Pii on viime syksystä asti juossut hitaammin kuin aiemmin. Ei ole ollut enää tilanteita, joissa olisin ohjaukseni kanssa kovasti myöhässä. Se ei ole irronnut vasemmalla puolella oleville esteille, enkä ole saanut koulutettua sille reippaampaa suoritusta keinulla, vaikka olen tosissani yrittänyt.
Joululomalla aloin katsoa, että Piin pupillit ovat eri väriset, vasen vihertävän samea verrattuna oikeaan. Puoliso sanoi samaa, joten tajusin vihdoin huolestua, että Piin kaihi on lähtenyt etenemään. Kävimme tänään kontrollissa ja pelkomme osoittautui oikeaksi. Vasemmassa silmässä kaihi on läpinäkymätön ja peittää kokonaan näköhermon pään ja osan muuta silmänpohjaa. Oikean silmän muutokset ovat pääosin ennallaan. Pii ei näe enää kunnolla vasemmalla silmällään, mikä selittänee pääosin meidän agilityvaikeutemme. Eläinlääkärin mukaan arkielämässä näköpuutosta tuskin huomaisi, mutta agin tyyppisessä toiminnassa se tulee selvästi esille.
Aloitamme nyt päivittäiset anti-inflammatoriset silmätipat Piille, eli kilpailut on sen osalta kisattu kunnes silmä on leikattu ja leikkauksesta toivuttu. Sunnuntain kisoissa käymme vielä pyörähtämässä, koska eläinlääkärin mukaan tipat voi hyvin aloittaa vasta maanantaina. Hoitavan lääkärin mukaan tipoissa voi pitää myös halutessaan karenssitauon, käydä kisoissa ja aloittaa tipat uudestaan, mutta en taida viitsiä ryhtyä siihen. Miksi kävisin kisaamassa koiralla, joka ei voi suoriutua optimaalisella tavalla, koska ei näe? Leikkausarvio tehdään kolmen kuukauden kuluttua, mikäli sitä ennen ei ole tapahtunut selkeää muutosta huonompaan.
Pii pärjää silmineen vielä aivan mainiosti, joten en osaa olla kovin pahoillani sen puolesta. Kaihi ei ole vielä niin paha, että se aiheuttaisi kipua tai epämukavuutta aiheuttavaa tulehdusta silmässä ja Piin näkökyky riittää arkielämään vielä aivan hyvin. Toki olen surullinen sen puolesta, että se joutuu kestämään leikkauksen ja sitä seuraavan ikävän toipumisajan, mutta sittenpähän asia on hoidettu. Omasta puolestani olen pahoillani, ettei minulla nyt ole kisakelpoista harrastuskoiraa. Hyvä tietenkin, että tiedän, mistä pulmat Piin kanssa johtuivat ja osaan nyt olla vaatimatta siltä liikoja. Rhoo ei kuitenkaan ole vielä hetkeen valmis sen paremmin agi- kuin tokokisoihinkaan ja kisaaminen on mielestäni hauskaa. Tuntuu epäreilulta, että useimmilla lappalaiskoirilla HC on varsin hyvänlaatuinen vaiva, joka ei koskaan häiritse näkökykyä.
Pii saa tästä eteenpäin tehdä rallatteluratoja agitreeneissä motivaation ja estetaitojen ylläpitämiseksi. Tavoitteellisemman treenaamisen säästän agin suhteen toistaiseksi Rhoon pään menoksi, tarkoituksena saada se kisakuntoon mahdollisimman nopeasti. Tokon treenaamista jatketaan molempien kanssa, huomioiden Piin mahdolliset näköongelmat sitä mukaa, kun vaikeuksia ilmenee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti