Jälkitreenien jälkeen kiersin kodin kautta, jätin Piin kotiin ja lähdin Rhoon kanssa Siuntioon Vappu Alatalon motivaatioklinikan follow up-osalle. Saavuimme parikymmentä minuuttia myöhässä, mutta pääsimme kivasti mukaan siitä huolimatta. Oli hienoa nähdä, miten muut osallistujat olivat päässeet eteenpäin koiriensa kanssa parin kuukauden treenaamisella. Meidän vuorollamme selitin, että yhteistyöni Rhoon kanssa parantuu hitaasti, mutta ongelma on edelleen sama: ollessaan hyvä Rhoo on timanttisen hyvä, nopea ja intensiivinen, mutta että se tippuu vireestä käden käänteessä eikä sitä nosta enää mikään palkka tässä maailmassa. Kerroin MH-kuvauksen kulusta ja eilisestä kisaamisyrityksestämme. Kerroin, että olen vähän neuvoton tilanteen kanssa, koska Rhoo ei hae minulta lainkaan tukea kohdatessaan vaikeaksi kokemansa tilanteen, vaan se pyrkii ratkaisemaan sen itse, usein pyrkimällä kaikin keinoin pois tai heittäytymällä kiireiseksi sijaistoimintoja puuhastellen. Vappu sanoi jo tässä vaiheessa, että hän ei ihmettele asiaa koska niin intensiivisillä koirilla kuin Rhoo ääniherkkyys on yleistä samoin kuin se, että hermoilla on tekemistä pitää paketti kasassa kun sitä pakettia on niin paljon kasattavaksi.
Minun leikki- tai palkkaustekniikassani ei Vapun mielestä ollut viimeksikään suuria ongelmia, eivätkä Rhoon vireongelmat johdu väärästä tai huonosta palkkauksesta. Meidän treeniksemme sovittiin sitten se, että paikallaolijat muodostavat yleisön, jonka lähistöllä yritän saada Rhoon leikkimään kanssani. Pelkät ihmistarkkailijat eivät Rhoota silminnähtävästi haitanneet, mutta leikki loppui siihen paikkaan, kun yleisö alkoi juttelemaan ja pari ihmistä taputti käsiään aivan hiljaa. Siirryin pyytämään käsikosketuksia namipalkalla ja edelleen kuonokosketuksia leluun. Nämä onnistuivatkin, mutta joka kerta kun yleisöstä tuli voimistuva tai uusi ääni, Rhoon tekeminen herpaantui hetkeksi.
Vuoromme jälkeen juttelimme siitä, mitä Rhoon suhteen kannattaisi tehdä. Sanoin, ettei asiaa tarvitsisi paljonkaan miettiä jos olisin sitä mieltä, että Rhoo olisi "huono" koira - mutta kun minä näen sen hyvät, upeat puolet joka ainoa päivä. En toivoisi muuta, kuin että saisin sille tarpeeksi taitoja ja itseluottamusta, että se pystyisi suoriutumaan kuten se rentona ollessaan omana itsenään toimiessaan tekee. Rhoo on porokoiraksi - tai miksi koiraksi vaan - hyvin intensiivinen kaikessa, mitä se tekee. Porokoiramainen itsenäisyys tekee sen huolien ja murheiden kanssa työskentelemisestä vaikeampaa kuin jos se etsisi lähtöjään enemmän tukea ohjaajalta. Vappu vastasi, etteivät Rhoon haasteet suinkaan ole mitään pikkujuttuja, mutta että niiden kanssa voi epäilemättä työskennellä ja edetä. Näin itsekin uskon, joten se on vain käärittävä hihat ja ryhdyttävä hommiin.
Suunnitelmiin kuuluu toki siedättää Rhoota ääniin ja yllättäväksi ongelmaksi osoittautuneeseen ihmismassaan. Ihmisporukka tiiviinä laumana on Rhoon mielestä jo sellaisenaan vähän turhan jännä asia, vaikka mitään muuta ei tapahtuisikaan. Kun nämä vielä pitävät meteliä tai liikkuvat arvaamattomasti tai mukana on koiria, niin asia tulee vielä vaikeammaksi. Piin jälkitreeneissä ja kaikissa muissa mahdollisissa tilanteissa tehdään makkararinkiä ja pyritään saamaan aplodeeraavaa ihmismassaa aikaiseksi. Agilitytreeneissä aion pyytää vuoroaan odottelevat treenikaverit esittämään eskaloituvasti agikisojen yleisö- ja muita häiriöitä. Koirien leikitystä, juttelua, kehumista, hihkumista, hurraamista, aplodeja, limsapullon aukaisua, kolauksia ja niin edelleen. Aion opettaa Rhoolle Garrettin 1-2-3-pelin mahdollisimman vahvaksi ja siirtää sen starttirituaaliksi. Toivon, että siitä tulee sopivaan mielentilaan vievä siirtymä levottomasta halli- tai kisaympäristöstä omaan suoritukseen keskittymiseen. Viimeisimpänä mutta yhtenä tärkeimmistä aion alkaa sheipata äänen tuottamista ja keinun paukuttelua Rhoolle "shaping for demand"-tyylisesti. Lopputavoitteena on saada koira ei vain sietämään vaan haluamaan aktiivisesti tuottaa ääntä.
Vituttaahan mua aika tavalla, mutta ei se itkeminen auta. Train, don't complain.
Pii sai iltaruokansa jälkikeppiin reagoimisesta. Sen omin tapa ilmaista näyttäisi olevan vuotaminen ja häslääminen vuoroin kepin, vuoroin minun luonani. Kai tuokin kelpaisi kun kukaan ei ole metsässä näkemässä, mutta ehkä kuitenkin pyrin siihen maahanmenoon ihan turhamaisuuttani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti