Taiteiden yössä on vihdoin alettu järjestää tapahtumia, joihin itsekin haluan osallistua. Menimme koko Piirongin ja parin kaverin kanssa Purinan ulkoradalle agiepiksiin, ensisijaisena tarkoituksenani siedättää Rhoota kisapaikkaan. Pii jäi autoon odottelemaan kun menin ilmoittautumaan Rhoon kanssa. Oli huvittavaa katsoa, miten Rhoo muuttui uteliaasta tärkeileväksi, sitten huolestuneeksi, sitten ahdistuneeksi ja lopulta aika pirun huonoksi, kun etenimme kohti ilmoittautumista, sen ohi ja radan hiljaiselle pitkälle sivulle. Siinä sitä sitten oltiin, minä istuin maassa ja Rhoo tärisi, huohotti, kuolasi, steppasi ja tärisi vähän enemmän siinä vieressä. Mukana oli runsaasti Rhoon kaikkein parhaita herkkuja, mutta eipä siitä alkuun ollut mitään syömään. En voinut väistää hiljaisempaan paikkaan koska sellaista ei ollut, joten minuun meni pieni saatana ja ajattelin, että helvetti, kokeillaan sitten floodingina.
En tiedä, kuinka kauan jouduin harjoittamaan zen-henkistä mielenhallintaa siinä istuessani, mutta tuntui, että aika nopeasti Rhoo lakkasi tärisemästä. Tarjosin sille tässä vaiheessa purkista kissanruokaa, jota se varovaisesti maistoi ja palasi sitten skannaamaan ympäristöä. Olin itse hyvin helpottunut jo tässä vaiheessa, sillä olen kerran yrittänyt rauhoittaa Rhoota huomattavan paljon kauemmin tilanteessa, joka ei ollut minun nähdäkseni ollenkaan yhtä haastava kuin agikisaympäristö. Tuolloin Rhoo ei pystynyt tottumaan ja pelkäsin saman tapahtuvan nytkin. Pikku hiljaa ruoka alkoi kiinnostaa Pieneläintä enenevästi ja pian pystyinkin jo pyytämään siltä pikku temppuja vastineeksi ruuasta. Aina jonkun koirakon tullessa aplodien säestämänä maaliin riemuitsin Rhoon kanssa yhdessä "Jee Rhoo ne taputtaa sulle!" ja Romppa söi maalaispateeta. Toistimme saman protokollan kaksi kertaa aina lähempänä möllien starttia, joka oli paikan vilkkain kohta. Startin tuntumaan päästyämme Rhoo oli rento jo heti kun sain istahdettua paikalleni.
Kaverini saapuivat paikalle juuri sopivasti pitelemään Rhoota, että pääsin tutustumaan rataan. Olin ajatellut jättää koko homman sikseen jos/kun Rhoo ei pysty suorittamaan, mutta hyvästä etenemisestä rohkaistuneena otimme kuin otimmekin yhden starttimme. Rhoo lähti haahuilemaan ekan valssin kohdilla, mutta palattuaan radalle se teki hyvää työtä, mitä nyt vähän arasteli puomille nousua, todennäköisesti peruja taannoisesta lentokeinusta. Radan jälkeen Rhoo pääsi autoon lepäämään ja Pii sen tilalle vetämään kaksi starttia kisaavien radalla.
Pii oli innoissaan, mutta selvästi vähän pois kisavireestä pitkän tauon jälkeen. Vauhti oli hidas ja häiriöt, kuten ne aina yhtä jännittävät estenumerot, kiinnostivat turhan paljon. Ensimmäisellä radalla Pii ponkaisi väärään päähän putkea ja toinen, muuten puhdas (mutta hidas) rata hylkääntyi renkaan ohi hyppäämisellä, jota en jäänyt korjailemaan. Kaikkinensa molemmille koirille varsin hyödylliset treenit ja itselleni melkoinen helpotus Rhoon etenemisen suhteen. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti