Kuten Harrille pari kuukautta sitten lupasin, starttasimme tänään Rhoon kanssa ensimmäistä kertaa virallisissa agikisoissa Hyvinkään hallissa. MH-kuvauksessa saamani ymmärrys Rhoon häilyvyydestä hirvitti pitkin viikkoa, mutta torstaisten loistavasti menneiden, varsin häiriöisessä ulkotilassa pidettyjen treenien jälkeen lähdin luottavaisin mielin yrittämään.
Tsemppaajina ja apukäsinä mukana oli kaksi kaveria, joista toinen tuli kyydilläni kisapaikalle jo toista tuntia ennen ensimmäistä rataantutustumista. Laitoimme Antin kanssa häkin pystyyn varsin rauhalliselle häkeille varatulle alueelle ja lähdin ilmoittautumaan ja ostamaan kisakirjaa. Otin Rhoon vähän väliä boksista tehdäkseni sen kanssa pieniä höpöjuttuja ja testatakseni samalla sitä, pystyykö se edelleen syömään ja noudattamaan vihjeitä. Matkaevääksi olin pakannut sille kylmäkassillisen herkkuja: broilerinsydämiä, maalaispateeta, maksamakkaraa ja sipuliteemakkaraa. Ilokseni Rhoo ei pahemmin piitannut hälinästä tai kuulutuksista minien ja medien jo tehdessä viimeisiä ratojaan. Oma vakituinen jännityksenpurkajani kamera ei aivan selviytynyt saatavilla olevassa valossa, joten kuvia ei tällä kertaa saatu.
Mittaus sujui mallikkaasti ja maksiksihan tuo tuomittiin ihan ilman mitan virallista ottamistakin. En minä ainakaan mene väittämään koiraa pitkälti toistakymmentä senttiä pienemmäksi jos tuomari kysyy, että haluanko sen mitan - en siis halunnut. Ensimmäinen rata oli hyppäri ja mielestäni ykkösluokan radaksi aika vaativa: paljon takaaohjaamista tai hitaalla koiralla persjättöjä, heti alkuun neljän hypyn suoran jälkeen 90 asteen käännös putkeen ja sen perään avokulma kepeille. Hyvänä päivänä olisin kyllä tuostakin selvinnyt tuloksen verran myös Rhoon kanssa, mutta tänään ei ollut sellainen hyvä päivä.
Omalla vuorollamme vein Rhoon maksamakkarapötköstä roikottaen lähtöalueelle kun meitä edeltävä koirakko oli vielä radalla. Siirryimme viime hetkellä radalle ja lähtölupa tuli pillillä jo ennen kuin Rhoo oli ottanut paikkansa ensimmäisen esteen edessä. Heti hyppärin alussa oli neljän hypyn suora (hyppy, rengas, pituus hyppy), joiden jälkeen oli 90o kulma oikealle U-putkeen. Rhoo piti paikan startissa ja hyppäsi vaisusti ensimmäisen aidan, mutta meni sitten renkaan sivusta ohi. Kun menin ohjaamaan koiraa renkaaseen oikein, Rhoo lähti purkamaan ahdistustaan haahuiluun ja nuuskutteluun. Se tsekkasi ainakin hallin sivuoven ja pari ratahenkeä, kunnes se sai yhtäkkiä ahaa-elämyksen putkista: Ai tätä varten täällä ollaan! Rhoo rallasi muutaman vapaavalintaisen putken ilman juuri mitään holttia ja juoksimme yhdessä minä koiraa kehuen pois radalta ja häkille, missä Rhoo sai broilerinsydämiä palkakseen.
Ensimmäinen rata meni jotakuinkin pelkojeni mukaan, mutta ilahduin siitä, että Rhoo syttyi esteisiin tajuttuaan, että ollaan agiradalla. Ajattelin tehdä sen kanssa jokusen treeniesteen ja viritellä sitä hommaan ennen seuraavaa starttia. Harjoitusesteet oli aidattu mukavasti omalle alueelleen ja portin vieressä oli yksi koira kerrallaan-kehoitus. Lähetin Rhoon putkeen tarkoituksenani palkata se helposta suorituksesta. No, Rhoo suoritti putken ja palkkasi itse itsensä juoksemalla pois harjoitusesteaitauksesta, muutaman koirakon ohi ja suoraan hallin oven pielessä olleeseen häkkiinsä. Onnekseni olen saanut tehtyä häkistä sille mieluisan paikan ja tulin jättäneeksi oven auki niin, ettei sen tarvinnut yrittää koko hallista ulos - ovet kun olisivat olleet auki ns. taivasta myöden.
Päätin sitten, ettemme lähde yrittämään toista rataa jos Rhoo ei pysty syömään startin vieressä. Testasimme asiaa ja eihän se pystynyt, vaikka kannoin sen sylissäni paikalle ja maksamakkaraa ja broilerinsydämiä tarjottiin useammankin kaverin kädestä. Luovuimme lopuista starteista ja ennen kotiin lähtöä keskityimme vielä hetken siedättelyyn hallin reunalla. Siinä palkatessani Rhoota "ei mistään" kävi selkeämmäksi, että se taitaa ahdistua eniten ihmisjoukoista. Kuulutukset, aplodit, hurraukset, haukut, kolinat sun muut agikisojen äänet eivät herättäneet Rhoossa kovin suuria tunteita, mutta mitä lähempänä yleisöä olimme, sitä hankalampi Rhoon oli olla. Se alkaa reagoida ääniinkin, mutta vasta sitten, kun kuormaa on kertynyt jo jostain muusta.
Mieliala on nyt vähän moniselitteinen. En voi valehtelematta sanoa olevani tyytyväinen siihen, että koirani, jonka tiedän osaavan esteet, tykkäävän lajista ja pystyvän lukemaan ohjausta, ei suoriutunut helpohkolla radalla yhtään mitenkään. Tunnen itseni huonoksi kouluttajaksi koska olen ottanut itsestäänselvyytenä sen, että kyllähän koira kuin koira handlaa agikisatilanteet tuosta vain. Olen iloinen, että uskaltauduin Rhoon kanssa paikalle ja sain oppia tästä päivästä. Nyt tiedän, mitä meidän pitää harjoitella. Olen turhautunut siihen, että tulen käyttämään aikaa harrastuskoirani kanssa Steissillä istuskellen ja bussipysäkeillä koiraani syöttäen sen sijaan, että treenaisimme valitsemamme lajin lajityypillisiä hienouksia. Olen harmissani siitä, että minulla on kaksi omalla tavallaan lupaavaa koiraa, joista kummastakaan ei juuri nyt ole kisakaverikseni. Olen toiveikas sen suhteen, että lähivuosina teen niiden kanssa vielä hienoa työtä kisoissa ja kokeissa. Olen tyytyväinen siitä, että viereeni käpertyy iltaisin kaksi koiraa, jotka tervehtivät myös aamulla heti kun raotan silmiäni.
Elokuun muut päivitykset ilmestyvät blogiin jahka ehtivät. Olen kyllä pitänyt kynä ja paperi-treenipäiväkirjaa ja treenejä on lähes joka päivälle, mutta nettiaikani on ollut rajoitettua viime viikkoina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti