perjantai 17. kesäkuuta 2011

Fyssaripäivä


Piin kankean liikkumisen vuoksi eläinlääkäri määräsi sen Norocarp-kuurille ja lepoon, mutta päätin päälle käyttää sen myös ft:lla. Rhoo pääsi mukaan ihan ennaltaehkäisevän hoidon nimissä, kun ei se käy edes hierojalla ja treeniä tulee kuitenkin aika paljon. Olin saanut tupla-ajan meille suositellulta Tamaralta, joka ottaa vastaan Käpylän 4petsissä. Kummassakaan koirassa ei onneksi ollut suurempaa vikaa, mutta korjattavaahan silti löytyy aina:


Rhoo liikkuu hyvin eikä sillä ole ihmeempiä jumeja tai jäykkyyksiä. Se on kuitenkin ft:n mukaan selvästi alipainoinen jopa kisakuntoiseksi agikoiraksi ja nykykuosissaan altis loukkaantumisille, eikä se pysty rakentamaan lihasta niin kuin sen kuuluisi. Rhoon hauis- ja reisilihakset olivat suhteessa sen vahvimmat lihakset ja näissä oli vähäistä kireyttä. Kokonaisuutena Rhoo oli kuitenkin hyvässä kunnossa ja tasapainoinen, kuten arvelinkin. Rentoutuminen hoitoon oli Rhoolle vähän haastavaa, mutta saatiin me Pieni Nopeakin käsiteltyä ihan hyvillä mielin.


Peitsaaja-Pii oli kipeä selästä lannealueelta ja antikliinin seudusta. Taustalla on Tamaran mukaan sen vartalon syvien lihasten heikkous, johon tulisi puuttua. Keinoiksi saimme liikuntaa ravaten (pyöräily!), ristikkäisseisontaa pehmeällä alustalla ja tasapainolautailua. Palaamme asiaan syksyllä kontrolliajan merkeissä. Pii ei alkuun ollut oikein vakuuttunut käsittelyn ihanuudesta, mutta kun sen vuoro oli ohi ja Rhoota yritettiin kammeta pitkälleen, Pii tuli tarjoamaan rentoa kylkiasentoa Tamaran jalan juureen. Taisi käsittely tulla tarpeeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti