maanantai 10. tammikuuta 2011

Rahi rahi kolisee, pili pili pom


Olen ulissut Piin keinutraumasta kavereille sekä internetissä että sen ulkopuolella ja saanut lukuisia hyviä ehdotuksia. Yksi suosikeistani oli kuitenkin tämä video: http://www.youtube.com/watch?v=4vXA6heHmjI&feature=fvwk Lämpenin tälle ehdotukselle erityisesti siksi, että pystyin improvisoimaan siihen tarvittavat välineet kotioloissa. Olohuoneen Ikea-rahin kannen alle sinitarralla kiinni ihmisten tasapainolauta ja valmista tuli! Tämän kanssahan olemme koirien kanssa aiemminkin jo touhunneet, mutta nyt aion käyttää muutaman päivän ajan kaikki nappula-ateriat äänen ja liikkeen sheippaamiseen.


Aamuruokasessio meni molemmilta koirilta varsin oivallisesti. Rhoo tajusi homman nimen hyvin - kolauta lautaa niin saat ruokaa - ja Piikin eteni laittamaan molemmat etutassut laudalle. Erityisen iloinen olin rahinkannen tuottamasta pehmeästä äänestä. Rahi on tekstiiliverhoiltu irroitettavalla kankaalla, joka taipuu velcro-kiinnityksellä reunan alle ja vaimentaa kolausta. Iltaruualle tai huomiselle voin vaikeuttaa tehtävää ainakin Rhoolle taittamalla verhoilua syrjään, jolloin lastulevy kolahtaa suoraan lattiaan.


Rhoo syö paljon enemmän kuin Pii, joten viimeisen neljänneksen sen nappuloista käytin vahvistamaan 2o2o-käskyä ja vapautusta. Tämä sujui kohtuullisen hyvin. 2o2o pitää näemmä vielä yleistää siihen, että se merkitsee vain sitä asentoa, ei sitä, että asentoon tulee hakeutua peruuttamalla. Tätä Rhoo nimittäin innokkaasti tarjosi ja saattaapa se selittää senkin, miksei homma ole itse esteillä sille oikein loksahtanut kohdilleen.


Paitsi keinun kouluttamisen/korjaamisen pohjatyönä, laudan kiikuttaminen käy ihan fyysisestä treenistä koirille. Molemmat nukkuivat ruokansa päälle pitkät, hiljaiset päiväunet!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti