Toinen käyntimme N-LL:n yksärillä oli varsin opettavainen. Pii pääsi mukaan tekemään medikorkuisilla esteillä, joten sain treenattua molemmat koirat. Treeninä oli valmiiksi rakennettu 20 esteen rata, jolla oli mukana keinu. Aloitin Rhoon kanssa ja jätin kovaäänisen Piin odottamaan vuoroaan autoon.
Rhoo esitti taas parhaat puolensa ja yhteistyömme heikkoudet kävivät myös ilmi: Rhoo on nopea, kääntyy hyvin ja irtoaa loistavasti; minä en osaa ohjata riittävän ennakoivasti ja riittävän ajoissa. En ole opettanut leieröintiä Rhoolle erikseen ja tällä radalla sitä vaadittiin kahdesti. Rhoo ei ilmeisesti tiennyt, että asia olisi sille pitänyt kouluttaa ja meni ohjaukseni mukana vaikka välissämme olikin este. Hienoa!
Valssini saivat moitteita ajoituksesta (myöhässä!) ja siitä, että alan nostaa ei-koiranpuoleista kättä liian aikaisin. Selitin, että homma jäi päälle kun alun alkujaan opettelin valssia pitämällä kädessä jotain esinettä ja siirtämällä sen toiseen käteen. Valssasin usein myös esteen takana, kun olisi pitänyt olla rikkomatta siivekkeiden linjaa (eli olin myöhässä!) Sain neuvoksi harjoitella valssaamista niin, että lelu on koiranpuoleisessa kädessäni. Alan kääntää vartaloa ajoissa (ennakointi!), mutta ohjaava käsi ja katse saattavat koiran esteen yli ja heittävät lelun palkaksi. Oman liikkeeni pitäisi silti jatkua siksi, että koira ymmärtää ettei homma lopu siihen. Sama pakkovalsseissa: merkkaavalla kädellä jätetään palkka esteen eteen, mutta oma liike jatkuu. Rhoolle pitäisi kuulemma antaa enemmän vapautta mennä ja vastuuta omasta työskentelystään, koska siten se saa parhaan vauhdin. Jokusen kerran rataa hinkattuani näin itsekin, miten hienosti se menee, kun ohjaukseni on vain kyllin selkeää. Motivoivaa huomata, miten paljon voin auttaa koiraa parantamalla omaa liikkumistani.
Piin kanssa sain kehuja siitä, että oma ajoitukseni toimii ohjauksessa paremmin sen kanssa työskennellessäni. Tämä on kai aika selvä juttu, sehän on vanhempi, jo kilpaileva koira. Ja toisaalta kun olen hitaasti kiihtyvään Piihin tottunut, minulla on ollut vaikeuksia oppia toisenlaista tekemisen rytmiä nopean ja ketterän Rhoon kanssa. Piin keinupelkoon saimme vihjeeksi sen, että avustaja(t) pitää keinua ylhäällä, ohjaaja houkuttelee koiran syömään palkkaa yläpään kontaktialueelle ja koiran syödessä keinun pää lasketaan alas. Parasta olisi, jos avustajia olisi kaksi, sillä Piin paino tuppaa huojuttamaan keinua sivusuunnassa sen jäädessä hermoilemaan jännittyneenä. Vain kolmen tälläisen toiston jälkeen Pii tuli jo selvästi paremmin ja rohkeammin keinulle, eli tässä saattaisi olla avain keinuongelmiimme!
Leieröinnissä - kuten kaikessa muussakin ohjauksessa - oli tärkeää se, että katse ja rintamasuunta ohjaavat koiran oikealle esteelle, mutta samalla oma liike voi olla jo eteenpäin. Opin myös yhden täysin uuden ohjaustekniikan, backlapin. Se koostuu takaakierrosta + sylikäännöksestä ja on tavallaan leieröintiä. Sylkkärillä viedään koira takaa kierretyn esteen ponnistuspuolelle ja sieltä eteenpäin seuraavalle esteelle samalla, kun itse jäädään alastulopuolelle. Piille konsepti oli vaikea, mutta Rhoo hoksasi homman heti. Itsekin tajusin yllättävän nopeasti, mitä tarkoitettiin. Sujuvahan oma liikkeeni ei ollut, mutta olin iloinen hahmottamiseni nopeudesta.
Olin hyvin tyytyväinen saamaani oppiin ja mikäli vain mahdumme, saatan haluta kesäkauden jälkeen liittyä valmennus- tai tekniikkaryhmään samalle kouluttajalle. Pidän hänen opetustyylistään ja tekniikoiden loogisuudesta ja olen iloinen, että pääsimme kokeilemaan nämä pari oppituntia nyt keväällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti