelemaan: Rhoo ei olisi tehnyt pujottelua vaikka minä olisin yrittänyt mitä. Hyppyradan hylly oli sen sijaan edelleen 100% ohjausvirhe ja oma vikani.



Ihanakiva treenikaveri kuvasi eiliset aluevalmennuksen treenit ja torppasi videot nettiin. Tässä Rhoon treenivideot, joista ensimmäisessä nähdään erittäin mallikelpoinen tyyppivirhe omassa ohjauksessani (ja ohjauksen suunnittelussani!), josta pitäisi päästä pikaisesti eroon: varmisteleva, myöhässä oleva valutusvalssi. Rhoo lenkittää kuin viimeistä päivää sen seurauksena ja pelastelultani päädyn ohjaamaan sen aloittamaan pujottelun mistä sattuu. Kun valutusvalssi vaihtuu päällejuoksu-persjättöön (vai mikälie saksalaisentyyppinen olikaan), Rhoon linja on sata kertaa parempi ja itsestänikin tuntuu kivemmalta. 

Treeni 1: http://www.flickr.com/photos/67175547@N07/7356882338/in/photostream/

T
reeni 2: http://www.flickr.com/photos/67175547@N07/7171695817/in/photostream/



T
reeni ykkösessä on oiva tilaisuus vastata Ajoitusangsti-postauksessa tulleeseen pyyntöön näyttää onnistunut valssin ajoitus kuvina. Tässäpä siis sellainen. Valssi on alkanut koiran ollessa hyppyyn ponnistusta edeltävällä laukka-askeleella (ns. valmistavan laukan askel):





Koiran ponnistaessa koiranpuoleinen käsi ja katse saattavat sen vielä hypylle, rintamasuunta kääntyy:





Ja ennen koiran laskeutumista valssi on valmis, rintamasuunta kohti uutta menosuuntaa ja ohjauskäsi on vaihtunut (ja koira on unohdettu selän taa, koska ohjauksenhan voi lopettaa kun temppu on tehty... Ohjausliikkeiden aloituksen ajoitukseni on parantunut viime kuukausina, mutta niiden loppuun vieminen on vielä työn alla. Oppiminen ei koskaan lopu.)







lauantai 9. kesäkuuta 2012

Alueellinen valmennus, 3. treeni


Päivittämätön blogi on surullinen ja autio. Päivittäjällä on ollut liian kiire treenata. Päivittäjä yrittää korjata asian, koska on kuitenkin (nipin napin) pystynyt pitämään repussa kulkevaa muistikirjaa ajan tasalla.



Rhoon alueellinen valmennusryhmä kokoontui tänään kolmannen kerran ja viimeisen kerran ennen elokuuta. Tehtiin kahta treeninpätkää, etsittiin rytmiä ja kullekin toimivia ohjauksia. Videota on mahdollisesti saatavilla myöhemmin. Rhoon kohdalla Ville kiinnitti huomiota seuraaviin:



1) Rhoo hyppää korkealle ja vetää takajalat rungon alle, olenko kiinnittänyt huomiota? Olenhan minä, epäilen että se hyppää liioitellen, ettei vaan tulisi rima kynsille. Se on Kamalaa ja Ahdistavaa. Vapulle on jo varattu aikoja homman työstämiseksi.



2) Ne helmasynti-valutusvalssit, jollaisella mokasin meidän hyppyradan ja sertin kolmosiin tuossa keskiviikkona, ovat mun tarvetta varmistella ja toimia koiran lapsenvahtina. Unohda moiset! Rhoo tekee sitä paremmin, mitä enemmän sille antaa vastuuta. Valutusvalssin tilalle 8. aidan laskeutumispuolelle otettiin persjättö tai saksalaisentapainen pienellä vedolla 9. ponnistuspuolella ja toimi sata kertaa paremmin. Jopa päällejuoksu ja tiukan tiukka takaaleikkaus toimi noin 50 kertaa paremmin. 



3) Aina ei tarvitse pyrkiä mahdollisimman tiukkoihin kaarroksiin, jotka hidastavat koiraa. On parempi säilyttää vauhti ja antaa koiran hakea vähän suurempi kaarre. Säästä vastakäännökset sinne, missä niitä oikeasti tarvitaan.



4) Ongelma: U-putkesta hyppy suoraan, välistäveto ja taas eteenpäin. Ratkaisu: tee valssi ENNEN ekaa aitaa, liiku yhtä matkaa koiran kanssa ja piirrä kädellä koiran kulkusuunta, sitten pieni työntö seuraavan aidan taa ja matkaan. Rhoo ei tykkää hypätä mun rintamasuuntaa kohti, eli sen tapainen vahva pysäyttävä/kääntävä vihje leikkaa sen vauhtia ihan turhaan. Rhoo suorittaa parhaiten kun sille antaa vastuun omasta tekemisestään (mistä ponnistaa, minne laskeutuu, vauhdin säätely) - sen pitää vain tietää ajoissa, mitä tehdään ja sitten ohjaajan pitää mennä pois tieltä. Itse luulen, että tämä on yksi avain Rhoon itsevarmuuden kasvattamiseenkin.



Huomenna treenataan sitten omin päin. Ohjelmassa ainakin se saatanan serpentiini, välistävedot, kepeille lähettäminen ja kontaktit. Valutusvalssikohtiin pitää alkaa tekemään oman psyyken kouluttamista: niihin pitää alkaa löytymään parempia vaihtoehtoja, jotka toteutan myös kisoissa.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Alueellinen valmennus, 2. treeni


Tänään treenattiin Koiviksen kentällä alueellisen valmennuksen toinen treeni Villen johdolla. Teemana olivat ohjauskuviot ja kolmesta suunnitellusta treenistä ehdittiin toteuttaa kaksi. Ensimmäisen treenin teemana olivat serpentiini, takaatyönnöt ja välistävedot, toisen treenin teemana oli ennakointi. Valssitreeni jäi myöhemmin toteutettavaksi. 



Ensimmäisessä treenissä Rhoo oli loistavassa vireessä ja pystyin palkkaamaan vain lelulla koko treenin ajan (utarekumi oli tämän päivän hitti, go figure). Ennen toista treeniä en saanut Rhoota enää leikkimään kanssani ja niinhän tuo olikin jo puoli hernettä muissa asioissa. Yleisörivi oli runsaampi ja lähempänä estesuoraa, seuraavan ryhmän koiria oli tullut paikalle ja kiinni aitaan ja koirapuiston puolella joku lämmitteli koiraansa eli häiriöitäkin oli enemmän. Sinänsä hyvä, että tulipahan Villelle näytettyä sekä Rhoon parempi että haasteellisempi puoli. Kovin kummoisia motivaatio/häiriötreenivinkkejä Villeltä ei tullut ("Sun pitää keksiä miten olet kiinnostavampi kuin häiriöt"), mutta olen toiveikas, että se puoli on pikku hiljaa hoitumassa. Sain kuitenkin toisessakin treenissä Rhoon tekemään sen, mitä pitikin, eikä se yhden yrityksen jälkeen lähtenyt haahuilemaan omiaan. Ville kehotti palkkaamaan Rhoota usein ja aina onnistumisen jälkeen, mikä on varmasti totta. Lisäksi olen ottanut tavaksi palkata myös silloin, kun koira ei suorita oikein, jonka lopettamista Ville kehotti harkitsemaan. Jos tuntuu että teki itse oikein (tai vielä parempi, kaveri sanoo että teki itse oikein), mutta koira ei ota estettä ei tipu palkkaa ja yritetään uudelleen.



Serpentiineissä kiinnittiin huomiota omaan ajoitukseeni päällejuoksussa. Treenin voi purkaa osasiinsa siten, että koira jää 2. hypyn taakse vinoon ja otetaan palkka vastakäteen, vapautetaan koira hypylle ja pudotetaan palkka vastakädestä hypyn jälkeen koiralle. Palkkauksen ajoittaminen osoittautui haasteelliseksi itselleni, onnistuin sekä unohtamaan palkan käteeni että pudottamaan sen niin aikaisin, että Rhoo laskeutui sen yli. Serpentiinitreeniä voi myös helpottaa kääntämällä aitoja alkuun strategiesti vinoon, tai jos ongelmana on vain viimeinen aita, kääntämällä sitä. Treenissämme hyppyrivin päissä oli mutkaputket, joiden poistamisella voi helpottaa tehtävää myös (imu viimeisen hypyn kohdalla ja vauhdinotto ennen ensimmäistä poistuvat). 



Takaatyönnöissä omatoimitreeniksi meille tuli samaa juttua kuin serpentiinissä, eli vastakäsi-vihjeen vahvistamista Rhoolle ja ajoitusta itselleni. Välistävedoissa Ville kehotti miettimään haluaako tehdä ne peruuttaen vai Jennankin neuvomalla "pakkovalssi"-tekniikalla, jossa  ohjaaja joutuu kääntymään akselinsa ympäri. Ville kertoi itse päätyneensä oman nopean koiransa kanssa kompromissina peruuttamiseen, koska ei ehdi kääntymään. Pitää testailla kumpi tapa sopii meille paremmin, Rhoo kun ei ole ihan yhtä nopea kuin monet muut maksit, vaikka se ihan sutjakka onkin. Kaikissa ykköstreenin ohjaustekniikoissa Ville ehdotti tavoitteeksi että pystyy tekemään puhtaasti 4-5 peräkkäistä välistävetoa/takaatyöntöä/yhtä pitkän serpentiinin. Sellaista ei kisoissa tule vastaan, mutta parasta on aina pystyä tekemään vähän enemmän kuin se vähimmäisvaatimus.



Ennakointitreenissä tehtiin valssia estesuoralla. Tärkeää olisi saada koira irtoamaan esteelle kauempaa niin, että pystyy itse ottamaan ennakkoa seuraavalle käännökselle. Jos tämä ei onnistu, treenin edetessä on enemmän ja enemmän myöhässä. Rhoota jännitti, eikä sillä ollut vauhtia eikä irtoavuutta senkään vertaa. Itselläni oli ongelmia pitää valssi valssina, eli seurata koiraa katseella ja kädellä kunnes se on kääntynyt ja lähteä vasta sitten liikkeelle. Odotin Rhoon liikkuvan paremmin ja tein sen mukaan - ei pitäisi olettaa. Ennakointia Ville suositteli opiskelemaan Tumanovan youtube-videoilta, joita pitänee googletella.



Seuraavat treffit valmennusryhmällä on kahden viikon kuluttua. Toivoakseni siihen mennessä olemme saaneet jokusen tehokkaan omatoimitreenin noista ohjauskuvioista tehtyä. Olen ollut hyvin tyytyväinen tuohon Villen valmennukseen tähän mennessä: kerrankin saa perusteisiin keskittyvää, mutta lajissa etenemiseen tähtäävää agikoulutusta yksinkertaisilla harjoitteilla, jotka rakennetaan systemaattisesti. Tykkään kovasti.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Selkärangaton agikisoissa


Ollaan me välissä treenattu kovastikin, mutta aika ei ole tahtonut riittää blogin päivittämiseen reaaliajassa. Palaan asiaan jos ja jahka kerkeän, ensin kuitenkin raporttia lauantain kisoista. 



Karkasin seuran hallittavuustestistä ajelemaan LEVEKin kisoihin Lempäälän Best-In areenalle. Matkalla ehti jo kaduttaa, mutta paikan päällä mieli koheni: kesäpäivä oli mahdollistanut sen, että koirat oli jätetty pääsääntöisesti autoihin, joten hallissa oli tällä kertaa kylliksi tilaa. Kolme agirataa olivat kaikki eri tuomareiden käsialaa (C Tienhaara, B Viitaniemi ja A Würtrich) ja oli aika hauskaa päästä kokeilemaan erityyppisiä ratoja peräjälkeen. Mitään tulosjuhlaa kisa ei meidän osaltamme ollut, mutta nollia ei menty hakemaankaan, vaan hyvää yhteistyötä ja hauskanpitoa. Tiesin jo lähtiessä että Piin kontaktiestesuoritukset ovat epävarmat, joten päätin jo etukäteen olla piittaamatta kontaktivirheistä tai hitaudesta keinulla. Jos koira ei osaa (kun ei ole opetettu) niin eipä sitä voi vaatia. Tavoitteena oli ehtiä ihanneaikaan edes kerran, mutta jäimme vähän siitäkin tavoitteesta. A-rata oli kuitenkin tähän astisista kolmosen radoistamme sujuvin ja kisoista jäi kaikkinensa oikein kiva fiilis. 



Varastan tähän slk Pörrin blogista bongaamani kisojen plussat ja miinukset-merkintätavan.



Plussaa:

Oma radanlukutaitoni on kehittynyt, pystyin miettimään lähes joka kohtaan toimivan ohjauksen.

Pysyin omassa ohjaussuunnitelmassani, vaikka katselin muiden suorituksia ja näin vaihtoehtoisia tapoja tehdä.

Kahta selvää virhettä lukuunottamatta toteutin ohjauksen kuten olin sen suunnitellutkin.

Pii teki hommia koko ajan ja jaksoi tsempata kolme rataa peräkkäin.

Pii ei reagoinut ikävästi muihin koiriin kertaakaan koko aikana, kerjäsi vain makkaraa taskusta. 

Pujottelu oli hyvä kaikilla radoilla! Etupalkkaustreeni on tehnyt tulosta.



Miinusta:

Etenemät, paras etenemä oli viimeisen radan 3,33m/s.

Viimeisellä radalla aiheutin puomilta vitosen lähtemällä ottamaan lateraalista etäisyyttä liian aikaisin ja vetämällä koiran mukaani - olisi pitänyt jatkaa suoraan, kunnes koira on tehnyt koko puomin.

C-radan sarjaesteellä ja B-radan aloituksella en miettinyt kyllin selkeää strategiaa ohjaukselleni --> C:llä kielto ja B:llä hyl.



Kontaktitreeni jatkukoon. Keinulta saisi pari sekuntia pois helposti nykyisestä jäykin jaloin hiipimisestä. Piin vauhti lisääntyy todennäköisesti myös kuntokuurilla, eli kesäiltojen ohjelmistoon otetaan mukaan pyörälenkit. 



maanantai 21. toukokuuta 2012

Selkärangaton nisäkäs


Selkärangaton, se olen minä. En varmaan kelpaa edes suikulaiseksi tai vaippaeläimeksi. Ilmoitin Piin kolmeen starttiin Lempäälään ensi lauantaille. Kisatauko piti siis jopa kaksi viikkoa lupauksestani (mutta melkein kuukauden edellisistä kisoista!)

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Sunnuntaitreenailua


Ensimmäinen kesäsunnuntai antoi vähän esimakua tulevasta treenikesästä: Kehä I:n näytön mukaan ilma oli +17C ja tie +38C. Tien lämpö todennäköisesti heijasteli Kivikon kentän hiekkaan varastoitunutta lämpömäärää, sillä olosuhteet olivat tuulenvirettä lukuun ottamatta paahteiset.



Pii ja Rhoo tekivät molemmat keppikulmia ja kepeille lähetystä putken kautta siten, että jäin itse kirittämään pujottelevan koiran taakse. Etupalkka vauhditti Piitä niin, että sen ajat olivat hyvinkin vertailukelpoiset Rhoon pujotteluaikoihin. Jennan viime tiistain treeneissä vihjaama jalkaohjaus toimii Piille kuin häkä. Kasvatin etäisyyttä reilusti ja Pii haki oikean aloituksen joka kerta jopa niin hyvin, että umpikulma tuntui vaikeammalta. Rhoollekin sama kikka tuntui toimivan, mutta etäisyyttä pitää malttaa kasvaattaa kyllin hitaasti. Omin päin se hakeutui n. 90o avokulmasta herkästi aloittamaan toisesta välistä. Virheellisen suorituksen keskeyttäminen tai palkatta jättäminen vaikutti myös rajusti sen vauhtiin, joten aloituksia pitää treenata vaikka sitten neljällä kepillä jauhaen.



Rhoo teki myös 2o2o-työskentelyä kontaktilaudalla ja puomin alapäässä. Targettiin orientoituminen eli pois minusta katsominen tuottaa sille isoja vaikeuksia, vaikka itse asennon se tuntuu ymmärtävän varsin hyvin. Kontaktilaudalla se hakeutuu 2o2o-asentoon vauhdikkaasti ja jää hyvin paikalleen, vaikka juoksen ohi tai heitän pallon. Kun kokeilin kokonaista puomia se etenee vauhdikkaasti alalankulle, mutta hidastaa siinä turhan paljon. Toivoisin siltä varmempaa ja nopeampaa suoritusta, joten jätetään kokonaisen puomin tekeminen toviksi ja työstetään pelkkää 2o2o-käytöstä. Pii teki jokusen toiston verran keinua, joka paranikin hieman. Asennon madaltamista ja reipasta etenemistä yläpäähän ei silti näy ei kuulu, mutta arastelu saranakohdalla väheni kuitenkin.



Rhoo treenasi myös starttiin jäämistä. Häiriönä käytin sen omaa hihnaa ja/tai valjaita, jotka heitin Rhoon näkemättä sen selän taakse (ja jopa hännän päälle). Ensin ruokin heiton aikana, sen jälkeen vasta kun Rhoo oli päättänyt pitää paikkansa takana tapahtuvista asioista huolimatta. Hyvin toimi, lisää tätä.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Aamutreenit tropiikissa


Koivukylän koiraharrastajien kentällä on jännittävä mikroilmasto: aina auringon paistaessa kesäkaudella, siellä on hellelukemat. Niin tänäänkin. Lähitien lätäköissä uiskenteli nuijapäitä ja muutenkin oli aika idyllistä.



Pii treenasi ensin vauhtitreeniä toisen porkkiksen seurana aamukahdeksasta yhdeksään. Tehtiin rallisuoraa vinoilla aidoilla, valssia sekä A-estettä. Länkiavulla Piin A sujuu vallan mahtavasti. Toistoja pitää kyllä saada lisää, pitänee nöyrtyä askartelemaan länget myös seuran konttiin. Rallisuoralla viimeinen este oli "tapissa" 65cm ja jos palkka oli yhtään liian aikaisin näkösällä, Pii meni ali. Hyviä toistoja saatiin kuitenkin viljalti ja Piips teki hyvällä innolla hommia. Valssia tehtiin vain vasemmalle johtuen revähtäneestä etureidestäni. Oma valssitekniikkani on edennyt ja nyt aloitan liikkeen ajoissa, mutta jään odottelemaan koiraa liian pitkäksi aikaa enkä lähde etenemään käännöksestä itse kyllin nopeasti. Tätä on syytä työstää edelleen. Kun informaatio oli selkeä, Pii kääntyi varsin hyvin, mutta myös sen liikkeellelähtö oli toivottua hitaapi. Odotteluajalla tehtiin lisäksi vähän keppejä. Koska purkkia ei ollut ja etupalkka imeytyi kitusiin ilman suoritusta jos jäin keppien taakse, kutsuin Piin suorittamaan paikkaistunnasta ollessani itse edellä. Suoritukset olivat nättejä, nopeita ja virheettömiä. Hyvä Piips!



Rhoo teki haastavaa agirataa pätkissä omasta reisilihasrajoitteestani johtuen. Päästiin treenaamaan putkijarrutusta, halia, saksalaista ja valssia. Valmentaja kellotti myös käännösvaihtoehtoja putken jälkeiselle hypylle: nopein oli yllätyksekseni hali. Kauemman siivekkeen takaa kierrättäminen jäi niukasti kakkoseksi (olisin kuvitellut että tämä on nopein) ja niisto-persjättö pysäytti oman liikkeen niin, että koirakin hidastui. Rhoo lukee saksalaisen ja pakkovalssin hyvin, mutta oman liikkeen linjaan pitää kiinnittää huomiota.



Rhoon tärkein oppi koko treenille tuli kuitenkin esteiden ulkopuolella. Se ehti juuri ennen omaa vuoroaan hoksata että treenikaverin narttukoira on Erittäin Hyvän Tuoksuinen ja aivot lensivät sitä myöden nurkkaan. Pidin sitä tiukasti käskyn alla omaa vuoroaan odottelemassa huolimatta siitä, että se olisi mielellään tarjonnut mitä vaan paitsi sitä paikalla istumista. Istuihan se, kun olin riittävän tylynä, mutta piippasi vienosti mennessään. Ensimmäinen ratasuoritus keskeytyi suoraan putkeen, jonka toisesta päästä kiimainen nuori porokoirani sinkosi kohti rakkautensa kohdetta vailla mitään holttia. Onneksi kolme ajan tasalla ollutta treenikaveria hätisteli Rhoon pois hyvin ansiokkaasti, eikä asiasta tarvinnut enää neuvotella. Radalta poistuessa tehtiin myös muutama A 2o2o-kontakteineen. Meni hienosti, vaikka otettiin alle vauhtia putkestakin. Rhoon kontakti kesti myös oman ohijuoksuni ja Rhoo vapautui vasta käskystä. Hienotaitava!

tiistai 15. toukokuuta 2012

Kisatauko


Rhoon agiharmin ja Piin katastrofikisojen jälkeen päätin, että kisatauko on paikallaan. Hetken asiaa märehdittyäni päätin, että lomaillaan sitten samalla vauhdilla syksyyn asti - sillä välin voisi treenata Piin kepeille lähetykset ja kontaktit kuntoon (keinulle nopeutta, A:lle varmempi juoksukontakti ja puomin kontakti järkevämmäksi) ja Rhoolle asennetta ja ohjauksen mukana kääntymistä paremmaksi. Heti kun sain päätöksen muodostettua näin unta, että hain Rhoolle kisoista voittonollan unelmasuorituksella ja myöhästyin seuraavasta startista, jolla se olisi noussut kolmosiin. Kiitos tästäkin, alitajunta!

torstai 3. toukokuuta 2012

Lupaavien treenit Kivikossa ja agiharmin paikka


Jäimme ensimmäiselle varasijalle seuran lupaavien koirakoiden valmennusryhmässä Rhoon kanssa, mutta koska aina joku nakku juoksee, joku sairastaa tai on muuten vaan poissa, treeneihin pääseminen on näyttänyt varsin valoisalta. Itse treenaaminen ei sitten näyttänytkään kovin valoisalta ainakaan näin ensimmäisellä kerralla. Treenireissuvihkoon kirjautuneet merkinnät ovat sanatarkasti seuraavat: 



"Paikka: Kivikko. Aika: 18-1930. Olosuhteet: Perus, poutainen, +10C. Koiran viretila: Häröpallo. Ohjaajan viretila: Vittuuntunut. Tekninen rata, tein liian pitkissä pätkissä. Kouluttajan neuvot: Malta tehdä hommia koiran mukaan. Palkkaa paljon, tee lyhyttä pätkää." 

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Jälkeä ja agia


Kauden toiset jälkitreenit menivät vähän persiilleen. Tallattiin jäljet ja niiden vanhetessa tehtiin vähän esineruudun alkeita mielikuvaa hyödyntämällä. Pii ymmärsi kyllä että alueelta pitää etsiä jotain ja että tallattu alue on "kuuma", mutta eipä se ollut pätkääkään kiinnostunut kouluttajan sinne viemästä lapsen kengästä. Veikkaan, että se yritti etsiä maastosta keppejä. "Auttaminen" oli Piistä painostavaa ja se meni haukku-turhaumamoodiin.



Autossa jäähdyttely ei juurikaan auttanut, vaan epävarmuus näkyi jäljellä keppien kanssa aivan selvästi. Ensimmäinen keppi jäi merkkaamatta kokonaan ja muihin se reagoi, mutta ilmaisi vain kaksi tai kolme kuudesta kriteerin mukaisesti. Viimeiselle yritin vaatia sitä maahanmenoa, mutta sain aikaan vain turhautuneen koiran, turhautuneen ohjaajan ja ihmeellistä kiemurtelua kepin ympärillä. Maasto oli haastava, pölisevän kuiva jäkäläinen kallio, mutta Pii ajoi itse jäljen hienosti (ikää reilu 1h, kaksi kulmaa, yht n. 300-400m pituutta). Keppiepävarmuus harmittaa, koska homman hoksattuaan Pii ei ole ilmaisuissa epäröinyt. Sovittiin jatkosuunnitelmaksi, että esineet jäävät tästä eteenpäin aivan eri treeneihin ja jäljelle jätetään superkivoja juttuja koiran löydettäväksi. Keppi-ilmaisua voisi myös palautella kotosalla.



Illalla avattiin vielä keskiviikon agitreenien kausi Kalasatamassa. Teemana oli vastakäännös. Rhoo teki upeasti hommia. Piitä hiekkapohja hidasti ja minua samaten, jäin odottelemaan koiria vähän turhan pitkäksi aikaa.

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Vappurauniot


Puoliso karkasi vapunviettoon, minä nappasin koirat mukaan ja karkasin raunioille. Mikä nyt kunkin mielestä on mukavaa. 



Rhoolle otettiin kolme figua yksitellen, joista kaksi ensimmäistä helppoja ja kolmas vähän haastavampi lähinnä lähestymissuunnan vuoksi. Rhoo tarkenteli hetkisen ja nosti hienosti. Minun piti harjoitella etsintäsuunnitelman tekemistä ja jouduin pitämään Rhoota käskyn alla. Oma epävarmuuteni heijastui sen vireeseen ja intoon heti. Jatkossa pitää tehdä nämä treenit siten, että suunnittelu ja pähkäily hoidetaan ensin ja koira saa vain suorittaa. Viime treenien jälkeen sain palautetta että jään odottamaan Rhoota liian kauas ja että se pitäisi hakea maalimieheltä lähempää. No, menin tykö ja Rhoo irtosi luokseni palkkapurkilta, oli siellä sitten ruokaa jäljellä tahi ei. Uusi etsintätehtävä oli kivempi kuin palkka tai jo löytynyt maalimies. Tämä vaatii työstöä.



Lahjoin treenikaverit simalla, muffinsseilla ja kakulla saadakseni ottaa Piillekin pienen treenin, vaikka sen ohjaaja olikin vappua humputtelemassa kaupungilla. Pii sai kaksi figua yksitellen, ensimmäisen Tean torniin näkölähdöllä. Jouduimme odottelemaan tovin että Pii pitäisi turpansa ummessa sen jälkeen, kun se oli nähnyt maalimiehen (ja ruokapurkin!) lähtevän juosten karkuun. Itselleen tyypillisesti Pii hiljeni heti, kun irroitin pannan ja annoin sille ohjeet, mitä tehdä. Se tarvitsisi vahvemman default-käytöksen (tai siis jonkun muun defaultin kuin tuo typerä haukkuminen). Toinen figu löytyi kivasti nenää käyttäen, eikä Piille jatkossa enää oteta vahvoja apuja ilman erityistä syytä. Kyllä sillä nenä on jo käytössä ja homman nimi selvinnyt.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Jäsentenväliset


Luulin vieväni seuran jäsentenvälisiin koirani Piin, mutta ilmeisesti mukaan tulikin koiralta näyttävä lahna tai sitten kivireki. Ainakin se liikkui yhtä näppärästi. Ekalla kierroksella suoraviivaisella mölliradalla Pii ei voinut juosta, kun piti hinkata persettä tonttin. Siellä oli heinä. Heinän poiston jälkeen Pii pystyi jo etenemään suoraviivaisesti, mutta jotakuinkin kävelyvauhtia.



Onneksi kisaavien rata oli suunniteltu "just meille" ja näytti mukavalta ja sujuvalta. Itse tein mielestäni tosissani hommia cheerleaderina ja kivireen ohjaajana, mutta kun ei kulje niin ei se sitten näköjään kulje. Koska ratavirheitä ei tullut, sijoituimme kilpailevista toiseksi. Vauhdista kertoo paljon se, että jos möllien tulokset kilpailevien radalta olisi otettu tuloksiin mukaan, emme olisi sijoittunut lähellekään kärkeä... Rhoo-toipilas hengaili ja tutustui ulkokentän ilmapiiriin. 



Kuvia tapahtumasta täällä: http://alm.kuvat.fi/kuvat/I-HAH+j%E4sentenv%E4liset+k2012/

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Hammasvajakit (tm)


Huomasin eilen että Rhoon yksi etuhammas on poikki. Edestä se näytti petollisen tasapitkältä, mutta sisäpuolelle kurkatessa katkiooma ulottui jopa ikenen alle ja kaikki hampaan kerrokset olivat näyttävästi esillä. Koska tämä välittömästi selitti jokusen viimeaikaisen ihmetyksen aiheen (huono ote vetoleikeissä, ruuan närppiminen ja hotkiminen vuoropäivinä, satunnaiset kiljahdukset Piin kanssa painiessa), varasin heti ajan eläinlääkärille.



Peruutusaika saatiinkin tälle aamulle ja nyt on taloudessa kaksi poikkihammaskoiraa. Potilas voi hyvin, mitä nyt hoippuu pissalla käydessään kolmella jalalla. Kisailmot perutaan toukokuun loppupuolelle asti ja pari päivää pitäisi kuulemma ottaa rennommin. Katsellaan tilannetta, hyvä kun tuli huomattua ja hoidettua!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Jälkikauden avaus


Ekat ohjatut jälkitreenit, enkä ollut edes ehtinyt kerrata ilmaisua! Lisäksi tehtiin itse itsellemme jäljet, joten tietenkin tein turhan vaikean osin ihan vahingossa. Laatikkojäljestä tulikin kolmio, kärkeen alku ja loppu (jee!) Lisäksi aloitus oli tuulen alapuolelta, joten Pii parka joutui aika haastavan toimen eteen. Keppejä oli viisi.



Maasto oli pääosin selkeää ja vain vähän kosteaa. Aamulla satoi, mutta iltaa kohti kuivui. Parissa kohtaa kuljin vähän vaikeasta paikasta kallionlohkareen päältä, mutta nämä eivät olleet Piille ongelmia. Suurin haaste oli erottaa tuulen painama ilmahaju jäljestä ihan alussa, mutta Pii selvisi hienosti. Sen verran piti auttaa, että pysyin paikallani kunnes Pii nosti jäljen itse uudelleen. Ensimmäisestä kepistä palkkasin ilmaisusta keppi suuhun + istuminen, sen jälkeen vaadin maahanmenon. Kaikki kepit tuli tarkennettua moitteettomasti ja vain yhden (keskellä jälkeä olleen) kepin ilmaisussa sitä maahanmenoa piti odotella. Kulmat sujuivat vaivatta ja yhdestä haahuttelukohdasta selvisimme liinasta irroittamalla. 



Kouluttajan kanssa tuumimme, että maasto saadaan varmaan kuntoon tämän kauden puolella ja todennäköisesti piankin. Esineruutuun on jo hyvä taistelusuunnitelma, mutta BH ja kisatottis ovat kompastuskiviä. Ehkä se ohjaajan motska löytyy kun muuten olisi kisavalmis koirakin...

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Kenttäkauden avaus pitkän kaavan mukaan


Kausi vaihtui ja kenttätreenit alkoivat Kivikossa, samalla vaihtui seuran treenien viikonpäivä tiistaiksi. Pii treenaa kouluttajien ryhmässä Jenna Caloanderin johdolla ja Rhoo sen jälkeen Tuijan koutsaamassa kilpailevien ryhmässä. Itseäni jännitti vähän jo etukäteen, mitä hommasta tulee pitkän hallikauden jälkeen. Kivikossa on kaksi kenttää yhtä aikaa käytössä ja lisäksi vapaaharjoittelualue. Alueet on erotettu aidoilla toisistaan, mutta aidat eivät ole järin korkeat. 



Jennan hyppyrata oli kotoisin TopTeam-leiriltä ja vaikeustaso oli sitä myöden. Onneksi rata käytiin yhdessä läpi ja meille esiteltiin nopeimmiksi kellotetut ohjauskuviot hyvin selkeästi. Pii häröili startissa alkuun, mutta päästyään vauhtiin se tuli kivasti mukana. Ensimmäisellä kierroksella sillä oli vauhtiakin ja saimme onnistumaan jopa Rhoon Satulinnan treeneissä oppimani poispäinkääntö+leieröinti-tekniikan kun keppien jälkeen piti kääntää "väärälle" puolelle putkeen. Piin vauhdin tiputtua toistojen myötä ei homma enää onnistunutkaan niin helposti.



Teemana olivat takaakierrot ja valssit ja asia periaatteessa tuttua juttua: takaakierroille lähetys matalalla keilaten ja valssi kolmella askeleella ennakoiden ja tarkoituksenmukaiseen suuntaan liikkuen. Teoria helppo, käytäntö haastava. Jenna oli ihanan kannustava ja iloinen kouluttaja, joka kuitenkin antoi asianmukaista palautetta sopivissa kohdissa. Viimeinen ratasuorituksemme olisi ollut se puuttumaan jäänyt nolla, jos Pii ei olisi bongannut aivan kummallista aitaa kesken kaiken ja mennyt hyppäämään sitä. Jennan mielestä kyse ei ollut edes ohjausvirheestä, vaan koira nyt vaan päätti mennä sinne. Eipä Piin ja mun vauhti päätä huimannut, mutta se kääntyi hurjan hyvin, irtosi Piiksi vallan hienosti ja oma ohjaus pysyi aika hyvin kasassa. Epäilen, että Jennan kanssa mennään teknisesti eteenpäin kauden aikana oikein kivasti!



Rhoon treenien alussa olin henkisesti aivan jäässä. En pystynyt edes opettelemaan lyhyttä hyppyrataa kunnolla, kun päähän mahtui vain tätä: "Mitäköhän tästä tulee? Se pystyy hyppäämään nuo aidat ihan helposti. Ja tuo pitkä suora osoittaa tuonne lämmittelyalueelle, eikä portteja ole." Hengailtiin tovi lämppäalueella leikkien ja temppuja tehden ja koottiin itseämme molemmat. Itse ratasuoritus menikin Rhoon osalta varsin hienosti, tosin oma ohjaamiseni oli sinne päin kun aivotoiminta oli vasta sulamassa. syväjäästään. 



Tuijalta tuli paljon oikein käyttökelpoista palautetta. Omat valssini kuulemma alkavat oikea-aikaisesti (jee! eteenpäin mennään), mutta lähden etenemään esteeltä liian hitaasti ja linja sen jälkeen on ajoittain hakusessa. Rhoo on (edelleen) varsin estehakuinen ja -varma ja hyötyy ohjauksesta, jossa se saa selvää informaatiota riittävän aikaisin. "Vääntävät" ohjaukset, joissa koiraa veivataan kropalla ja rytmillä kääntymään "tyhjään", eivät sovi Rhoolle, koska se ei saa niistä riittävästi informaatiota seuraavan esteen suhteen. Esimerkkinä tästä rytmityksen ja olkapääkäännöksen sijaan pitkän suoran päässä Rhoon käänsi loistavasti ajoissa tehty vastakäännös. Höntsäilyn ja stressaamisen suhteen lähdettiin nollatoleranssilinjalle: kaikki, mikä ei ole toivottua, on kiellettyä. Juttutuokioiden ja kuivaharjoittelun ajaksi jätin Rhoon istumaan ja yllätyksekseni se pysyi siinä kuin tatti maata nuuskimatta. Pariin kertaan piti alkuun huomauttaa, mutta sen jälkeen ei mitään. 



Starttikuikuilu selän taakse näkyi myös tässä treenissä. Tähän lähdetään puuttumaan jättämällä pitkät lead outit pois nyt alkuun - nyt jätin sen kolmen esteen taa - puuttumalla keskittymättömyyteen ja viljelemällä etupalkkaa. Kotiläksynä ajattelin tehdä Agility Right From the Start-kirjan Focus Front-temppua ja viedä sen lopulta kentälle. Treenin jälkeen jäimme vielä kotvaksi juttelemaan Tuijan kanssa Rhoosta. Omat fiilikset nousivat kummasti ja olen myös Rhoon kanssa täynnä intoa ja kehitystoiveita kesäkaudelle. 

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Sulilla raunioilla


Maanantai ja elämäni tähän asti pienimmät rauniotreenit, paikalla minä, puoliso, yksi treenikaveri ja kaksi kouluttajaa. Ei paljon päässyt kahvittelemaan kun piti olla maalimiehenä tai koiraa ohjaamassa oikeastaan koko ajan. Treeninä oli tarkentaminen suht helppoja avopiiloja käyttämällä. Alkukausi ja kaikkee. 



Pii aloitti kolmella maalimiehellä. Kaksi ensimmäistä otettiin haamuina ja koira lähetettiin vankasti tuulen alapuolelta. Kepo ohjeistettiin kehumaan hillitysti tai paremminkin merkkaamaan käytös kun koira ottaa ilmavainun ja vapauttamaan koira oikeaan suuntaan. Lähdin peesiin ja ensimmäisellä, yläkasan yläetureunalle kasan taakse painautuneella maalimiehellä leipälävestäni karkasi "Nyt!" kun Pii nosti nokkansa tuuleen. Kepo kehaisi koiraa ja vapautti sen etsimään. Pii työsti hajua hetken, totesi vissiin että jaa tuolla on joku tyyppi ja lähti haahottamaan kohti älläputkea nokka maassa. Takaisin kutsuttuna ja liikkeellä autettuna se tajusi palata ja pääsi ruokailemaan. Toinen maalimies oli älläputken suulla olevan kuusen alla. Tällä kertaa tajusin itse pysyä hiljaa, mutta kepo kehaisi koiraa liian innokkaasti ja Pii kääntyi häntä kohti kun olisi pitänyt lähteä hajulle. 



Piin kolmas maalimies oli osaamistasoon ehkä liian vaikea, mutta eipä haitannut kun koira oli jo tajunnut, mistä asiassa on kysymys: löydä tyyppi, saa herkkuruokaa. Robin oli piilossa alakasan Karhunpesän puoleisessa päässä reikäisen pressun osin peittämän putken suulla. Hän oli ihan näkösällä, mutta putken suu oli sen verran irti maasta, ettei Pii heti hoksannut, miten sinne päästään. Se tarkensi ja työsti hyvän tovin, tsekkasi häiriön (oma t-paitani) ja jätti sen, kiersi taakse, kävi viereisessä putkessa ja päästi pariin kertaan turhautumismärinää kun ei löytänyt ajoissa. Nenä oli hienosti auki, sillä se kävi kerran työntämässä päänsä jotakuinkin Robinin syliin, eikä silti hoksannut että tuossahan se. Siellä se kuitenkin haisi, joten Pii palasi pian paikalle, sai palkkansa ja superkehut. Ihana nähdä kun koiran silmät loistivat innosta - ja vähän keponkin.



Rhoo oli tärppäkärppä heti kun otin sen autosta, eikä sille ollut lainkaan epäselvää, mitä varten paikalle oli tultu. Sille otettiin myös kolme maalihenkeä avopiiloissa yksi kerrallaan ilman apuja. En halunnut upottaa kaikkia kerralla koska en ollut aivan varma, etteikö se vaihtaisi. Mellu oli ensimmäisenä Sirkusvaunun edessä olevassa putkessa. Rhoo piti palauttaa yläkasalta alueelle (keski- ja alakasat) kerran, mutta sen jälkeen en tainnut sen työskentelyyn puuttua ollenkaan. Se kävi syvällä vastakkaisessa, vaunulle päin aukeavassa putkessa tsekkaamassa tilanteen ja kiersi sitten palkkansa luo toiselle puolelle. Toinen maalihenki löytyi samasta piilosta kuin Piin viimeinen. Rhoo tarkensi taitavasti ja otti hommaan pienen tunkeutumistreeninkin kun se päätti vaihtaa viereisestä putkesta oikeaan pienen pienestä pressun raosta tunkien. Jatkettiin alakasan kiertämistä alakautta ja hieman ennen Kylmiötä Rhoo otti hajun, nousi suorinta tietä keskikasalle ja sieltä Mellun luo Tean tornin alakertaan. 



Rhoon ohjattavuus raunioilla on itselleni hämmästyksen aihe. Se on superinnoissaan - alueelle tultiin laattamaisella koiranelivedolla - mutta malttaa ja kuuntelee. Se vapautti itsensä lähetyksessä ja ennen kuin ehdin edes sanoa mitään, se palasi yhden loikan jälkeen maata nuuskien luokseni. Joka vapautuksella Rh lähti kärppäloikan ja intohaukun kanssa matkaan, mutta kuunteli kaikkea, mitä sille vihjaisin. Lopussa löysin sille aika hauskan ja selvästi mieluisan palkan kun kaaduin kyykystä selälleni Rhoon yrittäessä nuolla kasvojani: minä hihkumassa selälläni = parasta ja hauskinta koskaan! Tätä pitää hyödyntää agissakin esim. radan jälkeisenä rutiinina.



Koirien suorituksesta ei huomautettavaa, pätevät eläimet! Itse saisin opetella liikkumaan varmemmin ja olemaan pysähtelemättä ihailemaan koirani työtä. Kuten agissa, myös tässä lajissa koiraa tuetaan liikkeellä, vaikka se olisi 10cm per askel. Ympäristön lukemisen suhteen oppiminen on itselläni myös aivan kesken ja sovittiin, että siinä kouluttajat peesatessaan opastavat. Kepo lupasi pitää itse oman treenipäiväkirjansa, joten hänestä ja Piistä ei enää sen enempää...

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pienet kotitreenit, osa n+1


Lenkkipäivä ja koirat saivat tyytyä kotona puuhasteluun. Pii seuraili sievästi ympäri kämppää ja tämä treeni pitää näemmä viedä jo ulos - laminaatti on liukas ja sen pitää välillä katsoa jalkoihinsa, jolloin kontakti tippuu. Lisäksi askelmäärää ei voi enää lisätä jos pysytään sisällä, tosin häiriötreeniä voidaan toki tehdä. Paikkamakuussa Pii yllätti ja kesti jopa sen, että otin vuoroaan odottavan Rhoon makuuhuoneesta ja palkkasin sen parista istumisesta Piin nähden. Hienotaitava! Ainoa häiriö, mitä Piin paikkamakuu EI kestänyt, oli vasemmassa kädessäni oleva nami kun palasin sen oikealle puolelle. Toisella yrittämällä sekin sujui jo hyvin. Piin mielentila on mainio ja se pysyy hiljaa niin kauan kuin se on varma siitä, että se tekee oikein. Varmuutta tekemiseen vaan ja pieniä askelia niin saadaan putkiaivolle vielä mainio tottis leivottua!



Rhoo osoitti merkittävää kiinnostusta illalliselta yli jääneisiin bataatinkuoriin (...okei?), joten käytin niitä nenä nyrkkiin-treenin palkkana. Kivasti sujui ja sain jo napakkaa, ainakin reilun sekunnin kestoista kosketusta aikaiseksi. Mielentila oli turhan innokas tähän treeniin, luultavasti agin käsikosketuksen peruja. Pitää varmaan vaihtaa palkkakin vähemmän kiinnostavaan. 

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Lumiset rauniot


Kauden toiset rauniotreenit alkoivat hallintaosuudella. Rhoo osoitti hämmästyttävää notkeutta käsiteltävyydessä kun se tavoitteli Mellun kädestä namia ja väisteli toista kättä koskemasta takajalkoihinsa. Pii yritti ihmetellä paikkamakuun alkeita, mutta äänekästä se oli. Puoliso ja Mellu juttelivat äänenkäytön hillitsemistreeneistä, Rhoo sai vihjeeksi pitkäkestoisen nenäkosketuksen nyrkkiin.



Itse raunioilla tehtiin kaikille koirille kolme motskamaalimiestä näkölähdöillä. Rhoo muisti selvästi homman nimen ja toimi vanhaan tapaansa hyvin näppärästi. Piillä meni kaksi ensimmäistä maalimiestä herneen etsiskellessä toista, mutta kun se tajusi että tyypin perään juokseminen ja sen löytäminen = purkista kissanruokaa, ei sitä meinannut saada maalimieheltä pois. Sillähän saattoi olla lisää Piille tarkoitettua ruokaa! Pii myös selvästi käytti nenäänsä jo, joten hyvältä näyttää. 

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Kolmosten korkkaus ja aLoitusangsti


Pääsiäinen rallattiin kaverin kanssa Rhoon kasvattajan luona Pohjois-Karjalassa ja siinä samalla startattiin pitkäperjantaina kolmesti Rhoon ja lankalauantaina Piin kanssa.



Olin luullut kisoja hallikisoiksi kun ilmoittauduin, mutta olivat penteleet sittenkin maneesikisat ja se näkyi tuloksissa. Rata oli aidattu pelkällä nauhalla, pitkällä sivulla oli yleisöä ja yleisössä koiria ja (ilmeisesti) järjestävän seuran koiria kävi piipahtamassa toimitsijapömpelissäkin, mikä yleensä on jo selkeästi osa rata-aluetta. Kun vielä koiria lämmiteltiin ja palkattiin liki starttialuetta eikä mitään karsinoita tms näköesteitä ollut, oli tilanne Rhoolle liian vaikea. Se pystyi kyllä syömään ja leikkimään häkin liepeillä hallin nurkassa, mutta odottaminen hälinän keskellä ja starttiin jääminen ilman mitään näköestettä selän takana olivat sille liikaa. Kahdella ensimmäisellä radalla se teki jonkinlaista ratasuoritusta, mutta hyyyyvin hitaasti ja tilaisuuden tullen väärään putkeen singoten ("Jee putki!" sanoo Rhoo kun jännittää.)



Starttiin jääminen kävi Pieneläimelle kerta kerralta vaikeammaksi ja koska en ole kovin fiksu ihminen, hermostuin ja vaadin sitä jäämään käyttäen reippaita otteita ohjatakseni kuonon menosuuntaan ja takapuolen maahan. Tuloksena kolme hylkäystä ja paha mieli sekä minulle että koiralle - viimeisellä radalla tavoitteenani oli saada Rhoo palkattua edes jostain, mutta se ei vaan enää pystynyt. Se lopetti toisena esteenä olleen pujottelun kesken, huomasi yleisön ja siellä olevat pelottavat koirat ja ihmiset, nosti inkkarin pystyyn ja lähti täysin minusta välittämättä haahuamaan pitkin rataa. Lopulta se kiipesi puomille, otti ihmeekseni pyynnöstä alakontaktin ja sain sen juoksutettua pois radalta ja kuvittelin jo pääseväni palkkaamaan. Enpä päässytkään, koska startti/maalialuetta kohti juokseminen oli Rhoolle liian jännää ja se meinasi livetä hallinnasta jonkun vuoroaan odottelevan koiran niskaan. Pysähtyi kyllä käskystä, mutta jouduin sanomaan rumasti ja Rhoo jäi ilman palkkaansa.



Rhoon suoritus taantui siis jotakuinkin viime elokuuta vastanneelle tasolle ja saan syyttää pääosin itseäni. Olisi pitänyt ymmärtää jättää painostamatta starteissa ja ennen kaikkea olisi pitänyt ymmärtää lähteä pois, kun takana tapahtuvat asiat olivat liian jännittäviä Rhoolle. On vain niin kovin vaikeaa ennakoida, milloin Rhoo pystyy tekemään ja milloin ei. Se söi ja leikki lämmitellessäni sitä, enkä olisi voinut odottaa kauempaa ennen rataa mennäkseni ilmoittautumaan sisäänheittäjälle. Se on tehnyt hyviä, nopeita ratasuorituksia vaikka selän taakse jäävät asiat ovat selvästi kiinnostaneet sitä. Kun vain oppisin lukemaan Rhoota paremmin, niin olisi helpompaa!



Jatkosuunnitelmana on panostaa starttikäytökseen ja lisätä systemaattisuutta häiriönsiedon kehittämiseen. Suunnittelin jo luopuvani toisesta I-HAHin treenipaikasta Rhoolle kesäkaudella, mutta taidan sittenkin pitää siitä kiinni. Voisin pyhittää sen treenikerran viikosta motivaation kasvattamiseen ja starttien ja häiriöiden systemaattiseen treenaamiseen. Pitänee ottaa yhteyttä ryhmän kouluttajaan ja kysyä sopiiko tämä.



Pii lämmitteli itsensä kisa-aamuna käymällä oma-aloitteisesti jänisjahdissa, joten siltä loppui radoilla kunto. Ensimmäisellä radalla sitäkin taisi maneesiympäristö ihmetyttää ja tultiin ennen aikojaan pois. Toiselta radalta tuomisena oli hidas yliaikanolla, jossa yliaikaan oli syynä koiran tassujen paino, oma ohjausvirheeni ja järkyttävän hidas ja epävarma keinusuoritus. Kolmannella radalla Pii ei sitten vaan enää jaksanutkaan ja pysähtyi ennen yhtä takaakiertoa niille sijoilleen. Jätettiin sitten kesken. Tavoitteet täyttyivät kyllä, kun toiveissa oli "joku tulos" ja saatiin yliaikanolla, mutta olisi se ollut mieluisampaa niin, että koira olisi vielä jaksanut juostakin.

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Annen ja Mikan treenit


Nappasin Rhoolle tuurauspaikan Saviojan kouluttamiin kouluttajatreeneihin ja hemmetti, kun oli Pieneläimessä vauhtia pienen agitauon jälkeen! Hyppyradan teemana oli keppien leieröinti ja Rhoo suoriutui hommasta molempiin suuntiin mainiosti. Itse vain pitää muistaa, että ottaa tilaa niin että saa tuettua koiran linjaa omalla liikkeellä. Jos jää nysväämään keppien liki niin syliin se koira sieltä tulee, ihan varmasti. 



Parannettavaa Rhoon radoissa oli Annen mukaan seuraavat suht tutut pointit: ENNAKOI! Viljele persjättöjä, toimivat Rhoolla erinomaisesti! Älä saata Rhoota kovin pitkälle putkiin, vaan rytmitä oma liike ja lähetä rohkeasti - se irtoaa kyllä. Luota koiraan! (Ihan kuin olisin kuullut tuon joskus aiemminkin? En ole ihan varma kyllä.)



Piillä oli myös virtaa varsin mainiosti Mikan treeneissä. Jatkettiin samalla radalla hieman helpotettuna. Piin kanssa tulisi suorilla pyrkiä edelle ja juosta itse minkä kintuista pääsee. Kun diisseli kiihtyy, jään itse jälkeen ja hidastan koiraa jos en ota itsestäni kaikkea irti. Piitä tarvitsee saattaa putkiin enemmän kuin Rhoota, mutta "ei sun sinne putkeen tartte itte mennä". Mikan treeneissä kokeiltiin myös itse toivomaani "kädetöntä ja äänetöntä" ohjaamista, että saisi tuntumaa siihen, miten koira lukee liikettä. No, Pii ei tajunnut laisinkaan. Se hyppi aidat suoraan, mutta muita esteitä se ei osannut suorittaa lainkaan. Kun pysähdyttiin, se hyppi huolestuneena päin.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kotitoko


Kotitokoilua eteisessä illan ratoksi muutamassa pikku sessiossa. Pii piteli kapulaa häiriössä (heittelin nappuloita ja ziwipeakkia ympäriinsä, heiluttelin, heittelin ja vinguttelin mieleistä lelua, liikuin itse pari askelta sinne tänne tai kyykkyyn-ylös, käsi kapulalle ottamatta kiinni). Hienosti meni ja vain tuo käsi kapulalle sai kerran Piin haksahtamaan irroittamaan otteensa. Kapulan mukeltaminen on lähes kadonnut kun siirryttiin pk-kelpoiseen välineeseen. Ruuan viskely sai aikaan kuolaa, mutta mitäs tuosta. 



Rhoo teki perusasentoa. Intoa ja kehonhallintaa on, mutta ymmärrystä tehtävästä ei. Ärsyttää kun se osaa tarjota oma-aloitteisesti oikein hienoa kiepsautusta perusasentoon silloin kun yritän sheipata jotain muuta. Kun pitäisi tehdä perusasentoa, se ei tajua ollenkaan. Tämä on ehkä taikauskoista ajattelua multa, mutta hemmetti.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Rauniokauden avaus


Myös Pii pääsee tällä kaudella raunioille, ohjaimissaan puolisoni. Tänään avattiin kausi varsin hyytävässä kelissä ja liki polveen asti ulottuvassa hangessa. Seurattiin johtajaa yli raunioiden, tarkoituksena varmaan testata ihmisten ja koirien liikkuvuutta ja toistensa sietoa. Koirat piti nostaa Tean tornista alas ja lähettää kiipeämään rappusia keskitalon yläkertaan ja mennä itse perässä. Rhoolle tuttu juttu ja agikoira-Piille ei mikään ongelma. Lopuksi katsottiin lumen vielä peittämällä raunioiden parkkiksella vähän koirakon yhteistyötä (lyhyt paikallaolo, luoksetulo ja "kierrä toi pylväs ilman että hihna kiristyy, sitten tee sama takaperin"). Lopuksi juteltiin vähän tavoitteista ja siitä, mitä lähdettäisiin treenaamaan.



Rhoon tavoite on sove tämän kauden aikana. Häiriöistä äänet voivat olla sille isokin juttu, joten lähdetään työstämään asiaa maltilliseen tahtiin. Hallinnan ja etsintätaitojen mukaan se olisi kouluttajan mukaan sovekelpoinen melkeinpä milloin vain, mutta mennään maltilla ja työstetään kolinat ja laukaukset rauhassa. Savu ja alustathan sille eivät onneksi ole mikään juttu ja kettiksestäkin on kesken vain laatikkoteline sekä L-putkea pitää varmaan muistutella mieleen. Pii aloittaa siitä, mistä kaikki vasta-alkajat: homman nimen hoksaamisesta. Jennin mukaan aikuiselle vasta-alkajalle, jolla on harrastuspohjia muista lajeista, käy sove loppukauden tavoitteeksi. 

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Ajoitusangsti osa 2


Analysointi jatkuu Rhoon hyvällä radalla BATin kisoista 24.3.12. Tämä rata olisi varmaan ollut nopea nolla, jos en olisi ohjannut koiraa putkeen puomin sijaan - ainakaan muita virheitä ei tullut ennen eikä jälkeen tämän mokan. Olin rataan varsin tyytyväinen ja seurakaveritkin kehuivat. Kaarteet valuivat pitkiksi siellä täällä kun katsoin videota jälkeenpäin, mutta silti Rhoon etenemä oli ylimääräisen putkenkin kanssa videolta laskettuna vähän alle 4m/s ja jos putkeen kuluneet noin 3,3 sekuntia lasketaan pois, olisi etenemä ollut 4,14m/s. Varsin hyvä vauhti ohjauksesta huolimatta!



Katsotaanpa hidastuksia:



Keinulta lähtiessä näyttää hyvältä, olen itse määrätietoisesti matkalla kohti seuraavaa estettä ja kääntyneenä asianmukaiseen suuntaan kun koira on poistumassa edelliseltä esteeltä. Onnistunut valssi. Rhoon keinusuorituksen kesto on n. 1,5 sekuntia, joten oli siinä aikaakin.





Muurin jälkeinen valssi on myöhässä. Rhoo on jo ponnistanut, koska sen kuuppa näkyy muurin takaa, mutta valssi ei ole vielä valmis. Tämä myöhästyminen näkyi laajana kaarteena ennen muuria, koska ohjaukseni näytti liian kauan suoraan kohti ikkunaseinää.





Sitten taas sama homma kuin Hyvinkään radoilla tilanteessa, jossa on kaksi aitaa rinnakkain ja ensimmäinen hypätään edestä ja toinen takaa. Koira on jo menossa ties missä, eikä kuvasta voi mitenkään päätellä että valssaan sen jälkimmäisen hypyn takana. Vaikutus rataan oli se, että Rhoo hyppäsi melkein ratahenkilöiden syliin kuononsa osoittamassa suunnassa.





Ja toinen samanmoinen loppuradalta. Seurauksetkin olivat samat.





Yritän etsiä jostain hyvin onnistuneita suorituksia ihmeteltäväksi. Kovin helppoa se ei ole, olen näköjään myöhässä lähes aina! Videohidastuksista sinänsä olen jo innostunut paljonkin, tunnistinhan jo yhden kohdan, jossa ohjaan johdonmukaisesti päin honkia kerta toisensa jälkeen. Mitä ei tiedosta, sitä ei voi korjata.

torstai 29. maaliskuuta 2012

Ajoitusangsti


Lupasin pojille hengähdystauon tiiviin kisaviikonlopun jälkeen. Niinun treenejä en malttanut jättää välistä, joten mentiin Rhoon kanssa ihmettelemään välistävetoja ja muutakin ajoitusta torstai-iltapäivänä. Tuloksena oli jälleen jo tutuksi tullut "koira osaa, minä en" - erityisesti ne välistävedot olivat jotain ihan kamalaa. Yritin ensin päällejuoksulla, ei tullut mitään ja Niinukin suositteli, että käännypä kokonaan. Rintamasuunnan pitäisi olla kääntynyt jo silloin, kun koira on valmistavan laukan askeleella. Katse ja koiranpuoleinen käsi jatkavat esteelle ohjaamista, kunnes koira on lukinnut esteen. Ennen koiran laskeutumista vaihtuu käsi ja oma rintamasuunta on hetken esteistä poispäin ja vetää koiran välistävetoon. Sitten vaihtuu käsi ja rintamasuunta kääntyy hieman, mutta on jälleen kääntyneenä kun koira on valmistavan laukan askeleella. 



On muuten ihan helvetin vaikeaa. Rhoo hidastuu ja tulee epävarmaksi aina kun oma ohjaukseni on sinnepäin, joten harjoitteleminenkin on haastavaa. Volistuani asiasta facebookissa ja ajateltuani jo lopettavani koko harrastuksen, sain ehdotukseksi videoinnin (loistava idea!) ja videoiden katsomisen vaikka online treenien lomassa, niin saa palautetta (loistava idea!). Videotallennetta voi opin ja itsekidutuksen hengessä pysäyttää siihen hetkeen, kun koira on ponnistamassa: mikä on oma liike ja sijoittautuminen? Tietääkö koira, mihin ollaan menossa?



Tuumasta toimeen ja koska tuoreita videoituja treenejä ei ole, analysoin viime viikonlopun kisaratojen ohjauskuviot atomeihinsa, vaikkeivat välistävetoja olekaan. Ensin Piin voittonollan ohjaukset Hyvinkäältä sunnuntailta ja alla kuvat Rhoon samasta ratasuorituksesta. Pistää nöyräksi huomata, että Pii korjaa mun ohjausvirheitä kuin vanha tekijä ja Rhoo tulee kuuliaisesti mukaan, vaikka rata on pullollaan "oho-eiku"-hetkiä, joissa ohjaan sen päivänselvästi suoraan ja sen laskeuduttua valssaankin eri suuntaan. Anteeksi pojat, yritän koko ajan parantaablush



Ensimmäinen valssi olisi ollut suht oikein ajoitettu, jos tarkastellaan vain tuota takaa hypättävää aitaa, jonka takana valssasin. Kun mukaan otetaan tuo ensimmäinen aita, jonka jälkeen koiran olisi pitänyt tietää että tuo toinen hypätään takaa niin kylläpäs alkoi hävettää. Pii-paralla ei ole ollut hypätessään mitään mahdollisuutta aavistaa, ettei rata jatkukaan pussia edeltävälle aidalle:





Rhoo-paralla tilanne oli vielä pahempi:





Sitten toinen valssi, jossa ongelma on tasan sama. Eipä ihmekään, että samalla radalla Rhoo vikkelänä miehenä oli jo kovaa kyytiä matkalla putkeen:





Jos tarkastellaan samaa valssia vain suhteessa tuohon jälkimmäiseen aitaan, ajoitus oli ainakin Piin kanssa ihan kunnossa. Mutta kun se perskeleen aita on osana rataa, eikä yksittäisenä suorituksena! Rhoon radalla tämä kohta jää tuon istuvan tyypin pään taa piiloon.





Itsestäni tuntui ettei Piin kanssa tullut kiire suoran putken jälkeen, mutta kyse taisi olla siitä, että Piille kelpaa vähän myöhästynytkin ohjaus:





Rhoon kanssa sen sijaan tuli aivan helvetinmoinen kiire, sillä putkijarrutus oli sen kohdalla putkikiihdytys (koira on hepun pään takana ponnistamassa):





Armoton myöhästyminen tuosta valssista Rhoon radalla johti tähän epäohjaukseen, jonka nimi voisi olla vaikka ei-päällejuoksu. Se ei nimittäin ole päällejuoksu, vaikka piti. Kuva-arvoituksena myös "tunnista koiran askellaji", Rh ei tainnut olla ihan kartalla että mitä se ämmä haluaa:



maanantai 26. maaliskuuta 2012

Pii tuplanollalla kolmosiin!


Viikonlopun kisaurakka jatkui kuudella (3+3) startilla JANKKin kisoissa Hyvinkäällä. Tai siis piti jatkua, sillä Piin otettua hyppyradalta nollavoiton ja ensimmäiseltä agilityradalta nollan sijoittuen kolmanneksi, passitettiin Isokoira kolmosiin jatkamaan uraansa. Jee! Silmänkorjausoperaation jälkeen meillä meni vain neljä kisaa kolmosiin nousussa, eli kyllä Pii taisi nousunsa ansaita. Piin radat tuntuivat sujuvilta ja vaikka oma tunne oli että koira eteni hyvin verkkaisesti, sille kirjautui molemmilta radoilta oikein mukava etenemä: hyppyradalla 3,98m/s ja agiradalla 3,69m/s.



Piin nollaratoja voi ihastella täällä: http://youtu.be/dNoV18nEvRk



Rhoota odotettavasti väsytti aika lailla eilisten kisojen jälkeen, mutta se jaksoi ilahduttavasti keskittyä kahden ensimmäisen radan ajan. Ensimmäiseltä radalta tuli HYL koska putkijarrutus ei toiminut (Rhoo kiihdytti ilahtuneena huomatessaan edessä siintävän putken eikä piitannut hidastuksistani tai suhinoistani tuon taivaallista) ja myöhästyin putkea seuranneiden aitojen ohjauksesta pahasti. Toiselta radalta AV 0 ja RV 5 hitaalla 3,60m/s etenemällä. Kaarteet olivat tolkuttomat ja koiralla taisi jo tassu painaa. Kolmas rata meni yleiseksi plörinäksi kun radalla ei ollut henkisesti läsnä sen paremmin kartturi kuin koirakaan. 



Rhoon radat täällä: http://youtu.be/o07T7R7sNiQ



Piin koko vuoden agitavoite tuli sunnuntaina täytettyä, joten jatketaan nostamalla panoksia. Seuraava tavoite on nollatulos kolmosten radalta. Aikoihin ehtiminen on Piin kanssa haastavaa, joten töitä riittää. Rhoon viikonlopun tavoite oli tsekata sen keskittymiskyvyn riittävyys kahteen kisapäivään (oikein hyvä!) ja osua Pätysen linssin eteen Ojangossa (selvinnee lähipäivinä). Ei tässä voi olla kuin tyytyväinen.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Perintöä odotellessa


Yllättävän paljon sitä tarvitsee ääntänsä koiraa kouluttaessaan. Sen nimittäin huomaa silloin kun sitä ei ole. Flunssa on muuttunut Kummelisketsin perintöä odotellessa-yskäksi ja ilmeisesti laryngiitiksi, kun ääntä ei meinaa tulla. Olo on sentään jo melko pirteä!



Mentiin hallille treenailemaan keppikulmia, kontakteja ja putki/pöytä-erottelua. Keppejä oli vain kuusi, että koirat kestäisivät useamman toiston. Mukana oli kaveri, joka suopeasti auttoi palkkaamisessa ja koirien kehumisessa kun itsestäni kuului lähinnä pihinää. Rhoo teki ensin Niinun neuvomaa kepeille lähetystä eri kulmista. Hyvin toimi ja hienosti eteni, Rhoo etsii myös avokulmat varsin kivasti. Nopeutta pujotteluun saisi kyllä tulla lisää, mutta tyydyn toistaiseksi edelle lähettämisen varmistamiseen ja häiriöiden työstämiseen. Rhoon nopeus tuppaa paranemaan itseluottamuksen myötä melkoisesti. Tehtiin noin viisi toistoa puolikaaresta lähettäen ja sitten tauko. 



Pii ei ymmärtänyt laisinkaan kun yritin Niinun kikkaa kepeille lähettämiseen, vaan juoksi iloisesti palkkapurkille kulkematta pujottelun kautta. Muutaman toiston jälkeen se alkoi hakea keppejä hienosti, tosin helpohkotkin avokulmat johtivat ihan puhtaaseen arvailuun oikean sisäänmenon suhteen. Kerran Pii taisi jopa kiertää aloittamaan pujottelun eka keppi oikealla puolellaan... Piin pujotteluun tuli mukavasti vauhtia kaverin hetsatessa sitä purkilla. Nostettuna se kesti myös hyvin toistoja palkatta kun tahkottiin niitä avokulmia (toki vain maks 2 kertaa ilman palkkaa ennen helpotusta). 



Rhoo teki lisäksi pujottelun etsimistä vauhdista putken tai aidan jälkeen, mikä toimi kaikista kokeilluista kulmista mainiosti. 180o avo- tai umpikulmassa autoin sitä vähän, mutta osumisprosentti oli erinomainen. Toistoja tuli yhteensä kymmenkunta kahdessa sessiossa. Lisäksi Rhoo treenaili A:n alakontaktia. Harkitsen jättäväni vihjeen jatkossa yksiosaiseksi ja käyttäväni pelkkää kontaktikäskyä. Ei siis "Aa! Sto!" vaan ohjaus esteelle ja "Sto!" Rhoo hakeutuu pelkällä kontaktikäskyllä ihailtavan reippaasti alakontaktille, tykkään! Omaa liikettäni se ei meinannut kestää häiriönä, samoin liian kova lähestymisnopeus oli sille vaikeaa. Se pysähtyi kyllä, mutta vasta pudottuaan four on the floor. Sitten se hämmentyneenä peruutteli ja nosteli takajalkojaan, poloinen. Varmat kontaktit ovat sille aika nurkan takana. Pitää jatkaa häiriöharjoituksia ja pruuffata sitä vauhdissa pysähtymistä. 



Pöytä/putkierottelu oli Rhoolle liian vaikea. Se ei lähtenyt suullisesta käskystä väärälle esteelle, mutta ei selvästi tunnistanut vihjettä "Pöytä" jos siihen ei liittynyt ohjaajan liikettä. Putkeen se kyllä sujahti. Muutenkin pöydän syvin olemus vaikutti olevan vähän hukassa. 



Piitä lähetettiin putkeen tarkoituksena saada lisää nopeutta. Se on viime kuukausina tavannut luuhailla putkissa jostain syystä. Kaverin hetsaus ja nostaminen toivat suoritukseen kivasti vauhtia. Sovimme, että sunnuntaina yritetään viimeisellä radalla samaa kikkaa kisoissa: purkilla nosto juuri ennen rataa ja sitten palkka heti suorituksen jälkeen. Voi olla, ettei Pii malta pysyä radalla, mutta tuleepa testattua. Kuten kaverini sanoi: "Ei se ihanneaikaan sillä vikalla radalla ehtisi kumminkaan."

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Purina ja Lintuvaaran miljööbaana


Flunssaisesta olosta huolimatta käytiin Rhoon kanssa starttaamassa kahdesti Purinalla HAU:n episten kisaavien radalla. Olin harkinnut myös Piin mukaan ottamista, mutta olo oli sen verran huono että katsoin parhaaksi startata vain kahdesti. Ensimmäisessä startissa Rhoon fiilis oli tosi mukava ja se teki innolla hommia. Pituus-aita-yhdistelmää seuranneeseen ansaputkeen se sujahti että humps vaan ja taisi hypätä toisen kontakteista, mutta se pujotteli kivasti ja jäi starttiin odottamaan ilman kummempaa säätämistä. 



Toinen rata tuli videollekin: http://youtu.be/opielwQTRfU Rhoo teki erinomaisesti hommia siihen nähden, että sen vire oli jo tippunut ja se oli selvästi kiinnostuneempi ja jännittyneempi ympäristön suhteen. Starttiin jouduinkin jo jättämään sen palkaten, mutta onneksi oli epikset! Ihan mahtavaa treeniä Rhoolle. Alkurata menikin kivasti, mutta vasemmassa takanurkassa ollut yleisö oli aika jännä ja heitä tuijotellen jäi 7-aita hyppäämättä ja pujottelukin oli vähän ikävää kun olisi siihen suuntaan pitänyt. Kontaktit oli hienot ja tulivat palkatuiksi ja muuten Rhoo teki hyvää työtä. Oma ohjaus oli tavalliseen tapaan myöhässä ja Rhoon kaarrokset sen mukaisia, mutta sainpas koiran pysymään pois ansaputkesta!



Illalla mentiin vihdoin ja viimein suorittamaan Espyn tutustumiskurssin "tositoimipäivä". Puoliso ohjasi Piitä ja minä Rhoota, kuten oltiin aikaisemmin sovittu. Tositoimet koostuivat ns. miljööbaanasta Lintuvaaran tyhjillään olevassa (home)koulussa. Paikka oli vieras vain Piille, sillä minä ja puoliso olimme perjantai-iltana siellä maalimiehenä hälyryhmien yhteistreeneissä ja Rhoo oli päässyt samalle koululle hälyryhmän kiitostreeneissä rakennusetsimään. Tehtäviin kuului ohjata koira ensin käytävän poikki olevan sohvan alta ja ylittää sama este itse. Koiran kanssa ryömittiin pressuilla peitetyn pöydän ali, käytiin seisomassa vain taskulampuilla valaistussa ullakkotilassa, kiivettiin kapeat ja avoimet rappuset, kuljettiin portaissa kolisevien purkkien ohi ja läpi, hengattiin kuin sillit suolassa pienessä ja liukkaassa suihkutilassa, ryömittiin koulun juhlasalin lavan ali, kannettiin koiraa hartioilla ympäri salia, ohitettiin ruoka- ja ihmishäiriöitä ja lopuksi juteltiin niitänäitä luokkahuoneessa, jonne oli piiloutunut maalimies ohjaajan tietämättä).



Molemmat koirat ja ymmärtääkseni ihmisetkin suoriutuivat hommistaan mainiosti. Rhoota homma ei paljon hetkauttanut, mutta Piistä näki kotona että herne oli rasittunut kovastikin. Hauskaa sillä silti tuntui olevan ja se toimi mukavasti yhteistyössä puolison kanssa. Aiemmin päivällä baanaa suorittanut juoksunarttu oli Rhoolla kovasti mielen ja nenän päällä, eikä se omatoimisesti hoksannutkaan kaappiin piiloutunutta maalimiestä. Pii oli sen sijaan bongannut maalimiehen pressun alta nurkasta ja jäänyt tuijottamaan häntä pariksi minuutiksi ja siirtynyt sitten tuijottamaan puolisoa. Kun jatko-ohjeita outoon tilanteeseen ei tullut, Pii oli viisaasti siirtynyt tuijottamaan ulko-ovea.



Ilmoittauduimme tulevaksi kaudeksi raunioryhmään, toiveena maanantai-ilta. Puolison opiskelut kun vievät ti-to illat kokonaan ja kun autoja on vain yksi, pitää yrittää yhtenäistää käytäntöjä. Toivottavasti mahdumme toivomaamme ryhmään molemmat.  

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Videot keskiviikolta


Rhoo http://youtu.be/BdW1QSsb2KQ

Rhoo 2 http://youtu.be/oTJvEZhjUkM

Piips http://youtu.be/cOVnuzD4r-Y



L
auantaitreenit jäivät tänään välistä, koska olen itse kipeänä. Toivottavasti tervehdyn huomiseksi niin, että pääsemme epistelemään Purinalle. Erityisesti Rhoolle se olisi loistava mahdollisuus päästä treenaamaan jälleen yhtä uutta ja vielä aika haastavaa kisapaikkaa.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Takaakierto-persjättö


Tänään Niinun ratatreeneissä opin, milloin kannattaa tehdä saksalainen ja milloin jättää "välivaihe" pois ja tehdä ihan vaan takaakierto ja sen päälle persjättö. Jälkimmäistä en ollutkaan koskaan kokeillut, mutta se toimi paremmin tilanteessa, jossa suunta jatkui lateraalisesti. Jatkosuunnan ollessa siihen suuntaan, mistä koira ponnistaa, kannattaa käyttää saksalaista. 



Rhoo myös leieröi puomia keinun, aidan ja okserin suoralle ja tuli palkatuksi takaaleikkaukseen lähtemiseen. Minä olin ajoitukseni kanssa ihan pielessä, en malttanut odottaa koiraa putkella saadakseni oman liikkeeni hyödynnettyä kyseistä takaaleikkausta ohjatakseni ja muutenkin möhlin ja haittasin koiraa, minkä ehdin. Treenin päätteeksi Niinu (hieman pakotettuna) sanoi, että hän uskoo helposti että myös kisaradoilla minä olen se, joka meidän menoa haittaa ja aiheuttaa kieltoja - Rhoo kun on taitava, nopea ja estehakuinen. Sen kanssa myös kehtaa kuulemma ihan hyvin mennä kolmosiin, jos me sinne vahingossa noustaan lähiaikoina.