lauantai 23. kesäkuuta 2012

Juhannustreeniä



Treenit mökin etupihan nurmikolla, 23.6. iltapäivän ja illan mittaan kahdessa pätkässä; teemana pujottelu, flatwork ja 2o2o pelkällä puomin alastulolankulla


 


Tehtiin pujottelua 6:lla kepillä etupalkalle siten, että vaihdoin puolta edessä tai lähetin edelle ja leikkasin takaa. Lisäksi lähetin Rhoota kiertämään kartioita sekä ennen kepeille lähettämistä (keppikulmat, vauhdin tuominen mukaan treeniin) että ohjaustreeninomaisesti. Kun palkka oli keppien jälkeen, Rhoon oli vaikea malttaa käydä kiertämässä kartiot. Pidemmillä lähetyksillä se kiepsahti ympäri usein juuri ennen kartiota, joten lähetyksiä kannattanee vahvistaa. Pujottelu kesti jo sen, että olin paikallani lähetyksen aikana ja lähdin liikkeelle vasta kun Rhoo oli jo pujottelemassa.


 


2o2o oli erillisenäkin ongelmallinen, kun mukaan tuli vauhtia. Vain pienestä vauhdista lähettäen Rhoo haki hyvin paikan ja kesti paljon häiriöitä (kuten sen että "liukastuin" sen edessä, kutsuin sitä vetoleikkimään jne), mutta kun hetsasin sitä pannasta pidellen ennen lähettämistä se unohti pysähtyä. Yritän tällä viikolla rakentaa Villen neuvoman putki/kontaktitreenin omalle kentälle ja työstää asiaa.


 


Kaveri polki lähimettään Piille jäljen, joka ajettiin n. 90min vanhana. Maasto oli pusikkoinen ja maaperä kostea, mittaa jäljellä oli n. 300m. Keppejä oli kaksi, joista toisen ohi Pii painoi noteeraamatta sitä ja toisen merkkasi, mutta ei ilmaissut. Jäljellä sillä oli kuitenkin superkivaa ja "ihan oikealta janalta" se nosti jäljen varmasti ja hienosti. Itse saisin kuulemma lähettää paremmin janalle. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti