Kaunis ja kylmä lauantaiaamu alkoi lappalaiskoirien ratatreenillä. Myöhästyimme komeasti lähes puoli tuntia, kun puoliso oli jättänyt auton tankin tyhjilleen ja lisäksi sain sulatella kolme autonovea kädenlämmössä, ne kun jäätyivät auki. Aukesivat kyllä sievästi, mutta eivät menneet enää kiinni. Lukkosula oli kuljetettu autosta "jonnekin" ja tilanne otti aika reippaasti päähän.
Treeneissä tehtiin Salme Mujusen 3-luokan hyppyrataa, jonka Pii teki kokonaan ja Rhoo suoritti hypyt ja putket kahdessa pätkässä, ennen ja jälkeen keppien. Ilmoitin koutsille Piin näköongelmasta, mutta hänen mielestään asia tuskin vaikuttaa Piin suoritukseen merkittävästi. Hän kertoi tutusta lapinkoirasta, joka meni rataa täyttä häkää lähes sokeana. Kyseisen lapinkoiran tietäen rohkenin epäillä, ettei Pii ole yhtä reipas ja rohkea kuin se - toki omalla puutteellisella ohjaamisellani on varmasti osuutta Piin hidasteluun, epävarmuuteen ja puutteellisiin suorituksiin, mutta sopeutuminen aistipuutokseen on taatusti yksilöllinen asia. Edellinen kerta, kun jouduin Piin kanssa treenaamaan keinua nopeammaksi jonkun säikähdyksen jälkeen oli hoidettu yhdellä treenikerralla ja puolella pussillisella broilerpyöryköitä. Nyt homma on mennyt vain taaksepäin huolimatta useamman kuukauden systemaattisesta yrittämisestä. Itselleni tulee väkisinkin mieleen, ettei kyse ole vain omista taidoistani.
Pii suoriutui Mujusen radasta mukavasti. Kepeillä se sujahti 90o avokulmaan sievästi, mutta jätti kertaalleen yhden välin pujottelematta keppien keskeltä (WTF) ja pariin otteeseen poistui kepeiltä ennen viimeistä väliä. Oma liikkuminen oli sitäkin suurempi ongelma ja totesinkin, että itse pitää treenata threadle/serpentine-tyyppinen ohjaus sujuvammaksi siten, että liikun samalla suoralla sujuvasti ja annan koiralle tilaa. Lantion liike on vaikea asia.
Rhoo näytti taas, miten sitä pitää ohjata hieman toisin kuin Piitä. Kun lopulta hoksasin, mitä minun kannattaa tehdä, se tuli kuitenkin sievästi ohjauksen mukana maksikorkuisilla esteillä. Pieni Nopea aiheutti huvittuneisuutta yleisössä sinkomaisilla vauhtiputkillaan, kun minun olisi pitänyt ehtiä suoran putken aikana sen edelle ohjaamaan (en ehtinyt, enkä ehdi). Kahta viimeistä aitaa Rhoo ei halunnut hypätä, kun radan loppusuoran kesken sille iski lehmänhäntäefekti. Koutsi hermostui sen temppuiluun (riman alitteluun tai esteen kiertämiseen) jopa ennen minua ja rakensimme homman matalammilla rimoilla lisäten korkeutta siten, että aitaan jäi kaksi rimaa blokkaamaan alittelun.
Rhoolla oli illalla lisäksi vielä Satu Hillin pitämä Sporttikoirahallin lauantaikoulutus agilitya aloitteleville koirille. Vaikka koulutus maksoikin, olen todella tyytyväinen sen antiin. Ensin kaikki neljä koirakkoa tekivät saman ohjaustreenin sisältäen takaakiertoja ja valsseja, minkä jälkeen käytiin koirakko kerrallaan läpi kunkin toivomia asioita (jotka taisivat kaikilla olla samat: pujottelu ja puomi).
Treenaamisen suhteen sain yleiseksi ohjeeksi sen, että Rhoon kanssa pitää tehdä todella intensiivisesti töitä sen aikaa kun tehdään. Sitten koira laitetaan hihnaan ja hihnassa ollessaan se saa olla "off" (tai kuten kouluttaja sanoi, se saa "olla uros" - nuuskia maata ja keskittyä omiin juttuihinsa). Koira tulee laittaa aina kiinni siksi aikaa, kun itse kuuntelen ohjeita tai en keskity koiraan 100%. Turhaa esteen taakse odottamaan jättämistä kehotettiin myös välttämään, koska Rhoo osaa sen jo ja se latistaa Rhoon virettä.
Ohjaustreeneiksi neuvottiin ohjauskuvioiden harjoittelua kahden esteen harjoitteilla siten, että koiraa ei jätetä odottamaan, vaan se palkataan liikkeestä, viedään palkaten (imuttamalla) aloituspisteeseen ja tehdään harjoitus uudestaan. Tämä toistetaan 3-4 kertaa, jonka jälkeen koira laitetaan kiinni. Rhoon palkan tulisi aina tulla liikkeestä: lelu lentää tai sitä tavoitellaan liikkuvan ohjaajan kädestä, namipalkka tulee aina liikkuvan ohjaajan kädestä. Jos mikä tahansa harjoitus epäonnistuu kaksi kertaa peräkkäin, tulee sitä AINA helpottaa. Muuten koiran oppiminen ja vire kärsivät. Kahden aidan harjoituksessa helpottaminen kannattaa tehdä pudottamalla vain riman toista päätä. Vastaavasti harjoituksen onnistuessa optimaalisesti kaksi kertaa peräkkäin, voi alkaa vaatia enemmän. Itselleni sain vihjeeksi valssin ennakoinnista sen, että koiranpuoleinen käsi jatkaa koiran saattamista esteen yli samalla, kun kroppa kiertyy jo ennakoimaan valssia. Näin koira saa tarvitsemansa informaation jatkaakseen esteen yli, mutta käännös on ajoissa.
Yksilökohtaisesti katsoimme kouluttajan kanssa puomin alakontaktisuoritusta ja pujottelua. 2o2o on "temppuna" Rhoolla varsin hyvin hallussa, mutta en ole pystynyt liittämään sitä luotettavasti puomin suorittamiseen. Rhoo tarjoaa mielellään peruuttamista kontaktiasentoon, mikä ei ole tarkoituksenmukaista. Meitä kehotettiin tekemään alakontaktia siten, että Rhoo kiertää puomin vierelle asetetun siivekkeen, hyppää puomin laskevalle osalle ja suorittaa kontaktiasennon käskystä jääden odottamaan vapautusta. Minä jatkan mahdollisimman eleettömästi matkaa, palaan palkkaamaan koiran, jatkan matkaa uudestaan, pysähdyn ja lukitsen polvet ja vapautan koiran sanallisesti. Ongelmanamme oli se, että Rhoo on oppinut vapautukseksi "mennään"-vihjeen sijaan minun liikkeeni. Polvet lukossa seisahtumisen tarkoitus on rauhoittaa oma liikkeeni ja jättää sanallinen vihje ainoaksi vapauttavaksi viestiksi. Toisin kuin ohjaustreeneissä, puomia ei koskaan palkata kontaktin vierestä tai liikkeestä.
Kouluttaja epäili, ettei namipalkka riitä Rhoolle vahvistamaan kontaktiasentoa siinä vaiheessa, kun se todella syttyy agilitylle, joten saimme ohjeeksi harjoitella kotona vetoleikkiä 2o2o-asennossa. Tavoitteena on opettaa koira pitämään asento korkeassa vireessä, olemaan innostunut 2o2o:ssa odottamisesta ja siirtämään tehokkaammin painoa taakse. Tätä harjoittelemme ensin kotona ja siirrämme sen A:n kautta puomille kun alkaa sujua. Esteellä saan lähettää koiran suorittamaan estettä ja tulla seisomaan sitä vasten kontaktin eteen, mitä ei namin kanssa saanut koskaan tehdä. Parilla ekalla kerralla ei haittaa, jos koira putoaa kontaktilta leikkiessään, mutta sen jälkeen leikki loppuu heti, jos tassut lipeävät. Muutenkin sain kehotuksen olla houkuttelematta millään lailla ja olla ehdoton siinä, että mitään puolivillaisia suorituksia ei palkata koskaan (hidastelu, 4-on, vain yksi jalka kontaktilla jne). Vetoleikkimisen kesto on 5-10 sekuntia, jonka jälkeen vaihdetaan lelu namiin ja vapautetaan koira.
Kokonaisia puomeja ei tulisi tehdä, ennen kuin 2o2o on täysin kunnossa ja mieluusti vielä niin, että koira osaa keinun. Nyt Rhoon puomit olivat epäröiviä keskeneräisen keinuopetuksen vuoksi. Kun siirrymme koko puomille, sain ohjeen proofata koiran suoritus erityisesti siihen, että ohjaaja juoksee ohi 2o2o:ssa odottavasta koirasta ihan läheltä ja siihen, että ohjaaja hidastaa hieman alastulo-osuuden kohdalla ja lähtee uudestaan juoksemaan. Nämä ovat kuulemma tyypillisiä variaatioita, joita ohjaajat tekevät kilpailutilanteissa, mutta joita ei tule käytyä läpi koulutusvaiheessa.
Kepeillä siirrymme nyt verkoista "perinteiseen" koulutukseen vastakädellä. Rhoo itse asiassa osaa jo kiertää kepit varsin hyvin, mistä olin yllättynyt. Kouluttajan kanssa se meni varsin mallikelpoisen alkeispujottelusuorituksen (näkyy olevan helppoa, kun osaa kouluttaa...) Avuista pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti eroon ja pitää huoli siitä, että käsiapu on ainoa käytössä oleva apu. Kun pujottelu menee kaksi kertaa hyvin jollain tietyllä avulla, harjoitusta vaikeutetaan. Vartalo ei siis heilu ja jalat menevät suoraan. Käsiapu pienenee sitä mukaa kun koira oppii kiertämisen idean ja lopulta se menee suoraan. Vartalon kumaran asennon häivyttäminen tapahtuu treenaamalla reisilihaksia: kumartumisen sijaan mennään kyykkyyn ja ohjaava käsi pysyy samalla korkeudella koiran nenän tasolla. Suoritus tehdään ohjaaja peruuttaen vain pari ensimmäistä kertaa ja nenä siirtyy menosuuntaan hyvin nopeasti. Ensi alkuun keppejä rakennetaan Rhoolle pelkällä namipalkalla. Kun avut on häivytetty ja aletaan jättämään palkkaa eteen, voi avustaja tulla varmistelemaan hihnan päähän, että koira todella suorittaa. Tätä saa tehdä vain kerran pari, sitten aletaan vaatimaan koiralta suorittamista.
Ohjurit saa lisätä ensimmäiseen ja viimeiseen väliin sitten, kun koira osaa pujotella ja siirrytään harjoittelemaan lähettämistä. Kepeilläkin tehdään Rhoolle vain noin kolme toistoa, jonka jälkeen koira laitetaan hihnaan ja tauolle. Kun kepit sujuvat, tulee tulokulmien ja lähetysten lisäksi treenata se, että koira kestää ohjaajan ohijuoksun ja hidastelun/pysähtymisen lateraalisen etäisyyden lisäksi. Ohijuoksua harjoitellaan ensin siten, että ohjaaja peruuttaa ja ottaa pienen etumatkan, sitten matkaa lisäten, sitten lyhyemmällä matkalla nenä menosuuntaan jne. Lopulta koiran pitäisi malttaa pujotella loppuun, vaikka ohjaaja juoksisi edelle tekemään persjätön tms.
Näin siis etenemme. Olin erittäin tyytyväinen saamaamme koulutukseen ja ällikällä lyöty siitä, että pujottelumme pitäisi kuulemma olla kunnossa noin kuukaudessa, jos pääsemme kerran viikossa tunniksi harjoittelemaan. Satu antoi koiralle sopivia ohjeita ystävälliseen sävyyn ja tehokkaasti. Yleismeininki hänen koulutuksessaan oli järkiperäinen, tehokas, positiivinen ja jämäkkä. Koiralle opetetaan toivottu ja sitten vaaditaan, mutta ei koskaan kohtuuttomasti ja aina vauhti ja vire säilyttäen. Ei siis käyttämällä varsinaisia pakotteita, mutta karsimalla mahdollisuuksia tehdä väärin. Opin taas itsekin paljon kouluttamisesta, erityisesti Rhoon tyyppisen koiran suhteen. Itse Sporttikoirahalli oli minulle hienoinen pettymys. Alusta ja esteet olivat hyvät, mutta halli ei ollut sisälämpöinen, kuten jostain syystä olin kuvitellut. Toki sopivan lämmin treenaamiseen (ulkona oli n. -14C), mutta silti odotteluaika meni toppavaatteet yllä. Vesipistettä ei myöskään ollut käytössä, vaikka muuta oletin. Näistä seikoista huolimatta voisin hyvin treenata Sporttikoirahallilla tai osallistua jatkossakin siellä järjestettäviin koulutuksiin - enpä vaan enää odota juoksevaa vettä ja lämpöä!