perjantai 8. huhtikuuta 2011

Pleksiohjattua pujottelua


Kompassille oli vihdoin saatu hankittua pleksiohjurit. Sellaiset kirkkaat ja hyvät ja vieläpä omat heidän kumpaankin keppisettiinsä. Varasin Rhoon kanssa treenivuoron ja lähdimme perjantaina työpäivän päätteeksi opettelemaan pujottelua.


Ensi alkuun Rhoo toki yritti hyppiä ohjureiden yli, mutta parilla kädestä pitäen ohjatulla kierroksella se hoksasi homman nimen kivasti. Palkkana toimi lentävä lihapulla, koska lattialle tai namitargetille jätettyä palkkaa se ei oikein osaa vielä hakea. Jos namia joutuu yhtään pelastamaan millään tavalla (peittämällä, kutsumalla koira pois, kieltämällä jne), on se Rhoon mielestä myös suorituksen jälkeen kiellettyä hedelmää, vaikka kuinka kannustaisin. Epäröivä ja kysyvä eteneminen ei ole "ihan" sitä, mitä haen, joten palkka heitetään takaa kunnes Pieni Nopea on oppinut jäävän palkan salat. Lelu kelpaa hyvin alkuun, mutta Rhoon väsyessä se lakkaa olemasta kiva.


Otin ohjenuoraksi sen, että vaikeutan harjoitusta jos menee kaksi kertaa peräkkäin täysin oikein ja helpotan, jos kaksi kertaa peräkkäin joutuu jättämään palkkaamatta. Lopputuloksena oli että puolen tunnin jälkeen Rhoo pujotteli jo sujuvasti edelläni siten, että kahdeksan kepin sarjassa oli ohjurit enää ensimmäisessä ja viimeisessä välissä ja nekin aivan alhaalla.


Puolta tuntia pidempään Rhoo ei jaksanut tauotettunakaan työskennellä, joten hipsimme kimppalenkin kautta Piin uusimpaan silmäkontrolliin. Sen iriitti oli jo lähtenyt rauhoittumaan, mutta lepoa määrättiin vielä ensi viikon loppuun asti ja kortisonitippoja jatketaan ainakin kuukauden päivät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti