sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Sunnuntaitreenailua


Ensimmäinen kesäsunnuntai antoi vähän esimakua tulevasta treenikesästä: Kehä I:n näytön mukaan ilma oli +17C ja tie +38C. Tien lämpö todennäköisesti heijasteli Kivikon kentän hiekkaan varastoitunutta lämpömäärää, sillä olosuhteet olivat tuulenvirettä lukuun ottamatta paahteiset.



Pii ja Rhoo tekivät molemmat keppikulmia ja kepeille lähetystä putken kautta siten, että jäin itse kirittämään pujottelevan koiran taakse. Etupalkka vauhditti Piitä niin, että sen ajat olivat hyvinkin vertailukelpoiset Rhoon pujotteluaikoihin. Jennan viime tiistain treeneissä vihjaama jalkaohjaus toimii Piille kuin häkä. Kasvatin etäisyyttä reilusti ja Pii haki oikean aloituksen joka kerta jopa niin hyvin, että umpikulma tuntui vaikeammalta. Rhoollekin sama kikka tuntui toimivan, mutta etäisyyttä pitää malttaa kasvaattaa kyllin hitaasti. Omin päin se hakeutui n. 90o avokulmasta herkästi aloittamaan toisesta välistä. Virheellisen suorituksen keskeyttäminen tai palkatta jättäminen vaikutti myös rajusti sen vauhtiin, joten aloituksia pitää treenata vaikka sitten neljällä kepillä jauhaen.



Rhoo teki myös 2o2o-työskentelyä kontaktilaudalla ja puomin alapäässä. Targettiin orientoituminen eli pois minusta katsominen tuottaa sille isoja vaikeuksia, vaikka itse asennon se tuntuu ymmärtävän varsin hyvin. Kontaktilaudalla se hakeutuu 2o2o-asentoon vauhdikkaasti ja jää hyvin paikalleen, vaikka juoksen ohi tai heitän pallon. Kun kokeilin kokonaista puomia se etenee vauhdikkaasti alalankulle, mutta hidastaa siinä turhan paljon. Toivoisin siltä varmempaa ja nopeampaa suoritusta, joten jätetään kokonaisen puomin tekeminen toviksi ja työstetään pelkkää 2o2o-käytöstä. Pii teki jokusen toiston verran keinua, joka paranikin hieman. Asennon madaltamista ja reipasta etenemistä yläpäähän ei silti näy ei kuulu, mutta arastelu saranakohdalla väheni kuitenkin.



Rhoo treenasi myös starttiin jäämistä. Häiriönä käytin sen omaa hihnaa ja/tai valjaita, jotka heitin Rhoon näkemättä sen selän taakse (ja jopa hännän päälle). Ensin ruokin heiton aikana, sen jälkeen vasta kun Rhoo oli päättänyt pitää paikkansa takana tapahtuvista asioista huolimatta. Hyvin toimi, lisää tätä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti