Tämän päivän ohjelmaan kuuluu tulevan asuntomme kunnostaminen, joten aamun treenit jäivät väliin. Ehkäpä koiratkin tarvitsevat yhden lepopäivän viikossa.
Kävin eilen netissä ajatuksenvaihtoa tutun koiraharrastajan kanssa siitä, millä tavoin olemme opettaneet koiramme olemaan ottamatta omin luvin ruokaa pöydiltä ja muilta tasoilta. Käydyn keskustelun perusteella epäilen, ettemme ymmärtäneet toisiamme oikein, mutta tämä ajatustenvaihto sai minut miettimään, mitä kaikkea olenkaan osannut opettaa koirilleni "oikein" ja mihin kaikkeen olenkaan niiden kanssa arkea eläessäni oikein tyytyväinen.
Keskityn huomaamattani usein ongelmiin ja haasteisiin, koska niiden ratkomisella pääsee "eteenpäin", mitä se sitten tarkoittaakaan. Nyt ajattelin antaa kiitosta sekä itselleni että koirilleni siitä, missä olemme onnistuneet. Listasta tuli yllättävän pitkä! Näin se alkaa: Koirani eivät hauku sisällä (paitsi ovikellolle saatetaan kerran haukahtaa), eivätkä ne koskaan ole olleet levottomia jäädessään yksin. Pikkupentuajan jälkeen ei mitään ole nakerreltu, eivätkä ne kakaranakaan ole tuhonneet mitään kovin suurta tai arvokasta. Lupaa aloittaa syöminen odotetaan vaikka maailman loppuun asti riippumatta siitä, onko ihminen paikalla. Isoäitini testasi tämän kerran - hän ei tiennyt "taikasanaa" ole hyvä ja lähti alapihalta yläpihalle asti päivittelemään, kun koirat eivät syö. Hänen palatessaan Pii ja Rhoo istuivat edelleen kiltisti kuppiensa äärellä. Pöydille ja tasoille voi jättää mitä vain, eikä niihin kosketa (tosin rehellisyyden nimissä tässä on lipsuttu sohvan käsinojien suhteen, joilta esimerkiksi unohtuneet muffinssipaperit voivat kadota.)
Pii ja Rhoo eivät vedä hihnassa, vaikka muilta osin hihnakäytöksessä voisi olla petraamisen varaa. Molemmat osaavat kyllä reagoida ärtyneeseen "älä kierrä mun takaa!"-puuskahdukseen, mutta surffailevathan ne silti välillä. Koirieni kanssa voi huoletta pyöräillä. Lenkille lähtö on meillä rauhallinen tapahtuma ja koirat useimmiten kutsutaan ovelle pantojen laittoa varten. Molemmat ovat mainioita automatkustajia ja kulkevat lungisti myös junissa, takseissa, busseissa ja metrossa. Ne eivät tule autosta ulos ilman lupaa. Molemmat koirat osaavat olla häkissä sievästi, tosin vilkkaissa tapahtumissa häkki on parempi peittää. Kuumailmapallot, ambulanssit, helikopterit, katutyökoneet, skeittaajat, rullaluistelijat, pyöräilijät ja monet muut kaupungin kulkijat ovat niille tuttuja juttuja, jotka eivät aiheuta mitään reaktioita. Pii on jotakuinkin täysin äänivarma, eivätkä Rhoonkaan reaktiot ole suuren suuria. Molemmat koirat leikkivät hyvin ja mielellään. Rhoon puruote voisi olla varmempi, mutta se on pientä. Molempien kanssa voi leikkiä myös ilman lelua. Kumpikin koira yöpyy joustavasti eri kyläpaikoissa ja ne suhtautuvat myönteisesti vieraisiin ihmisiin.
Molemmat koirat hyväksyvät käsittelyn ongelmitta, vaikka Rhoolle joudutaan edelleen välillä muistuttelemaan, mikä juttu tämä kynsien leikkaus nyt olikaan. Ne kun kuluvat niin hyvin käytössä, ettei niitä kovin usein tarvitse trimmailla. Lääkkeiden anto, pesulla käynti ja eläinlääkärivierailut sujuvat ongelmitta. Pii ja Rhoo tulevat ongelmitta toimeen keskenään ja niillä on yhtenevä käsitys siitä, millaista on kiva leikki. Ne nukkuvat mun vieressä, mutta antavat tilaa kun pyydän. Ne osaavat syödä raakaruokansa asiaankuuluvilla paikoilla levittelemättä sapuskaansa ympäriinsä. Molemmat koirat ovat aktiivisia toimintojen tarjoajia ja Rhoon sheippaaminen on sekä mukavaa että varsin helppoa. Piin yhdessä tekemisen halu ja riemu ilahduttaa mua joka kerta, kun treenaamme.
Mikä sitten voisi olla toisin? Rhoon kanssa on yhteistyö vielä löytymättä ja sen keskittymiskyky on aika lyhyt. Pii haukkuu (paljon). Molemmat ovat koirareaktiivisia erityisesti hihnassa ja erityisesti yhdessä. Ne ryysivät ovella kun joku tulee sisään ja saattavat hyppiä päin (mutta tämä ei ole minulle ongelma - tulija on astumassa niiden kotiin ja meilä ollaan meidän säännöillä). Piin riistavietti voisi olla pienempi, mutta toisaalta se on osa Piin persoonallisuutta ja sellaisena olen tullut sen hyväksymään. Umpivarma luoksetulo olisi kiva juttu molemmille hurtille, mutta se lienee Piin kanssa tavoittamattomissa juurikin tuon riistalle lähtemisriskin vuoksi.
Kaiken kaikkiaan sanoisin, että mulla on varsin mainiot piskit, joiden kehitysalueet kalpenevat niiden hyvien puolien rinnalla!
Lisäys 29.5. Vielä tuli mieleeni jokunen onnistunut ja iloinen asia. Molemmat irroittavat käskystä luotettavasti, eivätkä välitä käsittelystä edes syödessään. Rhoo on nopea ja sillä on erinomainen kehonhallinta - tässä asiassa se on kyllä ollut luonnonlahjakkuus, mutta olen saanut taitoa ylläpidettyä ja ehkä lisättyäkin. Piin kehonhallinta on pikku hiljaa parantunut harrastusten myötä. Pii aikanaan paransi ystäväni elämänmittaisen koirapelon ystävällisyydellään ja luotettavuudellaan ja Rhoo on samaten ihmisiä kohtaan iloinen ja myönteinen. Piironkia paljon hoitanut Antti sanoikin tämän tekstin luettuaan, että "niiden kummankaan kanssa ei koskaan tarvitse 'pelätä'".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti