Rhoo ei ole hoksannut ilmavainun syvintä olemusta sitten ollenkaan. Olemme puolison kanssa tehneet molemmille koirille leikkihakua virikkeellistämismielessä jo pennusta asti: toinen pitelee koiraa ja toinen lähtee piiloon näkölähdöllä. Sitten päästetään innokas koira etsimään ja palkataan ja riemuitaan löytämisestä. Pii on tässä varsin taitava ja se on siirtänyt jo leikkihausta oppimaansa käytäntöönkin, kun se taannoin jäljitti isäni jahtimajalle, kun ei hyvällä päässyt metsäreissulle mukaan. Rhoo sen sijaan on sitä mieltä, että hajut on maassa, eikä ilmaa ole mitään syytä nuuskia. Se on vilpittömän ilahtunut jos se löytää piiloutuneen, mutta löytyminen on yleensä sattuman kauppaa. Piilottelija löytyy, jos Rhoo törmää häneen - ja jos R ei ole löytänyt matkalta jotain kiinnostavampaa tekemistä.
Teimme kaverin kanssa Rhoolle pari nenänvirittelytreeniä kissanruokapalkalla. Kaveri piiloutui avoimeen maastoon tuulen yläpuolelle ja lähdin tuomaan Rhoota häntä kohti pitkässä liinassa. Heti, kun kirsu nuuhkaisi merkitsevästi ilmaa, päästin liinan maahan ja Rhoo sai rientää palkalleen. Toistoja ei tehty kuin kaksi, mutta ehkä herne sittenkin jo liikahti Pienen Nopean päässä. Pikatreenien jälkeen tehtiin porukalla pitkä lenkki, josta kaikki tuntuivat nauttivan, tosin liiallinen lämpö aiheutti vähäistä rutinaa ihmisväestössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti