Lupauduin Rhoon kanssa esimerkkikoirakoksi Eläinkoulutuskeskuksen Johtajuusongelmia?-työpajaan. Paikalla oli toinenkin esimerkkikoirakko karvaisempana osapuolenaan 9kk ikäinen espanjanvesikoira, joka oli ottanut tavaksi sietää tervehtivää ihmistä, kunnes tämä käänsi selkänsä lähteäkseen.
Itse luento oli itselleni tuttua asiaa ja yleisöstä sain vähän sen käsityksen, että kuorolle taisi saarna mennä. Rhoo hurmasi vilkkaalla ja iloisella olemuksellaan yleisön ja demonstroi ihan mallikkaasti "ongelmiaan" sinkoilemalla hihnassa ihmiseltä toiselle, hyppimällä joitakin päin ja märisemällä tylsyyttään kun mitään ei tapahtunut moneen sekuntiin. Taisi se päästä haukuskelemaan parille ohi kulkevalle koirallekin. Rhoon mahdollisesta korvattomuudesta sanottiin että onhan sillä kaksi isoa korvaa ja Ärräpään kunniaksi se olikin kivasti kuulolla. Varsinaisena ongelmana esittelin kuulijoille sen, että moni Rhoon agikäytöksistä on mennyt rikki, eikä se enää halua olla mun kanssa yhteistyössä treenatessa. Kerroin myös siitä, ettei se ole viime aikoina tunnistanut luoksetulovihjettä sen paremmin kuin nimeäänkään ja tulkinnasta "se näyttää keskisormea" kun en saanut sitä käännettyä namillakaan pois ansaputkelta.
Kuulijakunnan konsensus oli hyvin oman tulkintani mukainen: Rhoo on pahimmassa hormonivaiheessa oleva toimelias ja ohjaajapehmeä teinikoira, joka on päässyt säikähtämään minua kun olen kieltänyt sitä turhan painokkaasti ja pahimmillaan vielä sitä kohti juosten. Nuuskuttelu voi olla rauhoittelua/sijaistoimintoa tai sitten ihan vaan sitä, että juoksuttomienkin tyttökoirien hajut ovat nyt palkitsevampia kuin mikään muu. Putkeen sukeltaminen namin seuraamisen sijaan tarkoitti, että putki oli mun tarjoomusta mukavampi vaihtoehto sillä hetkellä. Koirankorjauskeinoiksi sain mukaani seuraavia: kaikki ruoka luoksetuloista jonkin aikaa (ja vaihda ruoka parempaan - ZiwiPeakia ehdotettiin, mitä aionkin kokeilla); käy agikentällä vain pitämässä koiranpalkkausbileitä, sitten pois; runsaspalkkaisia luoksetulotreenejä agikentällä, mielellään vielä niin, että joku pitää Rhoota kunnes kutsun sen; treenien vaatimustaso niin alas, että ne ovat varmasti helppoja ja palkitsevia; vahvistetiheys korkeammaksi; pentumeininki eli kontaktitreeniä ja muuta ihan tosi iisiä.
Tuntuu kurjalta tietää, että ihan itse olen tämänkin sopan aiheuttanut. Olen varma että tilanne helpottaa, kun oma stressitasoni laskee - juuri nyt on hyvin vaikeaa olla systemaattinen ja kärsivällinen koirien(kaan) kanssa. Saamani neuvot ovat hyviä ja aion niitä myös noudattaa. ZiwiPeakia voisi myös tilata kotiin pussillisen, se saattaisi jopa sopia allergikko-Piille. Juttelin työpajassa mukavan HAU:ssa kouluttavan naisen kanssa ja jäin harmittelemaan sitä, miten paljon me menetetäänkään siinä, että kukaan ei ole seurannut meidän edistymistämme este- ja ohjaustreeneissä ja miten paljon osaavasta koulutusohjaajasta olisi tässäkin tilanteessa ollut hyötyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti