Puolivuotisvälitilinpäätös

Lueskelin lentokoneessa treenipäiväkirjaa, jonka pitämisen aloitin puolisen vuotta sitten, 6.5.2011. Useimmille päiville oli merkintöjä ja laskeskelin aikani kuluksi, miten paljon onkaan tullut tehtyä sulan maan aikaan ja mitä on saavutettu.

Ahkerimpia olimme olleet elo-lokakuussa, mikä onkin varsin loogista. Pii oli ontumissaikulla kesällä, heinäkuussa yritettiin lomailla ja Rhoon kisauraa aloiteltiin syksyllä. Rhoolle treenejä kertyi melkoisesti enemmän kuin Piille. Laskin Rhoolle 133 merkintää koko ajalta ja Piille 91. Viikottain ollaan siis tehty Rhoon kanssa n. 5,1 ja Piin kanssa n. 3,5 niin suunnitelmallista juttua, että olen katsonut ne kirjaamisen arvoiseksi. Kaikkia lenkin tai arkisen puuhan ohessa tehtyjä pikkujuttuja ei toki tule muistiin kirjoitettuakaan. Kiirettä on siis pitänyt, erityisesti kun huomioidaan väliin mahtuneet loma- ja sairasteluviikot! Mitäpä me olemme sitten saavuttaneet? Riittääkö treenimäärä vai onko sitä liikaa? Pitäisikö keskittyä enemmän yhteen asiaan kerrallaan? Mietitäänpä.

Agilityssa Pii aloitti kauden altavastaajana, huonokuntoisena jo ihan fysiikkansa puolesta sairaslomailunsa jäljiltä. Sen häiriöherkkyys radalla oli kasvanut (”mitäs noi numerot on? ja ketä noi ihmiset?”), vauhti tippunut ja kontaktit muuttuneet entistä epävarmemmiksi. Keinu oli toivottoman hidas silmäsairauden jälijltä. Kepittelynopeus ja –tekniikka olivat työstön tarpeessa eikä Pii hakenut avokulmia. Ohjauksen mukana se tuli edelleen varsin uskollisesti, mutta se irtosi huonosti. Piin treenijaksoon mahtui 36 treenikertaa agilitya, 18 ohjattua ja 14 omatoimitreeniä. Lisäksi se pääsi rallattelemaan neljään epäviralliseen kisaan elo-lokakuussa. Agilitya tehtiin siis n. 1,4 kertaa viikossa, mikä on Piille melko passeli tahti, tosin enemmänkin se tekisi kunhan palkasta sovitaan. Marraskuun ensimmäisellä viikolla ollaan tilanteessa, jossa Piin kunto on parantunut, se pyrkii aktiivisesti ja reippaasti keinulle (ja joskus jopa varastaa sille!), pujottelutekniikka, -nopeus ja -varmuus ovat parantuneet selvästi ja Pii hakee jo avokulmiakin varsin hyvin. Se kestää takaaleikkauksen entistä paremmin ja on alkanut kääntyä tiukemmin. Petraamista olisi edelleen vauhdissa (se lintsaa putkissa ja toisinaan jopa kävelee), irtoavuudessa ja kontaktisuorituksissa, joissa ei oikeastaan olla päästy yhtään eteenpäin, tosin eipä niitä ole juuri treenattukaan.

Rhoon agilitykausi oli vilkkaampi. Toukokuun alussa se oli uusissa ympäristöissä siroava, erittäin häiriöherkkä, helposti paineistuva ja kisatilanteissa vielä elokuussakin ihan avoimesti panikoituva. Se ei mennyt keinulle ilman on-line kissanruokapalkkaa ja avustajaa, joka ottaa kolauksen vastaan. Pujottelu sujui ohjurein, joiden piti olla joka välissä. Ohjauksen mukana kääntyminen jäi kakkoseksi suoran rallaamiselle melkein aina. 2o2o oli varsin näppärästi hanskassa erikseen treenatessa, mutta hajoili kovemmassa vauhdissa. Rhoo harrasti agilitya yhteensä 57 kertaa kauden aikana: 32 ohjattua treeniä, 14 omatoimitreeniä, neljät epikset ja seitsemät kisat. Yhteensä agilitya tehtiin n. 2,2 kertaa viikossa, mikä ei ole ollut vielä liikaa. Rhoon into ja motivaatio ovat parantuneet kauden aikana merkittävästi, eli palkkaamisessakaan en ole epäonnistunut. Keinulta saadaan treeneissä puhdas suoritus, mutta täysin rento se ei ole: kisoissa tulee kieltoja. Keskittyminen on parempaa ja paineistuminen vähäisempää, tosin ihan täysin oman tasonsa mukaista suoritusta se ei pysty antamaan uudessa kisapaikassa, vaan sen huomio siroaa, se saattaa kieltää keinun tai unohtaa miten pujotellaan. Joudun enää huutelemaan Rhoota takaisin radalle vain harvoin – ja se tulee kutsusta. Kontaktien 2o2o on päässyt rapistumaan ja joudumme palaamaan taaksepäin koulutuksessa.

Sitten kummankin koiran omat lajit, Rhoon rauniot ja Piin jälkipuuhat. Pii kävi kesä-lokakuussa yhdeksässä ohjatussa metsäjälkitreenissä, teki yhden makkarajäljen pellolla ja ajoi kolme verijälkeä. Näiden lisäksi treenattiin keppi-ilmaisua päiväkirjan mukaan neljä kertaa (olen kyllä ihan varma, että tätä työstettiin enemmän). Aiempaa kokemusta verijäljestä ei ollut lukuunottamatta paria pentuaikaista virikejälkeä, joille lotrattiin kohtuuton määrä verta. Kesän kolmas jälki oli koepituinen, sisälsi kaksi makausta kulmissa ja se ajettiin varsin mallikelpoisesti. Verijälkien tekemistä rajoitti lähinnä ohjaajan laiskuus innovoida maastoja pk-seudulta. Jälkeä pitää vanhentaa varsin kauan ja tavoite olisi tehdä se riistarikkaaseen maastoon, joten kivikaupungista pitäisi lähteä pois että homma toimisi. Metsäjäljestä ei ollut mitään kokemusta sen kummemmin koiralla kuin minullakaan. Siitä huolimatta Pii lähinnä tökkäsi kuononsa maahan ja nuuskutteli menemään – lokakuussa ajettiin n. 300m jälkeä, jota oli vanhennettu 1-2h ja jossa oli kaksi kulmaa ja 4-6 keppiä. Keppi-ilmaisut ovat kauniit ja tarkat, tosin tiheämpi treenitahti olisi ensisijaisen tärkeää ainakin ilmaisun mielessäpitämisen suhteen. Pii usein höntsää yli ensimmäisestä, mutta toimii hienosti kaikilla muilla kepeillä.

Rhoolle tuli hieman vajaaksi jääneen kauden aikana saatua yhteensä 19 rauniotreenikertaa ja 4 hakutreeniä lähinnä tutustumismielessä. Alkukaudesta innokas, mutta alustavarma pikkukoira höntsäili menemään ja törmäili ihmisiin lähinnä vahingossa. Viimeisissä treeneissä treenikaverina oli motivoitunut ja innokas koira, joka haukahtelee jo spontaanisti maalimiehelle, vaikkei ilmaise. Useat erilaiset piilotyypit ovat tuttuja, hajujen käsittelyssä on karttunut taitoja, alustavarmuus on tallella eikä savu ole häiriö. Laukauksia ei kaudella otettu, mutta alkukaudesta olen kirjannut Rhoon ”höristävän vähän korviaan” laukauksille autossa ja loppukaudessa heittävän maihin takapaksin perukoille tai etupenkin jalkatilaan. Pelkään että takapakkia äänien suhteen on saattanut hieman tulla.

mso-ascii-theme-font:minor-latin;mso-fareast-font-family:Calibri;mso-fareast-theme-font:
minor-latin;mso-hansi-theme-font:minor-latin;mso-bidi-font-family:"Times New Roman";
mso-bidi-theme-font:minor-bidi;mso-ansi-language:FI;mso-fareast-language:EN-US;
mso-bidi-language:AR-SA">Muut treenikerrat koostuivat temppujen opettelusta, naksuttelusta, tottiksesta ja muusta puuhastelusta. Piille tärkeä osa puuhastelua on ollut yrittää keksiä keino opettaa se noutamaan. Molemmille koirille olen naksutellut perusasentoa viisari/laatikkomenetelmällä. Piillä takaa kiertäen sivulle tulo on vahva ja hyvä käytös, joten taidan pitäytyä siinä, mutta kattilan kiertäminen on auttanut sitä suunnattomasti takapään käytössä. Rhoolle haluaisin saada seuraamisen rakennettua loppuun tällä menetelmällä, mutta työ on kesken. Tällä hetkellä se tarjoaa innokkaasti perusasentona sitä, että se koskee vasenta säärtäni oikealla pakarallaan, sitten istuu. Myös näyttelyt ja kisat on laskettu treenisaldoon, koska sitä ne todellakin vielä meille ovat. Mammuttipostauksen seuraavassa osassa mietitään sitten tämän analyysin tavoitteita seuraaville kuukausille.