Menin koirien kanssa maalle pääsiäistä viettämään. Sattumalta huomasin internetistä, että Kuopion seudulla toimiva agilityseura/koirakoulu ACE järjestää pääsiäiskoulutuksen, jossa kouluttajina olivat ranskalaiset Grégory Bielle-Bidalot ja Johann Canal. Eipä itselläni saati koirillani ole asiaa maajoukkuetason koulutukseen, mutta arvelin että kuunteluoppilaana voi aina oppia jotain, joten ilmoittauduin korvapariksi ensimmäiselle ja toiselle pääsiäispäivälle.
Kouluttajat ajoivat paikalle Kuopion kupeessa olleelle Viiksi-areenalle suoraan Suomen maajoukkueen leiriltä Turun seudulta, joten koulutusputki oli heille varmasti rankka. Koulutus kesti silti iltaan asti: ensin tehtiin kaksi pienempää tekniikkatreeniä (ratoja toki nekin) ja lopuksi vielä koko hallin kokoinen kisanomainen rata. Tekniikkaratojen jonkinmoisena teemana olivat takaakierrot ja koutsien sanoma oli useimmille maksitreenaajille sama: koira pitää voida lähettää takaakierrolle etäämpää niin, että ehdit itse seuraavalle esteelle ja pystyt antamaan koiralle tilaa. Muutenkin ranskalaiset tuntuivat painottavan vahvasti suullisten vihjeiden merkitystä. Takaakierrolle lähettämisen lisäksi kuulin toisen koutsin kertovan, että hänen koiransa suorittaa itsenäisesti "threadle"-tyyppisen estesarjan lähetyksellä ja suullisella vihjeellä (mikä threadle sitten onkaan suomeksi...) Kolmantena mieleeni jääneenä kommenttina oli heidän ihmettelynsä siitä, miksi suomalaiset sanovat koko ajan "tästästäs!" kun he sanovat mielummin "gogogo!" Niinpä. Heidän keinonaan gogogo-tyyppiseen ohjaukseen olivat hyvin koulutetut vihjeet (myös ne suulliset!) ja koiran itsenäisen suorituksen salliminen/luotto koiraan, sekä riittävän ajoissa oleva ohjaus.
Toisena treenipäivänä heräsin kaikessa rauhassa ja pääsin paikalle vasta yhdeksitoista. Kahdesta tekniikkatreenipätkästä toisella oli maistiaisia Ranskasta: kaksi U-putkea sisäkkäin ja toisen U-putken sisäpuolelle asetettu pöytä! Pöytä tuotti useimmille ongelmia - harvapa tuota oli tullut treenanneeksi, kun sitä ei "koskaan" ole kisoissa radalla. Kun pöytä asetetaan vielä kahden putken pään väliin, niin monikin suomalainen kilpailija on varmasti ihmeissään. Ensimmäisenäkin päivänä oli ranskalaismaustetta toisella pikkuradalla, nimittäin sarjaeste keskieurooppalaiseen tyyliin: kahden peräkkäin sarjassa olevan hypyn linjaa ei ohjaaja saanut leikata, eli ohjauspuoli oli valittava ennen esteitä. Kyseisellä radalla sarjaeste pakotti ohjaajan joko olemaan hillittömän nopea tai leieröimään sarjaesteen takaa.
Sunnuntaina lähtöä tehdessäni ACE-agilityn Harri sai haraviinsa, että olen helsinkiläinen ja ajamassa maanantaina kotiin. Pienen suostuttelun jälkeen myönnyin säästämään ACE:n porukoilta noin yhdeksän tunnin ylimääräisen ajomatkan ja heittämään koutsit lentokentälle kotimatkani ohessa. Itsellenihän tuo ei matkan pituutta juuri muuttanut, joten mielikseenpä sitä oli avuksi. Seurattomana helsinkiläisenä harrastajana kateus jäi nakertamaan sielua vierailusta ACE:n tiloihin ja koulutukseen. Porukka oli mukavaa ja he suhtautuivat agilityyn kunnianhimoisesti, mutta silti sopivan rennosti ja hyvällä mielellä. Koirat olivat upeita, sosiaalisia ja hyvin koulutettuja. Jos olisin itä-suomalainen, tunkisin jengiin mukaan saman tien!
Omat koirani viettivät hyvin ansaitun pääsiäisloman meidän maalla painien, kahlaten ja osallistuen pihan töihin. Emme tainneet neljään päivään treenata oikeastaan mitään, mikä teki kaikille varmasti oikein hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti