tiistai 31. toukokuuta 2011

Uusi viikko seuraamista


Seuraamisen perusteet aikuisoppijoille-projekti jatkuu. Kaverin vihje jättää Piiltä erillinen seuraa-vihje pois ja käyttää vain sivulletulovihjettä on tuottanut hedelmää ja homman nimi on selvästi selkeytynyt Piille hyvin. Se seuraa nyt rauhallisessa paikassa poikittamatta (!) ja ilman ylimääräisiä apuja 5-10 askelta suoraan ja käännökset oikealle menevät mainiosti. Näihin voi alkaa lisätä häiriöitä. Käännökset vasemmalle, peruuttaminen ja sivuaskeleet, noh, niissä on töitä. Piille ei ole mennyt vielä jakeluun, että takapuolen voisi nostaa maasta ja käyttää sitä liikkumiseen tarvittaessa. Piin suhteen olen ollut erinomaisen iloinen siitä, että se tekee intensiivisesti ja sietää häiriöitäkin varsin hyvin niin kauan, kun se on varma että se tekee oikein ja että palkka on tulossa. Suurin osa sen huutamisesta ja sähläyksestä on ollut epävarmuutta, joka pitää vain minimoida sen oppimisessa.


Rhoo teki sivulletuloja vähennetyin avuin. Liikkeen pois jättäminen hämäsi sitä, mutta myös liukas alusta saattoi vaikeuttaa, koska se pyrki jäämään vinoon ja väljästi. Onnistuneilla toistoilla se asetti oikean etutassun paljaan jalkani päälle ja kouraisi kynsillä kiinni - au. Nielin tuskani kyllä ansiokkaasti.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Hiipivä herne


Rhoon kuvitteellinen aivoherne liikkuu hitaasti hiipimällä, mutta se liikkuu sittenkin! Rauniotreenien alkuun otettiin hallintaa, joka sisälsi paikkamakuuta koiran tason mukaisesti ja radalle tuloa pujotellen merkkitötteröiden välistä koira kontaktissa seuraten. Sitten tavoitteena oli jättää koira paikkamakuuseen kouluttajan antaessa lisäohjeita ja siitä seuruuttaen pois.


Rhoolle otin maahanmenoja ja aivan lyhyttä paikkamakuuta lähes jatkuvalla palkalla. Omaa liikettä oli mukana yhden askelen verran, mutta toisaalta olimme vain jokusen metrin päässä lähimmästä omaa treeniään tekevästä koirasta. Olosuhteisiin nähden Rhoo keskittyi minuun ilahduttavan hyvin - melkein väittäisin, ettei sen huomion saamisessa ja pitämisessä ollut mitään ongelmaa! Vapautuksen jälkeen se kyllä ampui ohjuksena penkkaa nuuskimaan tai ruohoa syömään, mutta tuli pyynnöstä taas töitä jatkamaan.


Seuruuttaminen meni imuttamalla kohtalaisesti. Sain kouluttajilta täsmäohjausta käsi- ja vartaloapujen häivyttämiseen Rhoon sivulletulosta ja seuraamisesta. Jalkojen liikuttaminen on kuulemma kielletty tästä eteenpäin sivulletuloa pyytäessä. Siitä sitten yksi askel eteenpäin ja uusi sivulletulo ja kas! - koirani osaa seurata. Arveltiin, että minä tarvitsen houkuttelua ja vartaloapuja omaa epävarmuuttani hoitamaan enemmän kuin Rhoo liikkeiden suorittamisen tueksi. Tämä on varmaan aivan totta ja tiedän itsekin, etten oikein osaa edetä riittävän rohkeasti. Liian helppojen juttujen teettäminen syö sekä omaa että koiran motivaatiota, mutta tarvitsen tukea oikean tahdin löytämiseen. Ilman sitä olen taipuvainen junnaamiseen.


Itse raunioilla Rhoolle otettiin jälleen nenänetsimistreeniä keski- ja yläkasalla. Maalimiehiä oli kolme, joista ensimmäinen lähti innostaen näkölähdöllä. Tämän jälkeen kaksi muuta otettiin yksitellen, mutta ilman näköärsykettä. Rhoo ehti unohtaa, mihin se oli nähnyt ensimmäisen maalihenkilön katoavan, joten se etsi selvästi ilmavainulla hänen sijaintinsa ja meni riemastuneena palkalle. Myös toinen maalimies löytyi selvästi nenänkäytön avulla. Kolmannen piilon Rhoo valitettavasti näki, joten nenäkin unohtui. Olen silti hyvin tyytyväinen siihen, että Rhoo selvästi alkaa muistaa, mistä hommassa on kysymys. Se tykkää työskentelystä, liikkuu hyvin ja ilahtuu vilpittömästi maalimiehistä. Toki kissanruoka kelpaa sille, mutta epäilisin että ihmisten löytyminen on itsessäänkin sille varsin palkitsevaa. Minun on jopa vaikea saada sitä ruuallakaan pois maalimiesten luota.


Tästä se kehittyy, pikku hiljaa!

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Seuraamista pt V - Pii etsii takapäätään


Sunnuntai meni uutta asuntoa valmistellessa (hieno puulattia peitettiin vähemmän hienolla, mutta helpommin vaihdettavalla ja koirankestävämmällä laminaatilla), joten koirille sai riittää tälle päivälle 10km lenkki metsän helmassa ja kontaktin ja perusasennon vahvistaminen sisällä.


Umpirauhallisessa paikassa treenaaminen oli näemmä mainio ajatus, sillä Rhoo ei ymmärrä ollenkaan, mistä on kysymys. Kyllähän se imuttamalla, vartalo- ja käsiavuilla ja tiheällä namittamisella on jotain tehnyt, mutta jakeluun asti se ei ole mennyt. Naksuttamalla oikeasta asennosta sain sen vähän hakemaan sivulla pysymistä, mutta jos palkka viipyi yhtään, Rhoo siirtyi odottelemaan ruokaansa eteeni. En ole tietoisesti palkannut sitä eteen, mutta näköjään olen sitä sen suuremmin ajattelematta tehnyt kun edessäni on noin kannattavaa kärkkyä. Pitää kiinnittää palkan sijaintiin enemmän huomiota myös muista asioista palkatessa. Namit kelpasivat hyvin palkaksi sisätiloissa, mutta Rhoo rytmitti syömistään aivan samoin kuin ruokakupillaankin: sen sijaan, että se olisi nielaistuaan tarjonnut uutta liikettä, se näennäisen sattumanvaraisin väliajoin piti tuumaustauon ja teki pienen kunniakierroksen. Tätä se tekee syödessäänkin, vaeltaa välillä kupilta pois, kiertää kämpän ja palaa jatkamaan. Epäkätevä tapa.


Piillä oli perusasennon ajatus jo varsin hyvin hallussa. Päätin kokeilla peruuttamista, mitä emme ole vielä tehneet sen kanssa lainkaan, paitsi irrallisena temppuna (josta Pii ei pahemmin pidä). Asetuin seinän viereen Pii sivullani. Ensimmäiset pari toistoa tehtiin törkeästi niin, että survoin naminyrkin koiran kirsuun ja sitten peruutettiin yhdessä, naks ja palkka koiran takamuksen liikkeestä. Sitten pari toistoa ilman ruokaa kädessä ja hellemmin ohjaten ja kas - Pii alkoi tarjota kömpelöä peruuttamisen tapaista ihan itse seuraavilla toistoilla. Hienotaitava! Tuosta aletaan sitten rakentelemaan parempaa.


Huvittavasti tässä tuli taas mieleen koirieni erilaisuus koulutettaessa: Pii kuormittuu sheippaamisesta, turhautuu helposti ja häseltää. Houkuttelu ja suoraviivainen ohjaileminen sopivat sille paljon paremmin. Rhoo taas ei tykkää yhtään siitä, että siihen kosketaan ylimääräisiä, eikä se pahemmin vaivaa herneaivojaan namia seuratessaan. Sen sijaan sille on helppo naksutella liikkeitä, koska se miettii kärsivällisesti ja työskentelee rauhallisesti. Vaikuttaa siltä, että se itsekin nauttii näin oppiessaan. Different strokes ja niin edelleen.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Lepopäivä ja suitsutusta


Tämän päivän ohjelmaan kuuluu tulevan asuntomme kunnostaminen, joten aamun treenit jäivät väliin. Ehkäpä koiratkin tarvitsevat yhden lepopäivän viikossa.


Kävin eilen netissä ajatuksenvaihtoa tutun koiraharrastajan kanssa siitä, millä tavoin olemme opettaneet koiramme olemaan ottamatta omin luvin ruokaa pöydiltä ja muilta tasoilta. Käydyn keskustelun perusteella epäilen, ettemme ymmärtäneet toisiamme oikein, mutta tämä ajatustenvaihto sai minut miettimään, mitä kaikkea olenkaan osannut opettaa koirilleni "oikein" ja mihin kaikkeen olenkaan niiden kanssa arkea eläessäni oikein tyytyväinen.


Keskityn huomaamattani usein ongelmiin ja haasteisiin, koska niiden ratkomisella pääsee "eteenpäin", mitä se sitten tarkoittaakaan. Nyt ajattelin antaa kiitosta sekä itselleni että koirilleni siitä, missä olemme onnistuneet. Listasta tuli yllättävän pitkä! Näin se alkaa: Koirani eivät hauku sisällä (paitsi ovikellolle saatetaan kerran haukahtaa), eivätkä ne koskaan ole olleet levottomia jäädessään yksin. Pikkupentuajan jälkeen ei mitään ole nakerreltu, eivätkä ne kakaranakaan ole tuhonneet mitään kovin suurta tai arvokasta. Lupaa aloittaa syöminen odotetaan vaikka maailman loppuun asti riippumatta siitä, onko ihminen paikalla. Isoäitini testasi tämän kerran - hän ei tiennyt "taikasanaa" ole hyvä ja lähti alapihalta yläpihalle asti päivittelemään, kun koirat eivät syö. Hänen palatessaan Pii ja Rhoo istuivat edelleen kiltisti kuppiensa äärellä. Pöydille ja tasoille voi jättää mitä vain, eikä niihin kosketa (tosin rehellisyyden nimissä tässä on lipsuttu sohvan käsinojien suhteen, joilta esimerkiksi unohtuneet muffinssipaperit voivat kadota.)


Pii ja Rhoo eivät vedä hihnassa, vaikka muilta osin hihnakäytöksessä voisi olla petraamisen varaa. Molemmat osaavat kyllä reagoida ärtyneeseen "älä kierrä mun takaa!"-puuskahdukseen, mutta surffailevathan ne silti välillä. Koirieni kanssa voi huoletta pyöräillä. Lenkille lähtö on meillä rauhallinen tapahtuma ja koirat useimmiten kutsutaan ovelle pantojen laittoa varten. Molemmat ovat mainioita automatkustajia ja kulkevat lungisti myös junissa, takseissa, busseissa ja metrossa. Ne eivät tule autosta ulos ilman lupaa. Molemmat koirat osaavat olla häkissä sievästi, tosin vilkkaissa tapahtumissa häkki on parempi peittää. Kuumailmapallot, ambulanssit, helikopterit, katutyökoneet, skeittaajat, rullaluistelijat, pyöräilijät ja monet muut kaupungin kulkijat ovat niille tuttuja juttuja, jotka eivät aiheuta mitään reaktioita. Pii on jotakuinkin täysin äänivarma, eivätkä Rhoonkaan reaktiot ole suuren suuria. Molemmat koirat leikkivät hyvin ja mielellään. Rhoon puruote voisi olla varmempi, mutta se on pientä. Molempien kanssa voi leikkiä myös ilman lelua. Kumpikin koira yöpyy joustavasti eri kyläpaikoissa ja ne suhtautuvat myönteisesti vieraisiin ihmisiin.


Molemmat koirat hyväksyvät käsittelyn ongelmitta, vaikka Rhoolle joudutaan edelleen välillä muistuttelemaan, mikä juttu tämä kynsien leikkaus nyt olikaan. Ne kun kuluvat niin hyvin käytössä, ettei niitä kovin usein tarvitse trimmailla. Lääkkeiden anto, pesulla käynti ja eläinlääkärivierailut sujuvat ongelmitta. Pii ja Rhoo tulevat ongelmitta toimeen keskenään ja niillä on yhtenevä käsitys siitä, millaista on kiva leikki. Ne nukkuvat mun vieressä, mutta antavat tilaa kun pyydän. Ne osaavat syödä raakaruokansa asiaankuuluvilla paikoilla levittelemättä sapuskaansa ympäriinsä. Molemmat koirat ovat aktiivisia toimintojen tarjoajia ja Rhoon sheippaaminen on sekä mukavaa että varsin helppoa. Piin yhdessä tekemisen halu ja riemu ilahduttaa mua joka kerta, kun treenaamme.


Mikä sitten voisi olla toisin? Rhoon kanssa on yhteistyö vielä löytymättä ja sen keskittymiskyky on aika lyhyt. Pii haukkuu (paljon). Molemmat ovat koirareaktiivisia erityisesti hihnassa ja erityisesti yhdessä. Ne ryysivät ovella kun joku tulee sisään ja saattavat hyppiä päin (mutta tämä ei ole minulle ongelma - tulija on astumassa niiden kotiin ja meilä ollaan meidän säännöillä). Piin riistavietti voisi olla pienempi, mutta toisaalta se on osa Piin persoonallisuutta ja sellaisena olen tullut sen hyväksymään. Umpivarma luoksetulo olisi kiva juttu molemmille hurtille, mutta se lienee Piin kanssa tavoittamattomissa juurikin tuon riistalle lähtemisriskin vuoksi.


Kaiken kaikkiaan sanoisin, että mulla on varsin mainiot piskit, joiden kehitysalueet kalpenevat niiden hyvien puolien rinnalla!


Lisäys 29.5. Vielä tuli mieleeni jokunen onnistunut ja iloinen asia. Molemmat irroittavat käskystä luotettavasti, eivätkä välitä käsittelystä edes syödessään. Rhoo on nopea ja sillä on erinomainen kehonhallinta - tässä asiassa se on kyllä ollut luonnonlahjakkuus, mutta olen saanut taitoa ylläpidettyä ja ehkä lisättyäkin. Piin kehonhallinta on pikku hiljaa parantunut harrastusten myötä. Pii aikanaan paransi ystäväni elämänmittaisen koirapelon ystävällisyydellään ja luotettavuudellaan ja Rhoo on samaten ihmisiä kohtaan iloinen ja myönteinen. Piironkia paljon hoitanut Antti sanoikin tämän tekstin luettuaan, että "niiden kummankaan kanssa ei koskaan tarvitse 'pelätä'".

perjantai 27. toukokuuta 2011

Seuraamista pt IV


Iltalenkin yhteydessä otettiin taas lyhyet seuraamistreenit molemmille, paikkana läheisen koulun hiekkakenttä. Piin kontaktintarjoaminen paranee koko ajan, eikä se ilokseni tarvinnut tässä ympäristössä palkakseen kuin omia nappuloitaan. Rhoolle paikka oli haasteellisempi, eikä se taaskaan ollut ihan varma ruuan syömisen tarpeellisuudesta. Seurailtiin jokunen toisto narupallo kainalossa, mutta tämä kuumensi pikkueläintä vähän turhan paljon. Lisäksi minä unohdin lelupalkkauksen järkevän suunnan/paikan, joten ehkä me jätetään lelut toistaiseksi tästä hommasta pois.


Piille muistuttelin mieleen myös eteentuloa, josta sille on joskus alkeet opetettukin. Käsiavulla se muisti homman aika hyvin ilman houkuttelunamiakin.

torstai 26. toukokuuta 2011

Vapaavuoro ja seuraamista, pt III


Rhoon piti päästä ratajuoksemaan Roturace-tapahtuman harjoituksiin, mutta olin ohjelmoinut omat aivoni väärin ja eksyimme. Autopilottini johdatti meidät hyvissä ajoin Tuomarinkartanon radalle, kun olisi pitänyt mennä Hyvinkäälle. Olisimme ehtineet Hyvinkään radalle vasta oman vuoromme jälkeen, joten suunnitelma vaihtui lennossa tokotreeneiksi ja lenkiksi Luukissa.


Luukin pieni parkkis toimi jo toista kertaa tällä viikolla sijaintina tokotreeneillemme, teemana jälleen kytkettynä seuraaminen. Rhoo oli aika EVVK-fiiliksellä tokoilemassa, eikä ruokapalkka tai lelukaan oikein toiminut. Piips teki paremmin, ahne kun on, ja kontaktia alkoi tulla jo kivasti. Oma mekaniikkanikin alkaa pikku hiljaa parantua palkitsemisen suhteen. Pii yritti vaatimushaukkuaan kerran pari, mutta selän kääntö ja paheksuva "pfft" saivat homman poikki - kunhan olin ajoissa. Jos se jää kunnolla kiinni siihen luuppiinsa niin se on pakko viedä jäähylle.


Lenkin päälle ohjaaja ja apuohjaaja söivät mäkkiruokaa ja sitten jatkettiin agitreenien merkeissä Sporttikoirahallilla. Edellinen porukka oli tehnyt hyppytekniikkatreeniä, joten hyödynsin valmiiksi rakennettua asetelmaa korjattuani sen ensin perussarjaksi ja omien koirieni koolle sopivaksi. Molemmat koirat muistivat homman nimen hienosti ja pystyin jättämään ne sarjan alkuun ja vapauttamaan palkalle niin, että pystyin itse tarkkailemaan hyppyjä sivusta. Molemmat tahdittivat hyppynsä hyvin ja suoriutuivat ongelmitta. Rhoo piti päätä ehkä vähän turhan korkealla, mutta tarkasti on vaikea sanoa ilman videota. Pitänee ostaa se kamera ihan tätä tarkoitusta varten...


Muuten treenattiin jälleen keppejä ja keinua. Pii tarjoaa jo keinun menemistä ihan itsenäisesti, joten se sai palkkansa maasta. Se jää edelleen kaatamaan keinun saranakohtaan, mutta taidan tyytyä tähän. Aivan alusta uudelleen kouluttaminen ei Piin kohdalla motivoi tarpeeksi ja uskon, että tuohonkin suoritukseen saa vauhtia sitä mukaa, kun itsevarmuus kasvaa. Rhoo tulee jo hienosti matalana yläkontaktille kun avustaja pitelee keinua. Apuohjaajani oli ensimmäistä kertaa hommissa, joten hän alkoi laskea keinua jo ennen kuin Rhoo söi, mutta en usko tämän haitanneen juurikaan. Rhoo sietää jo varsin nopean keinun laskun, mutta yritän pitää pään kylmänä ja edetä maltillisesti.


Pii teki 12 keppiä niin, että ekassa välissä oli ohjuri ja aitoja 180o kaaressa. Avokulmat olivat ohjurin kanssa vähän paremmat, mutta silti selvästi vaikeat. Umpikulmissa ei mitään ongelmaa ja avustajan palkatessa edestä sain toistoja siten, etten itse juossut rinnalla. Jos saan apua palkkaamiseen vastakin, niin pitänee alkaa tekemään häiriötreeniä Piin pujottelun kanssa.


Rhoon pujottelu oli melkoista roiskimista, kuten edellisen kerran jälkeen epäilinkin. Keppien vähentäminen kuuteen ja ohjureiden lisääminen auttoi ja saimme treenattua sekä itsenäistä etenemistä että sisäänmenokulmia. Rhoolla on joku käsitys siitä, että jotain kiemurtelua minä tällä esteellä haluan, mutta tuntuu että oikeat suoritukset ilman ohjureita tai käsiapuja ovat vielä lähinnä vahinkoja. Se, että niitä vahinkoja tulee joka treenillä, on kuitenkin jo hyvin lupaavaa...

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Keskiviikkoagia ja seuraamista, pt II


Töistä tultuani vein koirat pikku lenkille ja lähipuistoon treenaamaan. Häiriönä oli ohi pyöräileviä ja kulkevia ihmisiä sekä yksi pikkukoira, joka meni etäämpää ohi.


Teemana oli edelleen kytkettynä seuraaminen, Rhoolle myös jokunen lyhyt paikkamakuu ja asennonvaihdon alkeita. Rhoon treenin paras suoritus oli noin kolmen oman askeleeni mittainen paikkamakuu ohikulkijan ohittaessa. Taitava Rom! Itselleni haastavinta on kiiruhtaa tässä suhteessa riittävän hitaasti. Melkein joka treeniin pääsee puikahtamaan ainakin yksi kerta, kun Rhoo nousta plopsahtaa. Seuraamisen suhteen Rhoo kestää jo vähän vaatimista, mutta kontaktin vahvistamisessa vahvistetiheys ei edelleenkään ole riittävä. Pitänee muistutella tätä koirille vaikka ihan kotona.


Piin treenin paras osuus oli se, että sain haukkumattomuutta sille taas vähän jakeluun. Se jäi lelupalkan jälkeen kiinni huutamisluuppiinsa, joten vein sen vähin äänin puuhun kiinni ja vaihdoin Rhoohon. Kun hain Piin uudelleen, se yritti vaatimishaukkuaan taas, mutta lopetti kun tuhahdin paheksuvasti ja käänsin selän. Sen jälkeen saimme muutaman onnistuneen, hiljaisen sivulletulon, jee!


Rhoon keskiviikkotreeneissä oli lenkkikaveri Petra seuraamassa vierestä. Koutsi ei ollut syystä tai toisesta paikalla, joten teimme meille jätetyn treenin keskenämme. Rhoolla oli hyvä vauhti ja draivi, eikä se tippunut kolmannellakaan kierroksella. Yhtä kohtaa jouduttiin vielä vähän hinkkaamaan kun itselläni oli ongelmia ehtiä ohjaamaan putki-aita-aita-sarjassa viimeistä aitaa takaakierroksi. Radan teema olisi ollut ilmeisesti niistot ja poispäinkäännös, mutta sukkela-Rhoon kanssa teimme toisin. En lisäksi ole edelleenkään varma, miten paljon haluan opettaa Rhoolle sitä, että joskus mennäänkin suoraan, mutta edessä olevan esteen ohi. Pidän tärkeänä sitä, että se oppisi lukemaan rataa ja ottamaan itsenäisesti eteen tulevat esteet.

tiistai 24. toukokuuta 2011

Seuraamista pt I


Kytkettynä seuraamista harjoiteltiin ennen lenkkiä Luukin pienellä parkkiksella. Häiriönä oli kova tuuli ja etäämpää kuulunut koiran haukku. Lisäksi parkkiksen ohi kulki jokunen lenkkeilijä.


Grippiliinatemppu ehkäisee tehokkaasti sekä Piin poikittamista että Rhoon nuuskuttelua, mikä on mainiota. Vähemmän mainiota on molempien koirien selvä kuormittuminen asetelmasta, mikä vähentää tarjottua kontaktia ja näin ollen mahdollisuutta palkata siitä. Myös palkkaamisen mekaniikka on itselläni vähän hukassa. Tarvitsisin yhden ylimääräisen käden kun vasen pitelee liinaa. Jos namin kaivaa oikealla kädellä, Pii poikittaa ja Rhoo tavoittelee namikättä. Vasemmassa nami jo valmiiksi tuottaa komeaa namin seuraamista ja nyrkin pureskelua (Rhoo) ja namin kaivaminen vasurillakin hajottaa pakkaa ikävästi. Lähden varmaan merkkaamaan oikean suorituksen naksulla ja yritän sitten palkata oikeaan asentoon, mutta en välitä jos homma lipsuu namia kaivaessa.


Vahvistetiheyttä pitää saada paremmaksi, erityisesti Rhoolle. Pii alkaa tarjota jo useamman askelen kontaktia, kunhan muistan pitää liinan kyllin löyhällä.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Maalimieskoulutusta


Maanantaisten rauniotreenien aiheena oli maalimiehenä toimiminen. Koirien treeni jäi siis helpoksi (mene näkölähdön perusteella putkelle, saa palkka, toista), mutta ihmiset laitettiin paiskimaan töitä. Kukin sai vuorollaan olla maalimiehenä, jonka jälkeen annettiin palautetta ja toisella kierroksella piti yrittää korjata ensimmäisen kierroksen puutteet.


Itse sain kehotuksen kuljettaa koira iloisemmin ja eläväisemmin ohjaajalleen, mikäli sellaista toivotaan. Muita itselleni(kin) hyviä huomioita olivat kansien sun muiden rämisevien kanssa tarkkana oleminen, palkkaamisen mekaniikan miettiminen etukäteen, ohjeiden toistaminen ääneen ja ymmärtämisen varmistaminen tällä tavalla ja koko palkkauksen ajan jatkuva iloinen meininki ja kehuminen. Sitä luulisi, että maalimiehenä oleminen on helppoa - menee piiloon ja syöttää koiraa. Vaan eipä se ole helppoa, se on aika hemmetin vaikeaa!


Rhoo sai kaverilta kohteliaisuuden, josta tykkäsin koska olen samaa mieltä: "Toi ois älyttömän kiva koira, jos sille sais jostain aivot." (Kommentti taisi vielä jatkua "Kyllä ne jostain löytyy." Olen siitäkin samaa mieltä.)


Rhoo pääsi näyttämään kyntensä kettiksessä. Agilitypohja auttaa selvästi tässäkin, kun Romppainen kiipesi kanaparrulle kuin vanha tekijä, lähinnä piti muistutella, että täällä ei ole tarkoituksena suorittaa estettä mahdollisimman nopeasti ja rämäpäisesti. Koska kanaparru ei ollut ongelma, Roo sai tehdä vielä metalliverkosta rakennetun puomin. Sekään ei ollut ongelma.


Itse treenissä Rhoo lähti näkölähdöllä maalimiehenä toimineen Jennin perään "kuin Nato-ohjus" - Rhoo hypähti puoli metriä ilmaan ja haukahti lähtiessään ja kirmasi sitten täpöllä putkelle. Sekä maalihengellä että koiralla vaikutti olevan kovasti mukavaa, tosin Jenni kommentoi että helppohan sitä on viihdyttää koiraa, jolla on ihan koko ajan hauskaa joka tapauksessa (ja tähän mun lässytystä siitä, miten Rhoo on ihis). Toinen kierros tehtiin niin, että piilo oli sama, mutta Rhoo ei nähnyt piiloutumista. Kovasti R oli asialla, mutta nenä oli unohtunut matkasta ja maalimies taisi taas kerran löytyä näön perusteella.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Syökää kanaa!


Torstain oma agivuoro meni pipariksi, kun edellinen ryhmä oli lukinnut ovet, enkä kehdannut kymmenen jälkeen illalla soittaa vastuuhenkilöä avaamaan. Onneksi meille luvattiin korvaava treeniaika sunnuntailta, minkä mieluusti otin vastaan.


Teemana olivat jälleen kerran kepit ja keinu. Pii teki pujottelua kuudella kepillä siten, että aitoja oli 180o kaaressa aloituksen ympärillä. Pii hakee umpikulmat upeasti jopa 180o lähestymisestä (!), mutta ei tajua avokulmia yhtään. Se valitsee sisäänmenovälin nähtävästi randomilla lähestyessään pienestäkin avokulmasta ja jatkaa pujottelua siitä eteenpäin ihan ok. Yritin naksutella oikeasta sisäänmenosta, mutta eipä mennyt jakeluun. Pitänee palata ohjureihin hetkeksi noiden treenailussa.


Rhoo yllätti olemalla kerrankin liian kiinnostunut ruokapalkasta! Keitin broilerinfileitä ja paloittelin ne palkaksi ja kävi ilmi, että Rhoon mielestä tämä oli parasta, mitä se tietää. Se pujotteli kuusi keppiä kerran oikein upeasti ja sen jälkeen pakka hajosi siihen, että Rhoo ei pystynyt keskittymään, kun anna jo sitä palkkaa! Olisi pitänyt olla tekemättä keppejä sen enempää, mutta enhän minä tyhmä malttanut. Saattoi tulla pujottelutakapakkia, mutta mitäs tuosta, jos kana pitää edes osan arvostaan palkkana Rhoon silmissä.


Avustaja-kepo oli heiluttelemassa keinua, mikä tuntui auttavan Rhoota hyvin paljon. Kanaa tai koiran märkäruokaa naamariin alakontaktilla samalla, kun avustaja laskee keinua alemmas ja muutaman toiston jälkeen Rhoo alkoi hakeutua kontaktille jo selvästi ripeämmin ja tarkoituksenmukaisesti matalassa asennossa. Pii reipastui samalla käsittelyllä sen verran, että se karkasi pari kertaa toistamaan keinua itsekseen - onneksi huomasin ja ehdin mukaan palkkaamaan. Pii ei uskalla tulla kontaktille, vaan jää kippaamaan keinun saranakohtaan, mikä voi liittyä Piin saamaan alkeisopetukseen tai ihan vaan sen kokoon. Saranakippauskin on ihan ok, kunhan se on nopea ja peloton. Ilokseni nyt silmäleikkauksen jälkeen näyttää siltä, että tämä tavoite on toteutettavissa.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Myydään: Pieni, kiiltävä koirantalja


Ulkokauden toiset ratatreenit ja häiriöepätoivo iski Rhoon kanssa heti kärkeen. Pii suoritti mallikkaan radan, jolla omia valssejani kehuttiin, mutta putkella takaaleikkaukset ontuivat. Ohjaan kuulemma liian pitkään käsi ojossa putkeen ja osoitan liian ylös, jolloin koira ei ymmärrä lähteä irtoamaan. Lisäksi oma sijoitukseni radalla putkeen ohjatessa oli väärä - lisää keilapallon vieritystä siis! Vekkaaminen on alkanut mennä omaan selkärankaani jossain määrin, tai ainakin oletan niin. Vekkieni sijoituksia ja toteutusta kun ei enää kovasanaisesti arvosteltu. Jee! Sain kuitenkin hyödyllisen vihjeen siitä, miksi vekatessa kannattaa ottaa vastakättä käännöksen avuksi ja madaltaa omaa asentoa - muuten vekki näyttää koiralle kovin samalta kuin takaakierron aloitus, joten elekielen pitää eritellä, mistä kulloinkin on kyse.


Rhoo sen sijaan meinasi päästä taljaksi takan eteen. Viime viikon ihan mukiinmenevä suoritus varsin häiriöisessä, koirapuistoon rajautuvassa treenipaikassamme oli vaihtunut ai-mitä-kuulenko-jotain-ääntä-jostain-Rhoohon, joka mennä hömpsötti omiaan koko ensimmäisen radan ajan. Törkeimmillään se teki kaksi aitaa kolmen suorasta ja käytti siinä keräämänsä vauhdit laukkoakseen kyttäämään aidansivun häiriöitä. Luoksetulokutsut kaikuivat kuuroille (joskin varsin suloisille) korville ja kerran kävin ihan omin käsin pyydystämässä tulevan taljani aidalta ja kannoin sen takaisin esteen eteen. Tämän hypyn jälkeen Rhoo pääsi aitaan kiinni seuraavan koirakon vuoron ajaksi kelailemaan vähän, mistä tässä hommassa olikaan kyse.


Tuumaustauko auttoi, sillä toinen kierros vaikutti jo ihan treenaamiselta. Karkailihan Rhoo silloinkin pari kertaa radalta, mutta tuli kutsuttaessa takaisin ja pääosin työskenteli vähintään välttävästi. Kertaalleen se kiljahti ollessaan suorittamassa mutkaputkea, mutta meni onneksi heti takaisin ja suoritti putken uudestaan kun pyysin. Kävellen tosin, mutta sitä seuraavalla kerralla jo reippaammin. Harmittaa, kun en nähnyt, mitä tapahtui, mutta eipä se ainakaan vaikuttanut loukanneen itseään sen pahemmin, liekö liukastunut. Sisätiloissa jo lähes itsenäisesti sujuva pujottelu vaatii vielä vahvat avut ulkokentällä, mutta eiköhän se tästä. Kun saan (jotenkin!) tuon motivaatio- ja keskittymishomman kuntoon, niin muutkin palaset alkavat varmasti loksahdella kohdilleen.


Yksi Rhoota kuormittanut juttu ekalla kierroksella saattoi olla keinu. Olen näissä treeneissä ottanut sille keinua kissanruokapalkalla koutsin auttaessa keinun laskemisessa. Olin nyt huomaavinani, että se ensimmäisen keinusuorituksen jälkeen arasteli nousta sekä aalle että puomille. Rhoolta ei yleensä lopu konstit kesken uhkaavissakaan tilanteissa, joten hilluminen saattoi olla myös paineistavan tilanteen välttämistä. Vaan olipa niin tai näin, tilanne korjaantunee treenaamalla!

perjantai 20. toukokuuta 2011

Muuttuneet häiriötreenisuunnitelmat


Piti mennä lappalaisporukan vapaamuotoisiin tokotreeneihin, mutta iski epätoivo. Olen treeniaaltoliikkeessäni taas siinä "ei tästä ikinä tule mitään"-aallonpohjassa, jossa en jaksa olla optimistinen ja luottaa etenemiseen, kun vaan iloisesti jaksan ottaa lisää etäisyyttä ja tehdä jälleen jotain helppoakin helpompaa, että saan vahvistetiheyden pidettyä korkeana. Treenaamisen kun pitäisi olla motivoivaa myös ohjaajalle, piru vie!


Valitettuani tuskaani fabossa ystävä kutsui käymään ja lupasi koutsata. Piin seuraaminen oli kuin olikin mennyt eteenpäin ja minun kannattaisi kuulemma alkaa vaatia pidempää suoritusta ja palkata erityisesti täpäkästä kontaktista. Pii poikittaa kun se ennakoi palkkaa, joten kaveri kehoitti kokeilemaan kytkettynä seuraamisessa lyhyttä lenkitöntä hihnaa, joka jää roikkumaan vähän koiran ulkokyljen päälle. Testataan, josko auttaisi!


Mietimme yhdessä myös Rhoon motivointi- ja häiriöhuolia. Toimintasuunnitelmana on nyt, että nimeen pitää reagoida tilanteesta huolimatta. Sheippailen Rhoolle yhdentekeviä juttuja eri ympäristöissä (101 things to do with a box-tyyliin) toiveena saada sekä vahvistetiheys että tekemisen ilo mukaan hommiin. Seuraamisen kanssa kokeillaan lyhyen hihnan taktiikkaa ja avokätistä palkkaamista kontaktin tarjoamisesta.


Katsotaan, mihin näillä eväillä päästään! Oma olo treenaamisen suhteen ainakin parani, kiitos siitä kaverilleni!

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Rhoon ilta-agilityt


Keskiviikkotreeneissä suuri riemuni oli Rhoon pujottelu. Se meni peräti pariin kertaan 12 keppiä ilman käsiapuja ja ohjurit vain tokavikassa ja ekassa välissä minikorkeudella. Muutenkin helppo pieni radanpätkä oli aika mainiota menoa. Toivoisin tosin Kompassin putkiin kunnon painoja, nykyisellään rata ei pysy kahta kertaa samassa asennossa ainakaan Rhoon käytössä.


Rhoo keskittyy tutussa sisätilassa treenaamiseen jo varsin mainiosti tuttujen treenikavereiden kanssa. Kompassilla se pyrkii katselemaan radalle ja kiljuu harmista, jos pääsee näkemään jonkun muun menevän rataa, erityisesti putkia. Kunpa tämän asenteen saisi siirrettyä häiriöisemmille ulkokentille ja vilkkaisiin halleihin tämän kauden aikana, niin voisimme toteuttaa haaveeni kisauran aloittamisesta.


Piille olen naksutellut seuraamista lenkeillä tämän ja viime viikon mittaan. Ilman käskysanaa se tarjoaa tosi kaunista seuraamista hyvine kontakteineen, mutta vihjesana saa sen poikittamaan ja vuotamaan. Ehkäpä vihje jää toistaiseksi hyllylle ja vaihdan sen, kunhan saan liikkeen valmiimmaksi oikein.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Maanantairauniot


Osallistuin Rhoon kanssa rauniotreenejä edeltäneisiin epävirallisiin hallintatreeneihin. Täysin jatkuvalla namittamisella ja imuttamisella se sieti hyvin tervehtimisharjoituksen ja toisen osuuden, jossa koira tarkastettiin. Kaverini käsitteli myös käpälät, mitä Rhoo inhoaa, mutta ei nyt ehtinyt miettiä kun oli suu täynnä nakkia. Jossain vaiheessa maha tuli täyteen ja siinäpä sitten oltiin - ei kiinnostanut enää leikki, kehu tai moite. Treeniä vetänyt kaverini antoi ohjeeksi minussa kylmiä väreitä aiheuttavat sanat "Keksi jotain että saat sen huomion" (Mutta kun en mä keksi!) Onneksi hallintaosuus oli tässä vaiheessa jo lähes ohi, joten pääsin jotakuinkin pälkähästä.


Raunioilla maalimieheilin taas innokkaasti. On kiva seurata erilaisia koiria ja ohjaajia ja heidän kehittymistään. Häiriöteemana oli savu, jonka vartijana toimin alkuun. On muuten aika vaikeaa pitää yllä kituliasta, savuavaa nuotiota - ainakin paljon vaikeampaa kuin kunnon makkaratulen kyhääminen. Tuuli oli pyörivä ja suht haastava, mutta koirat suoriutuivat varsin hyvin. Yksikään ei paineistunut savusta.

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Maalihenkeilyä


Sunnuntai sisälsi koirille pitkän lenkin LuRoPi-tiimillä, minulle Espyn hälyryhmän treeneissä maalimiehenä olemista. Sää oli onneksi suosiollinen, joten koirat pystyi jättää autoon piiloleikin ajaksi. Ajoimme lenkin jälkeen Luukkiin ja sain toimintaohjeet etsijöiden varalta.


Yllätyksekseni olin ainoa maalimies, joka ilmoitti osaavansa suunnistaa, joten minulle jaettiin tarpomista vaatinut piilo. Treenin järjestäjä tiputti minut tien pieleen, merkkasi kartan ja siitä lähdin sitten suunnalla minulle osoitetun jyrkänteen reunalle vartomaan. Onneksi olin varautunut lämpimin vaattein, eväin ja tarvittavalla viihdykkeellä (Iltis ja upouusi Mecklenburgin agilityohjauskirja), koska löytämiseni osoittautui haasteelliseksi. Maasto oli jyrkänteinen ja vaikea, joten ehdin moneen kertaan epäillä, olenko itsekään oikeassa paikassa (onko nuo kivet nää kivet tässä kartassa vai onko ne jotkut toiset kivet).


Viikonloppu liitti minut myös virallisesti Espyn jäseneksi muodollisuudet hyväksyneen kokouksen myötä. Toivottavasti se treenipaikkakin joskus järjestyy!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Lampaiden paimenet


Piin puoliveljen omistaja oli organisoinut lammaspaimennuspäivän, johon sain ujutettua molemmat omat koirani mukaan. Heräsimme lauantaina varhain, pakkauduimme Poloon ja ajoimme Kausalaan. Olin melko hermona molempien koirieni suhteen: Pii on riistaviettinen ja porojen kanssa turhankin kiihkeä ja Rhoo puolestaan on kerran innostunut poroista upeasti ja toisen kerran sitten taas ei.


Ensin oli tarkoitus tutustua hommaan siten, että kokenut kouluttaja ja homman vetäjä on aidassa kunkin koirakon kanssa ohjaamassa touhua. Lounaan jälkeen pääsisi sitten kokeilemaan ihan itse taitojaan. Aloitin Rhoon kanssa, kun se vaikutti mielessäni turvallisemmalta. Ilokseni Rhoo syttyi lampaille heti, mutta säilytti maltin ja korvat pikku päässään. Se pyrki oma-aloitteisesti "tasapainon puolelle" ja piti hyvää etäisyyttä. Tarvittaessa se kuitenkin lähti rivakasti kokoamaan - ja pysyi pääosin vielä hiljaakin! Paikan emäntä totesi Rhoon paimennuksen "oppikirjasuoritukseksi" ja aidalla katsojat epäilivät, että olisikohan se sittenkin kelpie eikä porokoira.


Piips toimi juuri kuten olin ajatellutkin: ääntä ja vimmaa riitti, järkeä ei niinkään. Ei se edes yrittänyt lampaisiin kiinni ja etäisyyskin korjaantui hyväksyttäväksi kun kouluttaja kerran läpsäisi sauvalla maata Piin vieressä, mutta se haukkuminen... Lisäksi Pii jäi taas kerran jumiin siihen huutamis-luuppiin, mikä sille toisinaan jää päälle. Pitäisi tehdä jotain tai ajatella hetkinen, niin Pii saattaa "ratkaista" asian jäämällä huutamaan. Niin nytkin, kun olisi pitänyt kiertää ohjaajan toiselle puolelle ja väistää sauvalla annettavaa vihjettä/painetta (=apu liikkua oikeaan suuntaan, sauva ei koske koiraan). Pii pysyi ohjaamisesta huolimatta edessämme ja haukkui, eikä tehnyt muuta.


Toinen kierros oli haastava kaikille. Vaikka annettu tehtävä oli yksinkertainen (huolehdi että koira pysyy kyllin kaukana, anna sen koota lampaat ja peruuttaen paimentaa ne ohjaajan perässä sinne, mihin haluat mennä), taisi ainakin kolme ihmistä pyllähtää perseelleen ja useimpien kohdalla kouluttaja tuli aitaan jatkamaan neuvomista, kun homma vaikutti muuten niin vaikealta. Ja arvaahan sen, kun agilitykin on vaativaa ja siinä tarvitsee sentään huolehtia vain omasta ja koiran sijainnista - eikä minkään lampaiden siihen lisäksi!


Päivä oli mukava ja olin tyytyväinen koiriini. Jopa Pii pysyi suhteellisen hyvin hallinnassa kiihdyttävästä tilanteesta huolimatta ja Rhoo toimi vallan mallikelpoisesti. Ilmeisesti Rhoon heikko suoritus poropaimennuksessa maaliskuussa oli yleisen stressin seurausta. Homma muistutti nyt paljon enemmän sitä ensimmäistä poropaimennuskertaa, jolloin Rhoolla oli sekä intoa, että ajatusta - parannuksena vain, että tällä kertaa mukana olivat myös korvat.


Valokuvia seuraa, jahka ehdin niitä muokata.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Hakemassa hakua


Perjantai olisi ollut muuten vapaapäivä, joten puuhastelimme kolmen kaverin kanssa pystyyn vapaamuotoiset hakutreenit. Kavereiden hallinta/tottistreenien jälkeen siirryimme lähimaastoon ja Piironki pääsi etsimään neniään. Rhoolla ei vielä oikein sytyttänyt homman nimi. Siitä oli ihanaa törmätä metsässä tuttuun ihmiseen, mutta että se olisi voinut löytyä hajulla? Ehei. Rhoo merkkasi kyllä hajut salamannopeasti, mutta jatkoi sitten ympäriinsä hörsöttämistä sattumanavaraisesti. Maalihenget olivat tuulen yläpuolella ja aika lähellä, joten harjoitus oli varsin iisi. Maasto olisi ehkä voinut olla tasaisempaa. Viimeinen maalihenki kolmesta lähti näkölähdöllä piiloon ja teimme sitten Rhoon kanssa pienen kunniakierroksen. Kun saavuimme paikalle, mistä piiloutuja oli lähtenyt, Rhoo juoksi kadonneen luo nenä ilmassa. Hienotaitava!


Piillä on nenänkäyttö paljon paremmin hanskassa, mutta eipä sekään ole homman nimeä vielä oivaltanut. Sille piilossa oli peräjälkeen kaksi maalihenkeä, samaan tapaan tuulen yläpuolella suht pienen etäisyyden päässä. Pii merkkaa hajut vielä Rhoota selkeämmin ja pitkäkestoisemmin, mutta sillä ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä hajulle pitäisi tehdä. Kyllä sekin palkasta ja kehuista ilahtui, joten toinen löytö meni jo paljon sujuvammin.

torstai 12. toukokuuta 2011

Kesän ensimmäinen vakiovuoro


Melkein unohdin, että kesäkauden vakiovuoromme alkaa tällä viikolla! Suuntasimme kuitenkin koirien kanssa hallille pitkän kimppalenkin kautta iltamyöhällä. En ollut ehtinyt orientoitua treenin suunnitteluun, joten ajattelin huterasti että tehdään sitten keppejä ja vaikka CR Exercise Sourcebookista joku helppo juttu. No, "pikku treenit" kestivät tunnin kahdella koiralla...


Rhoo on saamassa kiinni pujottelun syvimmästä ajatuksesta. Nyt se pitäisi vain hyvin nopsaan vieroittaa käsiavuista, sillä en ehdi huiskia niin nopean särmikkäästi kuin Rhoo pujottelee. Näin ollen 6-8 keppiä menee oivallisesti, mutta 12 kohdalla pakka hajoaa. Ehkä palaamme ohjuriavustukseen vielä hetkeksi kun apuja häivytetään. Suureksi ilokseni Rhoolla oli kova draivi kepeillä, se pujotteli ja haukkui mennessään ja näytti tykkäävän. Juuri siltä sen pitää näyttääkin!


Romppaisen tekemisen intoa lisäsi kaksi asiaa: se sai olla seinässä kiinni ja katsoa, kun treenasin ensin Piin kanssa. Toisena tsemppaajana oli Clean Runilta vihdoin saapunut lelutilaus, joka sisälsi pesukarhunhännän hihnan päässä. Se oli Rhoon mielestä mahdollisesti paras juttu ikinä ja sillä leikkiminen lisäsi hienosti sekä draivia että palkkautuvuutta.


Piin kanssa treeni oli lähinnä vanhan kertausta. Sen pujottelu on edelleen rikki itsenäisyyden osalta ja se epäröi puomia jonkin verran. Koitimme keinuakin kahdesti, mutta se vaatii Piin kanssa ehdottomasti jonkun avustajan tällä hetkellä. CR:n harkka oli Piille helppo, hyppyjä ja putkierottelua. Rhoolle CR-harjoitus osoittautui luulemaani vaikeammaksi. Se ei ymmärtänyt kutsua kahden 90o kulmassaolevan aidan yli kun olin esteiden takana ja kylki koiraan päin tarkoituksenani jatkaa siitä pakkovalssilla putkeen. Tätä sitten työstettiin ja edistystä tapahtui mukavasti.


Eilen tehtiin Rhoon kanssa varsin mitäänsanomattomat Kompassi-treenit. Koutsi oli sairaana, joten treenasimme keskenämme pientä radanpätkää. Radalla oli keinu ja olimme assistentteina keinulla toinen toistemme koirille. En edelleenkään tykkää tehdä Kompassin keinua sen ollessa painottamaton ja liukkaalla muovilattialla, mutta avustajan kanssa homma meni ihan ok.

tiistai 10. toukokuuta 2011

My dog has got no nose


Rhoo ei ole hoksannut ilmavainun syvintä olemusta sitten ollenkaan. Olemme puolison kanssa tehneet molemmille koirille leikkihakua virikkeellistämismielessä jo pennusta asti: toinen pitelee koiraa ja toinen lähtee piiloon näkölähdöllä. Sitten päästetään innokas koira etsimään ja palkataan ja riemuitaan löytämisestä. Pii on tässä varsin taitava ja se on siirtänyt jo leikkihausta oppimaansa käytäntöönkin, kun se taannoin jäljitti isäni jahtimajalle, kun ei hyvällä päässyt metsäreissulle mukaan. Rhoo sen sijaan on sitä mieltä, että hajut on maassa, eikä ilmaa ole mitään syytä nuuskia. Se on vilpittömän ilahtunut jos se löytää piiloutuneen, mutta löytyminen on yleensä sattuman kauppaa. Piilottelija löytyy, jos Rhoo törmää häneen - ja jos R ei ole löytänyt matkalta jotain kiinnostavampaa tekemistä.


Teimme kaverin kanssa Rhoolle pari nenänvirittelytreeniä kissanruokapalkalla. Kaveri piiloutui avoimeen maastoon tuulen yläpuolelle ja lähdin tuomaan Rhoota häntä kohti pitkässä liinassa. Heti, kun kirsu nuuhkaisi merkitsevästi ilmaa, päästin liinan maahan ja Rhoo sai rientää palkalleen. Toistoja ei tehty kuin kaksi, mutta ehkä herne sittenkin jo liikahti Pienen Nopean päässä. Pikatreenien jälkeen tehtiin porukalla pitkä lenkki, josta kaikki tuntuivat nauttivan, tosin liiallinen lämpö aiheutti vähäistä rutinaa ihmisväestössä.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Raunioina jälleen


Jatkoin maanantai-iltana koiratonta peko-harrastustani ja suuntasin raunioradalle - tosin koirat takapaksissa. Toisten koiria seuraamalla oppii kyllä paljon ja maalimiehenä oleminen on varsin mukavaa. Aion roikkua mukana vastakin, tosin kieltämättä kaivelee kerta toisensa jälkeen, ettei oma lajiin ihan varmasti hyvin soveltuva koirani pääse mukaan.


Ryhmän taitotasossa on paljon hajontaa sekä koirien että ohjaajien suhteen. Itselleni tämä on oikein hyvä, koska pääsen seuraamana useammanlaisten treenien toteuttamista. Sunnuntaiksi olen harkinnut meneväni hälyryhmän treeneihin maalimieheksi. Mitäpä sitä ihminen viikonlopullaan muutakaan tekisi!

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kontaktiharjoituksia ja valokuvia viikon treeneistä


Tiukan lenkkeilyn ja treenauksen selvästi uuvuttamat koirat saivat hengähdyspäivän. Lähdimme kaverin ja hänen koiriensa kanssa metsään hengaamaan ja sitä ennen Rhoo sai vähän kontaktitreeniä. Menimme tyhjälle parkkikselle, jossa kaverini touhusi häiriönä koiransa kanssa. Rhoo liehui 5m liina perässään ja sai pakastepurkista kissanruokaa vastineeksi huomiostaan. Treeni oli lyhyt ja vaikutti tehokkaalta, sillä Rhoo alkoi pian tarjoamaan oma-aloitteisesti perusasentoa ja treeniä seuranneella metsälenkillä korvat olivat hyvin tiukasti porokoiranuorukaisen päässä. Superpalkkaa ei ollut montaakaan purkkia, mutta niiden välissä tehtiin muutama kelpo sivulletulo.


Sitten kuviin, ensin kaverin koiraa maanantain raunioilta




ja sitten Piitä lauantain agitreeneistä. Treenikaveri-Jennille kiitos Piin kuvaamisesta!



lauantai 7. toukokuuta 2011

Ulkokauden avaus


Treeniporukkamme korkkasi tänään ulkokauden Koivukylän koiraharrastajien kentällä. Hermoilin alkuun, mitä meidän treenaamisestamme oikein tulee ulkokentällä, joka rajautuu kahdelta sivulta koirapuistoon. Lisäksi muut treenaajat tapaavat jättää koiransa kiinni aitaan kentän laidalle, eli häiriötä on todella runsaasti. Viime vuonna se, mikä antoi minulle itsevarmuutta startata Piin kanssa virallisissa kisoissa oli juurikin koiran toimiminen tuolla kentällä - jos se pystyy keskittymään koirapuiston vieressä, kisojen pitäisi olla helppo nakki (ja olivatkin).


Rhoo toimi yllättävän mukavasti. Edellisen kerran ulkokentällä treenatessa viime syksyllä sen huomio sirosi ympäriinsä, eikä hommasta tullut yhtään mitään. Nyt saimme tehtyä jo ihan kunnon rataa, vaikka jouduinkin useampaan kertaan rääkymään koirani pois aidalta. Suurin ongelma oli se, että Pii kommentoi tuttuun tapaansa odottelupaikaltaan milloin mitäkin ja aina kun Pii sanoi hau, Rhoo käännähti katsomaan että millekäs me nyt huudetaan (ja painui useamman kerran huutamaankin). Se on kevythäkin oston paikka tai sitten Pii saa jatkossa luvan odottaa autossa. Rhoo haki jo kivasti pujottelua ilman käsiohjausta kummempia apuja. Se pääsi ekat n. 6 keppiä sujuvasti ja sitten paketti hajosi. Radalla oli kahteen kertaan pöytä, mitä en ole agiesteillä Rhoolle opettanut, hyppyyttänyt vain kotona rahin päälle. Näinpä tuo näköjään oli toiminut, riittävillä (lue: hyvin suurilla) vartaloavuilla Rhoo pysähtyi ja pysyi pöydällä joka kerta.


Rhoo on vauhdikas eläin ja ilokseni myös koutsi oli sen huomannut. Hän kehui, että yhteistyöni Rhoon kanssa paranee koko ajan ja menimme jo "ihan oikeaa rataa" kontakteineen päivineen. Keinukin tehtiin niin, että Rhoo sai syödä märkäruokaa purkista koutsin laskiessa keinua alemmas. Tämän jälkeen se kyllä hyppäsi puomin nousulta kahdesti alas, mutta syy oli minun. Olisi pitänyt tajuta viedä se puomille pidemmälle saattaen kun keinu oli vielä tuoreessa muistissa. Haasteena on edelleen ohjauksen ajoittaminen ja se, että Rhoo ei aina pysty häiriössä tulemaan ohjauksen mukana, vaikka tekisin oikeinkin. Koiviksella treenaaminen vie meitä varmasti eteenpäin nopeaan tahtiin Rhoon häiriönsiedon suhteen.


Pii oli mukavasti mukana ja teki kertaalleen jopa ihan nopean näköisen keinusuorituksen. Se ei aikonutkaan lähteä tervehtimään treenikavereiden koiria, mutta valokuvia ottanut treenikaveri ja koirapuiston puolella hilluneet vieraat koirat vetivät sitä puoleensa toisella ratasuorituksella. Jouduin kertaalleen hakemaan sen aidalta kyttäämästä takaisin töihin. Veikkaan, että väsymys vaikutti Piin häiriönsietoon. Sen kunto on vielä huono sairasloman jäljiltä ja ensimmäisen ratasuorituksen se teki aivan timanttisella asenteella. Keskittyminen alkoi rakoilla vasta toistojen myötä. Piin kanssa koutsi kehotti keskittymään palkkaamaan käännöksistä. Pii on suuri koira ja massan hitaudella on kiva rallatella suoria, mutta arvoa pitäisi saada rakennettua siihenkin, että kurvaaminen on kivaa.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Gurun opissa, osa 2


Toinen käyntimme N-LL:n yksärillä oli varsin opettavainen. Pii pääsi mukaan tekemään medikorkuisilla esteillä, joten sain treenattua molemmat koirat. Treeninä oli valmiiksi rakennettu 20 esteen rata, jolla oli mukana keinu. Aloitin Rhoon kanssa ja jätin kovaäänisen Piin odottamaan vuoroaan autoon.


Rhoo esitti taas parhaat puolensa ja yhteistyömme heikkoudet kävivät myös ilmi: Rhoo on nopea, kääntyy hyvin ja irtoaa loistavasti; minä en osaa ohjata riittävän ennakoivasti ja riittävän ajoissa. En ole opettanut leieröintiä Rhoolle erikseen ja tällä radalla sitä vaadittiin kahdesti. Rhoo ei ilmeisesti tiennyt, että asia olisi sille pitänyt kouluttaa ja meni ohjaukseni mukana vaikka välissämme olikin este. Hienoa!


Valssini saivat moitteita ajoituksesta (myöhässä!) ja siitä, että alan nostaa ei-koiranpuoleista kättä liian aikaisin. Selitin, että homma jäi päälle kun alun alkujaan opettelin valssia pitämällä kädessä jotain esinettä ja siirtämällä sen toiseen käteen. Valssasin usein myös esteen takana, kun olisi pitänyt olla rikkomatta siivekkeiden linjaa (eli olin myöhässä!) Sain neuvoksi harjoitella valssaamista niin, että lelu on koiranpuoleisessa kädessäni. Alan kääntää vartaloa ajoissa (ennakointi!), mutta ohjaava käsi ja katse saattavat koiran esteen yli ja heittävät lelun palkaksi. Oman liikkeeni pitäisi silti jatkua siksi, että koira ymmärtää ettei homma lopu siihen. Sama pakkovalsseissa: merkkaavalla kädellä jätetään palkka esteen eteen, mutta oma liike jatkuu. Rhoolle pitäisi kuulemma antaa enemmän vapautta mennä ja vastuuta omasta työskentelystään, koska siten se saa parhaan vauhdin. Jokusen kerran rataa hinkattuani näin itsekin, miten hienosti se menee, kun ohjaukseni on vain kyllin selkeää. Motivoivaa huomata, miten paljon voin auttaa koiraa parantamalla omaa liikkumistani.


Piin kanssa sain kehuja siitä, että oma ajoitukseni toimii ohjauksessa paremmin sen kanssa työskennellessäni. Tämä on kai aika selvä juttu, sehän on vanhempi, jo kilpaileva koira. Ja toisaalta kun olen hitaasti kiihtyvään Piihin tottunut, minulla on ollut vaikeuksia oppia toisenlaista tekemisen rytmiä nopean ja ketterän Rhoon kanssa. Piin keinupelkoon saimme vihjeeksi sen, että avustaja(t) pitää keinua ylhäällä, ohjaaja houkuttelee koiran syömään palkkaa yläpään kontaktialueelle ja koiran syödessä keinun pää lasketaan alas. Parasta olisi, jos avustajia olisi kaksi, sillä Piin paino tuppaa huojuttamaan keinua sivusuunnassa sen jäädessä hermoilemaan jännittyneenä. Vain kolmen tälläisen toiston jälkeen Pii tuli jo selvästi paremmin ja rohkeammin keinulle, eli tässä saattaisi olla avain keinuongelmiimme!


Leieröinnissä - kuten kaikessa muussakin ohjauksessa - oli tärkeää se, että katse ja rintamasuunta ohjaavat koiran oikealle esteelle, mutta samalla oma liike voi olla jo eteenpäin. Opin myös yhden täysin uuden ohjaustekniikan, backlapin. Se koostuu takaakierrosta + sylikäännöksestä ja on tavallaan leieröintiä. Sylkkärillä viedään koira takaa kierretyn esteen ponnistuspuolelle ja sieltä eteenpäin seuraavalle esteelle samalla, kun itse jäädään alastulopuolelle. Piille konsepti oli vaikea, mutta Rhoo hoksasi homman heti. Itsekin tajusin yllättävän nopeasti, mitä tarkoitettiin. Sujuvahan oma liikkeeni ei ollut, mutta olin iloinen hahmottamiseni nopeudesta.


Olin hyvin tyytyväinen saamaani oppiin ja mikäli vain mahdumme, saatan haluta kesäkauden jälkeen liittyä valmennus- tai tekniikkaryhmään samalle kouluttajalle. Pidän hänen opetustyylistään ja tekniikoiden loogisuudesta ja olen iloinen, että pääsimme kokeilemaan nämä pari oppituntia nyt keväällä.

maanantai 2. toukokuuta 2011

Koiraton peko-harrastaja


Koiraton peko-harrastaja - se olen minä. Kävin viikon alkajaisiksi kuivaharjoittelijana ensimmäisissä rauniotreeneissäni. Suuret kiitokset ryhmän kouluttajille mahdollisuudesta olla mukana edes tällä tavalla - ja sitä paitsi maalimiehenä oppii paljon! Onpahan sitten ensi vuonna hyvä pohjatieto kasassa kun Rhoon kanssa toivottavasti päästään aloittamaan. Lajin uskoisin sopivan Rhoolle mainiosti ja raunioiden erityisen mainiosti. RH on liikunnallinen ja ketterä ja tunkee mielellään kaiken maailman paikkoihin.


Ilmaisutapaa pitää vähän miettiä. Epäilen että Rhoo voi paineistua vieraan ihmisen haukkumisesta ja rulla tuntuu omiin kouluttajataitoihin verrattuna haastavalta. Pelastushaussa on vielä vaihtoehtona kertova ilmaisu, josta minulla ei vielä ole kovin hyvää käsitystä. Noh, katsellaan rauhassa ja palataan tähän asiaan ensi talven lumien jälkeen. Siihen asti opettelen koirattomana maalimiehenä olemista ja yritän oppia sen, mitä suinkin voin. Otin jokusen kuvankin treeneistä, lisäilen niitä tähän jahka saan ne muokattua.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Valoa allergiatunnelin päässä


Olen vihdoinkin löytänyt Piille sopivan nappulamerkin. Golden Eagle Hypoallergenic Duck and Potato ei provosoi sille edelleenkään usean pussillisen jälkeen oireita, joten pystyin lopultakin tekemään vähän ristiintaulukointia sen suhteen, mitkä ruoka-aineet saattavat olla allergisten oireiden takana. Ruokia, joiden tiedän sille käyvän on yksittäisten ainesosien lisäksi nyt NEU Vogel ja Vogel-peruna sekä yllämainittu Golden Eagle (2kg pusseista). Ruokia, joista se on saanut varmasti oireita, ovat Orijen Adult, Acana Sport and Agility, Acana Lamb and Apple, Canidae ALS Grain Free, Hau Hau Kana-Riisi ja Golden Eagle Duck and Oatmeal. Lisäksi Pedigree-makkarat provosoivat oireet, mutta Pedigree kieltäytyi tuotesalaisuuteen vedoten antamasta minulle tuoteselostetta, vaikka sitä kahteen kertaan kysyin. Olemme testanneet muitakin ruokia, mutta nämä muistin tähän hätään ulkoa. 


Ristiintaulukoimisen tuloksena epäilyttäviltä ainesosilta vaikuttavat kala, lammas ja maissi. Nämä itse asiassa sopivat erinomaisesti oirekuvaan - lampaan luita koirani eivät ole aikoihin saaneet, koska Pii oksentelee niitä syötyään poikkeuksetta. Piin tassut ovat rikki yleensä aina mökillä ruokavaliosta riippumatta, mutta ylävirran mökkinaapuri on ammattikalastaja, joten koirat lähes aina löytävät rannasta kalanperkeitä syödäkseen. Maissia käytetään viljana useissa huonolaatuisemmissa ruuissa ja herkkupaloissa, joista olen huomannut Piin oireilevan.


Olen hyvin helpottunut sekä siitä, että Piille löytyi sopiva nappula, että siitä, että sain jo vähän osviittaa oireiden aiheuttajista. Toki tämän kaiken olisi voinut saada selville jo aiemmin, mikäli Pedigree olisi ollut yhteistyökykyinen. On aivan toivotonta yrittää poissulkea allergeenia, jos saatavilla oleva tuoteseloste on "Viljoja, kasviperäisiä aineita, eläinperäisiä aineita, öljyjä, mineraaleja". Että HV sullekin, Mars Company.