Joulukuun sisäkisat jäivät tassuvaivaiselta Piiltä väliin, mutta nyt pääsimme korjaamaan tilanteen. Ajoimme lomalta kotiin starttaamaan kahdesti Elina Hannikaisen radoilla Hyvinkäällä JAU:n kisoissa olosuhteisiin nähden kohtalaisin tuloksin. Radat olivat tähän astisista 2-luokan radoistamme yksinkertaisimmat ja ihanneajat olivat mielestäni hyvin kohtuulliset ja meidänkin saavutettavissamme. Agilityradalla vaadittu etenemä oli muistaakseni 3,3m/s, mihin uskon Piin kyllä hyvänä päivänä pystyvän.
Pii sai loman aikana huomattavasti normaalia enemmän ja normaalia raskaampaa liikuntaa, joten arvelinkin sen saattavan olla väsynyt. Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa etelään jo perjantaina, mutta huono ajokeli ja myöhäisen iltapäivän starttiaika siirtivät matkan lauantaille. Olin vähän huolissani Piin keskittymiskyvystä 1-2 viikon treenitauon ja maalla metsittymisen jälkeen, mutta riittävän hyvä palkka onneksi kumosi tämän huolen. Siankorvapalkka näkyy toimivan myös agilitykisoissa. Lisäksi tarjolla oli kuivattua maksaa ja tuoretta jäniksenkorvaa karvoineen päivineen. Leikkimään Pii ei juuri syttynyt, mistä osaltaan päättelin sen olevan väsynyt.
Väsymys näkyi myös suorituksessa. Pii juoksi hitaasti löntystellen, mutta oli kuuliaisesti ohjattavissa. Ensimmäinen rata, hyppyrata B, meni puihin kahdella aitaesteellä radan loppupuolella, kun en kääntänyt Piitä kylliksi ennen ensimmäistä estettä ja se ajautui liian toisen aidan oikeasta ponnistuskohdasta. Se hyppäsi kyllä vielä, muttei enää kääntynyt seuraavalle aidalle ja ohitti sen. Korjaamisen jälkeen se turhautui säätämiseen ja hyppäsi renkaan sivusta huomaamattani, joten tulokseksi HYL.
Agilityradalta tuloksemme oli rohkaisevampi RV 0 ja AV 9,96, tuloksena kuudes sija. Pii oli selvästi aika lailla uupunut, mutta ilokseni se tuli kivasti ohjauksen mukana ja saimme virheettömän radan. Etenemäksi jäi vaivainen 2,81m/s, josta osa tuli yleisestä löntystelystä. Suurin ongelma vauhdin suhteen on kuitenkin edelleen se keinu, tiukkana kakkosenaan puomi. Piin keinupelko näkyy valitettavasti yleistyneen myös puomille, josta on tullut lähes yhtä hidas.
Yliaikanollan lisäksi ilonaiheita oli Piin pujottelu, joka parani huimasti välipäivien parista treenistä. Klikkeri ja korvat aseenani taidan keskittyä hiomaan oikean sisäänmenon etsimistä vielä parin treenin verran ja testata osaamista sitten. Olen varsin tyytyväinen, Pii ei tarvinnut esteelle osoittamista kummempaa apua pujottelussaan ja se vaikutti keräävän kierroksia kepeillä aiemman hidastelun sijaan. Omasta puolestani ilahduin, kun huomasin yhden radalla olleen esteiden linjaukseen perustuneen ansan, johon jokunen selvästi itseäni taitavampi ohjaaja haksahti. Kyllä sitä ihminenkin oppii!
Yleisfiilikset ovat hyvät. Levänneenä Piin juoksuvauhti suoralla on merkittävästi tämänpäiväistä parempi ja keinun ja puomin voi treenata kuntoon. Ehkä voimme joskus tehdä kakkosluokassakin niitä "ihan oikeita" nollia ja onnen ollessa myötä jopa sijoittua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti