keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kotisheippailua


Rhoo tuotti jälleen kerran ääntä sekä kiersi kattilaa, jonka päälle on asetettu hiirimatto. Pii kiersi kattilaa, koska se osaa tuottaa ääntä vallan itsenäisesti. Pii otti kauniit, suorat asennot kattilan kanssa, mutta kun yritin liittää asentoon vihjeen ("Right!" tai "Left!"), se päätti tarjota sivullemenoa takaa kiertäen ja kattila unohtui. Ei aina voi jaksaa ajatella. Lopulta sain Piin sietämään sen, että sanoin jotain samaan aikaan, kun se tuli kattilan päällä asentoon. Vihjeiden erottelua pitää selvästi treenailla sen kanssa enemmän.


Rhoon kanssa yritin siirtyä kattilasta pelkkään hiirimattoon. Pitänee madaltaa kriteeriä roimasti, sillä tarkkuus kärsi ja R siirtyi tarjoamaan sitä viisaripyörimistä noin metrin päähän targetista. Lisäksi Rhoo kaatoi matolla kaljatölkkejä, joka eteni oikein mukavasti kunnes rappukäytävässä liikkui joku ja Rhoon keskittymiskyky herpaantui. Se pystyi kyllä tekemään vihjeestä tuttuja asioita, mutta tarjoaminen loppui.

tiistai 30. elokuuta 2011

Jälkitreenit Histassa


Pii pääsi ajamaan tämän viikon metsäjälkitreenin kevyessä sateessa ja märässä metsässä. Jälki oli n. 150m pitkä, kulki varvikossa/sammalella ja sillä oli ensimmäisenä esineenä purkki ja sen jälkeen neljä keppiä. Lisäksi jälki sisälsi yhden 90o kulman. Pii ajoi jäljen varsin tuoreeltaan, mikä näkyi jäljen reunojen hakemisena varsin laajalta. Kaikki kepit nousivat vaivatta, tosin ensimmäisen se merkkasi vain nuuhkimalla, sen jälkeen kaikki otettiin napakasti suuhun.


Seuraavalle treenikerralle suunnittelimme vastaavaa jälkeä, jota kuitenkin olisi vanhennettu jonkin verran ennen ajoa. Lähitulevaisuudessa pitää siirtyä myös merkkaamattomiin jälkiin niin, että olen itse sokkona tapahtumille ja jäljen kululle. Taitaa olla tehokkain tapa oppia lukemaan koiraa ja luottamaan siihen.


Päivän aikana Pii kävi puolison kanssa silmäkontrollissa. Kaikki on hyvin, tulehdusta ei ole, mutta keväällä silmään kertymään päässyt fibriini on yhä siellä. Lääkitystä kevennettiin ja uusi kontrolli olisikin vasta ensi vuoden puolella.

maanantai 29. elokuuta 2011

Rakennusetsinnän alkeet


Teimme vaihtarin HePeKon kanssa ja he menivät treenaamaan raunioita meidän mestoillemme ja me rakennusetsintää heidän mannuilleen. Rakennuksena palveli pelastuslaitoksen harjoitteluun käyttämä rakennus, jossa tehdään mm. savusukellustreeniä palomiehille silloin, kun hullut koiranaiset eivät sitä valtaa. Rakennuksen alakerta oli suhteellisen valoisa, yläkerrassa ja kellarissa vaadittiin otsalampun voimaa että näki kulkea.


Rhoon mielestä rakennusetsintä oli hillittömän kivaa, eikä lainkaan jännittävää tai painostavaa. Valon vähyys ei sitä haitannut - itse opinkin tästä treenikerrasta sen, että nenäänsä käyttävä koira ei juuri käytä silmiään. Useampikin koira kävi jotakuinkin kirjaimellisesti maalimiehen iholla, mutta hajun kulkeutuessa muualle, ne eivät nähneet aivan edessään kohtuullisessa valossa kököttävää maalihenkeä. Toinen oppi treenikerrasta oli se, että rakennuksessa hajut kulkeutuvat täysin ennakoimattomilla tavoilla. Koirat merkkailivat monet kerrat aivan toisaalle, kuin missä tiesimme maalihenkilön olevan.


Rhoolle oli 3+1 maalihenkeä kahdella kierroksella. Ensimmäiset olivat keittiön takan olevassa kulmahuoneessa sohvan nurkassa, pikkutilassa viereisessä huoneessa ja siellä avoimessa nurkkauksessa, yläkerran sokkelossa ensimmäisen näkösuojan takana ja toisella kierroksella ainoa maalimies oli tupakeittiöpöydän takana avoimessa nurkassa. Mikään näistä piiloista ei tuottanut Rhoolle pienintäkään päänvaivaa. Suurin riemu oli se, että Rhoo työskenteli erinomaisesti siitä huolimatta, että tärppipäiväinen narttu oli juuri ennen Rhoon toisen kierroksen vuoroa käynyt tekemässä oman etsintänsä talossa. Toki Rhoo pois mennessä jäi palkkaamaan itseään siihen kohtaan eteisen mattoa, missä sen elämän nainen oli hetki sitten istunut, mutta mennessä tai töitä tehdessä eivät pikkuasiat käyneet sillä mielessäkään!

perjantai 26. elokuuta 2011

Epiksissä tulvii, vaan ei sada


Taiteiden yössä on vihdoin alettu järjestää tapahtumia, joihin itsekin haluan osallistua. Menimme koko Piirongin ja parin kaverin kanssa Purinan ulkoradalle agiepiksiin, ensisijaisena tarkoituksenani siedättää Rhoota kisapaikkaan. Pii jäi autoon odottelemaan kun menin ilmoittautumaan Rhoon kanssa. Oli huvittavaa katsoa, miten Rhoo muuttui uteliaasta tärkeileväksi, sitten huolestuneeksi, sitten ahdistuneeksi ja lopulta aika pirun huonoksi, kun etenimme kohti ilmoittautumista, sen ohi ja radan hiljaiselle pitkälle sivulle. Siinä sitä sitten oltiin, minä istuin maassa ja Rhoo tärisi, huohotti, kuolasi, steppasi ja tärisi vähän enemmän siinä vieressä. Mukana oli runsaasti Rhoon kaikkein parhaita herkkuja, mutta eipä siitä alkuun ollut mitään syömään. En voinut väistää hiljaisempaan paikkaan koska sellaista ei ollut, joten minuun meni pieni saatana ja ajattelin, että helvetti, kokeillaan sitten floodingina.


En tiedä, kuinka kauan jouduin harjoittamaan zen-henkistä mielenhallintaa siinä istuessani, mutta tuntui, että aika nopeasti Rhoo lakkasi tärisemästä. Tarjosin sille tässä vaiheessa purkista kissanruokaa, jota se varovaisesti maistoi ja palasi sitten skannaamaan ympäristöä. Olin itse hyvin helpottunut jo tässä vaiheessa, sillä olen kerran yrittänyt rauhoittaa Rhoota huomattavan paljon kauemmin tilanteessa, joka ei ollut minun nähdäkseni ollenkaan yhtä haastava kuin agikisaympäristö. Tuolloin Rhoo ei pystynyt tottumaan ja pelkäsin saman tapahtuvan nytkin. Pikku hiljaa ruoka alkoi kiinnostaa Pieneläintä enenevästi ja pian pystyinkin jo pyytämään siltä pikku temppuja vastineeksi ruuasta. Aina jonkun koirakon tullessa aplodien säestämänä maaliin riemuitsin Rhoon kanssa yhdessä "Jee Rhoo ne taputtaa sulle!" ja Romppa söi maalaispateeta. Toistimme saman protokollan kaksi kertaa aina lähempänä möllien starttia, joka oli paikan vilkkain kohta. Startin tuntumaan päästyämme Rhoo oli rento jo heti kun sain istahdettua paikalleni.


Kaverini saapuivat paikalle juuri sopivasti pitelemään Rhoota, että pääsin tutustumaan rataan. Olin ajatellut jättää koko homman sikseen jos/kun Rhoo ei pysty suorittamaan, mutta hyvästä etenemisestä rohkaistuneena otimme kuin otimmekin yhden starttimme. Rhoo lähti haahuilemaan ekan valssin kohdilla, mutta palattuaan radalle se teki hyvää työtä, mitä nyt vähän arasteli puomille nousua, todennäköisesti peruja taannoisesta lentokeinusta. Radan jälkeen Rhoo pääsi autoon lepäämään ja Pii sen tilalle vetämään kaksi starttia kisaavien radalla.


Pii oli innoissaan, mutta selvästi vähän pois kisavireestä pitkän tauon jälkeen. Vauhti oli hidas ja häiriöt, kuten ne aina yhtä jännittävät estenumerot, kiinnostivat turhan paljon. Ensimmäisellä radalla Pii ponkaisi väärään päähän putkea ja toinen, muuten puhdas (mutta hidas) rata hylkääntyi renkaan ohi hyppäämisellä, jota en jäänyt korjailemaan. Kaikkinensa molemmille koirille varsin hyödylliset treenit ja itselleni melkoinen helpotus Rhoon etenemisen suhteen. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

torstai 25. elokuuta 2011

Jälkeä ja agia, ohjatusti


Olin mennyt tuplabuukkaamaan torstain treeniajat, joten huiskaistiin autolla Histaan jälkitreeneihin heti päivystysvuoroni loputtua. Myöhästyimme Turunväylän ruuhkasta huolimatta vain vähän. Sää oli kuiva, metsässä kävi pieni tuulenvire ja lämpöä oli parisenkymmentä. Teimme toisen vähän pidemmälle ehtineen koiran emännän kanssa toisillemme jäljet. Sovittiin, että jälki on suora, 100-150m pitkä ja sille jätetään neljä keppiä, jotka krepataan.


Nostimme jäljen lyhyeltä janalta ongelmitta. Pii ajoi oman jälkensä mäntykankaalla hyvin, mutta tavallista hitaammin. Jälkeä oli vanhennettu yli puoli tuntia ja tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun se ajoi kymmentä minuuttia vanhemman ihmisjäljen. Kepit Pii merkkasi selkeästi nuuskimalla ja viimeisen se otti ihan suuhun asti. Palkat maistuivat ja homma on Piille edelleen selvästi sekä varsin helppoa että mieluisaa.


Jätimme jälkitreenien toisen kierroksen väliin että ehtisimme edes osaan Rhoon I-HAHin ohjatuista agitreeneistä. Väkeä oli treenaamassa hyvin vähän, joten ehdimme mennä radanpätkämme vallan mainiosti vaikka myöhästyimmekin lähes puolet treeneistä. Työstettävänä oli kouluttajatreeneissä debyyttinsä tehnyt radanpätkä, jonka teemana olivat valssit ennen/jälkeen pujottelun ja koiran ohjaaminen aitaesteen taakse kiertämään sitä ilman, että se hyppää sen takaakiertona. Rhoo teki mainiota rataa ja suoriutui upeasti sekä pujottelusta että muille koirakoille kaikkein haastavimmasta osuudesta, tuosta aidan takaa ohi juoksemisesta. Rhoo pujottelee itsenäisesti ja näyttää selviävän sitä paremmin, mitä vähemmän olen sitä "auttamassa". Oikean sisäänmenon valitseminen ei ole ihan pässinlihaa sille vielä, mutta vauhtiin päästyään se kerää kierroksia ja intoa pujottelussa, kuten olen aina haaveillutkin. Kerrankin jotain, mitä en ole onnistunut pilaamaan! Saimme myös hyvää palautetta Rhoon innosta ja nopeudesta sekä siitä, miten tarkkaan se kuuntelee minua. Se on treeneissä niin hyvin kuulolla, että se on kuulemma jo haastavaa minulle koska Rhoo tekee sen ja vain sen, mitä pyydän, ja juuri silloin kun pyydän.


Kertaalleen Rhoo haahutti katsomaan treenikaverin labradoria, jotka olivat aivan takaakierron vieressä aidan sisäpuolella odottelemassa. Hain koirani pois, eikä labukka sen jälkeen enää kiinnostanut.

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Eteistreenit ohjatusti


Harjoitimme vähän vaihtotaloutta kaverin kanssa: muilutin puolison korjaamaan kaverin läppärit, jos kaveri opettaa minut opettamaan Piin noutamaan. Kaveri tuli sitten hakemaan korjatut koneensa ja samassa katselimme Piin puoliksi sheipattua noutoa sillä silmällä.


Olen työstänyt Piin noutoa yksityiskohtaisten, netistä löytyvien sheippausohjeiden avulla alkaen varmaan noin kolme vuotta sitten (google löytää ohjeet sanoilla Shirley's retrieve). Pääsimme mainiosti etenemään siihen vaiheeseen, missä koira tarttuu kapulaan ja nostaa sitä. Pii viskeli kapulaa, minä yritin napata kiinni ja lisätä pitoon kestoa, ikinä siinä kuitenkaan onnistumatta. Noutokapuloille tuli kuitenkin rakennettua aika vankasti arvoa, joten Pii kyllä tilaisuuden tullen viskaa sellaista. Jatkoimme sitten otteen sheippailua siten, että istuin tuolilla kapula polvien välissä. Pii sai naksunsa siitä, että se veti kapulaa hieman, tarkoituksena edetä siihen, että se kannattelee itse kapulan painoa ja minä aikanaan hivutan itseni seisomaan tuoliltani - luovutusasento kun kuitenkin on edessä.


Lopuksi kokeilimme myös hieman kepin ilmaisua. Ilokseni Pii tarjosi jo päättäväisesti maahan löpsähtämistä kepin äärellä, eli oikeaan suuntaan mennään!

tiistai 23. elokuuta 2011

Äänen tuottoa ja keppien ilmaisua


Piti lähteä aploditreeneihin, mutta tulin kotiin 10 minuuttia ennen kuin meidän olisi pitänyt olla Tuomarinkartanolla. Kun en ollut myöskään syönyt lounaan jälkeen mitään, jäimme kotiin tuottamaan Rhoon kanssa ääntä ja Piin kanssa ilmaisemaan keppejä.


Pii ei meinannut saada ajateltua keppien läheisyydessä. Jos olisimme sarjakuvassa, Piin jalat pyörisivät ympäri pikku pölypilvessä, kieli roikkuisi poskella ja puhekuplassa lukisi "RUOKAARUOKAARUOKAARUOKAAAAA". Lopulta se tuntui ymmärtävän, että maahanmeno ja siellä pysyminen johtaa ruokaan. Sen jälkeen piti aloittaa kädestä vieroittaminen. Jouduin alkuun pitämään kepistä kiinni, että keppi ei olisi ollut atomeina tai viereisessä huoneessa sängyn alla Piin innon jäljiltä. Koirahan tästä "hoksasi", että haluan sen käyvän maate oman käteni viereen. Saimme tilannetta liikahtamaan oikeaan suuntaan vasta kun puoliso tuli pitelemään kepistä kiinni etäällä minusta.


Rhoo sai aloittaa äänen tuottamisen opettelun. Ensin kaadettiin tyhjää DrPepper-pulloa maton päällä: plopppp. Sitten sitä kaadettiin pari kertaa laminaattilattialla, mistä tuli jo jonkinmoinen kolina. Valitettavasti tietokoneita näperrellyt puoliso suihki juuri samaan aikaan paineilmapullolla, joten Rhoo lähti tsekkaamaan sihinää ja hommat jäivät kesken. Palatessaan se kyttäili sihinän suuntaan, joten lisätäänpä sihinä siedätyslistalle.

maanantai 22. elokuuta 2011

Koirani tunkeutuu ja syö


Sateisten maanantairaunioiden teemana oli tunkeutuminen. Piiloja oli käytössä kaksi: sokkelin alapuolella oleva huone ja L-putken tuntumassa oleva bunkkeri-alapiilo. Maalimies innosti koiraa ja meni näkölähdöllä piiloon, joka peiteltiin kunkin koiran tason mukaisesti pulloilla, styroksilla, muovipusseilla ja pressuilla. Rhoo selviytyi omista esteistään vallan mainiosti ja syöksyi pelottoman oloisesti myös alapiiloon, jollaisia sillä ei olekaan aiemmin ollut. Kummallakin piilolla tehtiin kaksi toistoa siten, että jälkimmäiselle toistolle lisättiin vaikeusastetta. Pomppa meni sukkana sisään joka yrittämällä. Olen myös tyytyväinen siihen, että Rhoo työskenteli innolla varsin märissä olosuhteissa ja lähti kuin jousi maalimiehen perään, vaikka innokas ja innostava maalimies saattoikin olla turhan jännittävä. Ainakin Rhoo rauhoitteli itseään katsomalla pois, tosin kyse saattoi olla luopumisleikin vaikutuksista - pään pois kääntäminen on Rhoon tapa pärjätä kun luopuminen on ainoa tapa päästä käsiksi johonkin oikein ihanaan.


Treenien jälkeen pyysin muut treenaajat auttamaan Rhoon siedätysprojektissa. Väki kokoontui tiiviiksi ryhmäksi ja minä syötin koiraa purkista. Kun purkki meni maahan, ryhmä aloitti taputtamisen ja juttelun ja purkin ollessa tyhjä, väki hiljeni. Rhoo kurkisti kyllä kesken ruokailun että mitä ihmettä, mutta malttoi kuitenkin jatkaa syömistä. Viimeisenä vaikeutuksena harjoitukselle railakkaamman hurrauksen mennessä riittävän hyvin toinen kouluttajistamme ehdotti, että syöttäisin Rhoota kahden pienemmän ihmisryhmän välissä. Tämä oli jo liikaa Rhoolle, vaikka ihmiset pysyivät hipihiljaa, enkä saanut sitä enää palaamaan kissanruuan ja nappulan nauttimiseen pidemmän matkankaan päästä. Ihmisryhmä myös hajaantui kauemmaksi helpottaakseen Rhoon oloa, mutta ylimääräinen liike ja juttelu taisi olla sekin vähän jännä juttu. Saimme kuitenkin kolme hyvää toistoa ja oma käsitykseni siitä, millä tasolla liikutaan, tarkentui. Hyvät treenit kaiken kaikkiaan!


Pii sai iltaruokansa edestä ilmaista keppejä. Ruoka tuli neljästä purkista ja ainakin kepeillä on nyt arvoa. Järkeä ei koiran päässä ole keppien suhteen sitten senkään vertaa (häsläämisen määrä oli hämmästyttävä), mutta tästä on hyvä jatkaa.


 

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Ei herkkutatteja eikä hyvää mieltä


Jälkitreenien jälkeen kiersin kodin kautta, jätin Piin kotiin ja lähdin Rhoon kanssa Siuntioon Vappu Alatalon motivaatioklinikan follow up-osalle. Saavuimme parikymmentä minuuttia myöhässä, mutta pääsimme kivasti mukaan siitä huolimatta. Oli hienoa nähdä, miten muut osallistujat olivat päässeet eteenpäin koiriensa kanssa parin kuukauden treenaamisella. Meidän vuorollamme selitin, että yhteistyöni Rhoon kanssa parantuu hitaasti, mutta ongelma on edelleen sama: ollessaan hyvä Rhoo on timanttisen hyvä, nopea ja intensiivinen, mutta että se tippuu vireestä käden käänteessä eikä sitä nosta enää mikään palkka tässä maailmassa. Kerroin MH-kuvauksen kulusta ja eilisestä kisaamisyrityksestämme. Kerroin, että olen vähän neuvoton tilanteen kanssa, koska Rhoo ei hae minulta lainkaan tukea kohdatessaan vaikeaksi kokemansa tilanteen, vaan se pyrkii ratkaisemaan sen itse, usein pyrkimällä kaikin keinoin pois tai heittäytymällä kiireiseksi sijaistoimintoja puuhastellen. Vappu sanoi jo tässä vaiheessa, että hän ei ihmettele asiaa koska niin intensiivisillä koirilla kuin Rhoo ääniherkkyys on yleistä samoin kuin se, että hermoilla on tekemistä pitää paketti kasassa kun sitä pakettia on niin paljon kasattavaksi.


Minun leikki- tai palkkaustekniikassani ei Vapun mielestä ollut viimeksikään suuria ongelmia, eivätkä Rhoon vireongelmat johdu väärästä tai huonosta palkkauksesta. Meidän treeniksemme sovittiin sitten se, että paikallaolijat muodostavat yleisön, jonka lähistöllä yritän saada Rhoon leikkimään kanssani. Pelkät ihmistarkkailijat eivät Rhoota silminnähtävästi haitanneet, mutta leikki loppui siihen paikkaan, kun yleisö alkoi juttelemaan ja pari ihmistä taputti käsiään aivan hiljaa. Siirryin pyytämään käsikosketuksia namipalkalla ja edelleen kuonokosketuksia leluun. Nämä onnistuivatkin, mutta joka kerta kun yleisöstä tuli voimistuva tai uusi ääni, Rhoon tekeminen herpaantui hetkeksi.


Vuoromme jälkeen juttelimme siitä, mitä Rhoon suhteen kannattaisi tehdä. Sanoin, ettei asiaa tarvitsisi paljonkaan miettiä jos olisin sitä mieltä, että Rhoo olisi "huono" koira - mutta kun minä näen sen hyvät, upeat puolet joka ainoa päivä. En toivoisi muuta, kuin että saisin sille tarpeeksi taitoja ja itseluottamusta, että se pystyisi suoriutumaan kuten se rentona ollessaan omana itsenään toimiessaan tekee. Rhoo on porokoiraksi - tai miksi koiraksi vaan - hyvin intensiivinen kaikessa, mitä se tekee. Porokoiramainen itsenäisyys tekee sen huolien ja murheiden kanssa työskentelemisestä vaikeampaa kuin jos se etsisi lähtöjään enemmän tukea ohjaajalta. Vappu vastasi, etteivät Rhoon haasteet suinkaan ole mitään pikkujuttuja, mutta että niiden kanssa voi epäilemättä työskennellä ja edetä. Näin itsekin uskon, joten se on vain käärittävä hihat ja ryhdyttävä hommiin.


Suunnitelmiin kuuluu toki siedättää Rhoota ääniin ja yllättäväksi ongelmaksi osoittautuneeseen ihmismassaan. Ihmisporukka tiiviinä laumana on Rhoon mielestä jo sellaisenaan vähän turhan jännä asia, vaikka mitään muuta ei tapahtuisikaan. Kun nämä vielä pitävät meteliä tai liikkuvat arvaamattomasti tai mukana on koiria, niin asia tulee vielä vaikeammaksi. Piin jälkitreeneissä ja kaikissa muissa mahdollisissa tilanteissa tehdään makkararinkiä ja pyritään saamaan aplodeeraavaa ihmismassaa aikaiseksi. Agilitytreeneissä aion pyytää vuoroaan odottelevat treenikaverit esittämään eskaloituvasti agikisojen yleisö- ja muita häiriöitä. Koirien leikitystä, juttelua, kehumista, hihkumista, hurraamista, aplodeja, limsapullon aukaisua, kolauksia ja niin edelleen. Aion opettaa Rhoolle Garrettin 1-2-3-pelin mahdollisimman vahvaksi ja siirtää sen starttirituaaliksi. Toivon, että siitä tulee sopivaan mielentilaan vievä siirtymä levottomasta halli- tai kisaympäristöstä omaan suoritukseen keskittymiseen. Viimeisimpänä mutta yhtenä tärkeimmistä aion alkaa sheipata äänen tuottamista ja keinun paukuttelua Rhoolle "shaping for demand"-tyylisesti. Lopputavoitteena on saada koira ei vain sietämään vaan haluamaan aktiivisesti tuottaa ääntä.


Vituttaahan mua aika tavalla, mutta ei se itkeminen auta. Train, don't complain.


Pii sai iltaruokansa jälkikeppiin reagoimisesta. Sen omin tapa ilmaista näyttäisi olevan vuotaminen ja häslääminen vuoroin kepin, vuoroin minun luonani. Kai tuokin kelpaisi kun kukaan ei ole metsässä näkemässä, mutta ehkä kuitenkin pyrin siihen maahanmenoon ihan turhamaisuuttani.

Hyvää mieltä ja herkkutatteja


Ensimmäiset EPK:n metsäjälkitreenimme Piin kanssa menivät mainiosti, vaikka vuorokaudenaika ei ollutkaan biorytmeilleni optimaalinen (klo 8 sunnuntaiaamuna). Pii ajoi hienosti ja keskittyneesti ihmisjälkeä myös ilman askeleisiin ripoteltua ruokaa, vaikka toki sille tehdyt jäljet olivat lyhyitä (10-20m) ja suoria. Keppien päälle se ei ymmärtänyt vielä mitään, mutta enpä ole niiden arvoa tai minkäänlaista ilmaisua vielä lähtenyt rakentamaankaan. Viimeisenä harjoituksena tehty jälki nousi hienosti janalta ja työskentely säilyi tarkkana ja maltillisena, mutta koiralla oli silti selvästi hyvä fiilis työhön.


Ensi viikolla teemme ryhmän toisen jo vähän jäljestyksestä jyvällä olevan koirakon kanssa toisillemme jäljet ja ajamme ne. Jäljistä olisi tarkoitus tulla 100-150m pitkät, suorat tai loivasti kaarevat ja ilmaistavaksi jätetään 4-6 keppiä. Piille itse jäljestäminen tulee sen verran luontaisesti, että treenaamisessa kannattaa todennäköisesti keskittyä esineilmaisun varmuuteen (ja tottiksen rakentamiseen, huoh).


Toisten koirien työskentelyä seuraillessa huomasin, että maastossa oli mukavasti sieniä. Poimin jokusen kantarellin ja yhden kauniin männynherkkutatin treenien ohessa ja kävin jälkeenpäin vielä Rhoon kanssa puolen tunnin kierroksella, josta jäi saaliiksi puolisen tusinaa herkkutattia. Jäljistä päätellen joku oli juuri käynyt viemässä kauneimmat sienet päältä, mutta tämä prinsessasienestäjä oli jättänyt täysin toukattomia tatteja metsään siksi, että pillit olivat hieman kellastuneet. Aina parempi minulle!

lauantai 20. elokuuta 2011

Ei mitään itsestäänselvyytenä


Kuten Harrille pari kuukautta sitten lupasin, starttasimme tänään Rhoon kanssa ensimmäistä kertaa virallisissa agikisoissa Hyvinkään hallissa. MH-kuvauksessa saamani ymmärrys Rhoon häilyvyydestä hirvitti pitkin viikkoa, mutta torstaisten loistavasti menneiden, varsin häiriöisessä ulkotilassa pidettyjen treenien jälkeen lähdin luottavaisin mielin yrittämään.


Tsemppaajina ja apukäsinä mukana oli kaksi kaveria, joista toinen tuli kyydilläni kisapaikalle jo toista tuntia ennen ensimmäistä rataantutustumista. Laitoimme Antin kanssa häkin pystyyn varsin rauhalliselle häkeille varatulle alueelle ja lähdin ilmoittautumaan ja ostamaan kisakirjaa. Otin Rhoon vähän väliä boksista tehdäkseni sen kanssa pieniä höpöjuttuja ja testatakseni samalla sitä, pystyykö se edelleen syömään ja noudattamaan vihjeitä. Matkaevääksi olin pakannut sille kylmäkassillisen herkkuja: broilerinsydämiä, maalaispateeta, maksamakkaraa ja sipuliteemakkaraa. Ilokseni Rhoo ei pahemmin piitannut hälinästä tai kuulutuksista minien ja medien jo tehdessä viimeisiä ratojaan. Oma vakituinen jännityksenpurkajani kamera ei aivan selviytynyt saatavilla olevassa valossa, joten kuvia ei tällä kertaa saatu.


Mittaus sujui mallikkaasti ja maksiksihan tuo tuomittiin ihan ilman mitan virallista ottamistakin. En minä ainakaan mene väittämään koiraa pitkälti toistakymmentä senttiä pienemmäksi jos tuomari kysyy, että haluanko sen mitan - en siis halunnut. Ensimmäinen rata oli hyppäri ja mielestäni ykkösluokan radaksi aika vaativa: paljon takaaohjaamista tai hitaalla koiralla persjättöjä, heti alkuun neljän hypyn suoran jälkeen 90 asteen käännös putkeen ja sen perään avokulma kepeille. Hyvänä päivänä olisin kyllä tuostakin selvinnyt tuloksen verran myös Rhoon kanssa, mutta tänään ei ollut sellainen hyvä päivä.


Omalla vuorollamme vein Rhoon maksamakkarapötköstä roikottaen lähtöalueelle kun meitä edeltävä koirakko oli vielä radalla. Siirryimme viime hetkellä radalle ja lähtölupa tuli pillillä jo ennen kuin Rhoo oli ottanut paikkansa ensimmäisen esteen edessä. Heti hyppärin alussa oli neljän hypyn suora (hyppy, rengas, pituus hyppy), joiden jälkeen oli 90o kulma oikealle U-putkeen. Rhoo piti paikan startissa ja hyppäsi vaisusti ensimmäisen aidan, mutta meni sitten renkaan sivusta ohi. Kun menin ohjaamaan koiraa renkaaseen oikein, Rhoo lähti purkamaan ahdistustaan haahuiluun ja nuuskutteluun. Se tsekkasi ainakin hallin sivuoven ja pari ratahenkeä, kunnes se sai yhtäkkiä ahaa-elämyksen putkista: Ai tätä varten täällä ollaan! Rhoo rallasi muutaman vapaavalintaisen putken ilman juuri mitään holttia ja juoksimme yhdessä minä koiraa kehuen pois radalta ja häkille, missä Rhoo sai broilerinsydämiä palkakseen.


Ensimmäinen rata meni jotakuinkin pelkojeni mukaan, mutta ilahduin siitä, että Rhoo syttyi esteisiin tajuttuaan, että ollaan agiradalla. Ajattelin tehdä sen kanssa jokusen treeniesteen ja viritellä sitä hommaan ennen seuraavaa starttia. Harjoitusesteet oli aidattu mukavasti omalle alueelleen ja portin vieressä oli yksi koira kerrallaan-kehoitus. Lähetin Rhoon putkeen tarkoituksenani palkata se helposta suorituksesta. No, Rhoo suoritti putken ja palkkasi itse itsensä juoksemalla pois harjoitusesteaitauksesta, muutaman koirakon ohi ja suoraan hallin oven pielessä olleeseen häkkiinsä. Onnekseni olen saanut tehtyä häkistä sille mieluisan paikan ja tulin jättäneeksi oven auki niin, ettei sen tarvinnut yrittää koko hallista ulos - ovet kun olisivat olleet auki ns. taivasta myöden.


Päätin sitten, ettemme lähde yrittämään toista rataa jos Rhoo ei pysty syömään startin vieressä. Testasimme asiaa ja eihän se pystynyt, vaikka kannoin sen sylissäni paikalle ja maksamakkaraa ja broilerinsydämiä tarjottiin useammankin kaverin kädestä. Luovuimme lopuista starteista ja ennen kotiin lähtöä keskityimme vielä hetken siedättelyyn hallin reunalla. Siinä palkatessani Rhoota "ei mistään" kävi selkeämmäksi, että se taitaa ahdistua eniten ihmisjoukoista. Kuulutukset, aplodit, hurraukset, haukut, kolinat sun muut agikisojen äänet eivät herättäneet Rhoossa kovin suuria tunteita, mutta mitä lähempänä yleisöä olimme, sitä hankalampi Rhoon oli olla. Se alkaa reagoida ääniinkin, mutta vasta sitten, kun kuormaa on kertynyt jo jostain muusta.


Mieliala on nyt vähän moniselitteinen. En voi valehtelematta sanoa olevani tyytyväinen siihen, että koirani, jonka tiedän osaavan esteet, tykkäävän lajista ja pystyvän lukemaan ohjausta, ei suoriutunut helpohkolla radalla yhtään mitenkään. Tunnen itseni huonoksi kouluttajaksi koska olen ottanut itsestäänselvyytenä sen, että kyllähän koira kuin koira handlaa agikisatilanteet tuosta vain. Olen iloinen, että uskaltauduin Rhoon kanssa paikalle ja sain oppia tästä päivästä. Nyt tiedän, mitä meidän pitää harjoitella. Olen turhautunut siihen, että tulen käyttämään aikaa harrastuskoirani kanssa Steissillä istuskellen ja bussipysäkeillä koiraani syöttäen sen sijaan, että treenaisimme valitsemamme lajin lajityypillisiä hienouksia. Olen harmissani siitä, että minulla on kaksi omalla tavallaan lupaavaa koiraa, joista kummastakaan ei juuri nyt ole kisakaverikseni. Olen toiveikas sen suhteen, että lähivuosina teen niiden kanssa vielä hienoa työtä kisoissa ja kokeissa. Olen tyytyväinen siitä, että viereeni käpertyy iltaisin kaksi koiraa, jotka tervehtivät myös aamulla heti kun raotan silmiäni.


Elokuun muut päivitykset ilmestyvät blogiin jahka ehtivät. Olen kyllä pitänyt kynä ja paperi-treenipäiväkirjaa ja treenejä on lähes joka päivälle, mutta nettiaikani on ollut rajoitettua viime viikkoina.