torstai 14. lokakuuta 2010

Raivoisa agilitymopsi


Mahatauti alkoi vihdoin hellittää otettaan torstaina. Viimeisellä hetkellä, koska koirat hyppivät seinille jo aika kirjaimellisestikin. Rhoo lähti mun matkaan Kompassin torstaitreeneihin, joissa olemme käyneet lähinnä koirahäiriöön totuttelun merkeissä, koulutuksellisen annin jäädessä aika vaatimattomaksi. Rhoo onkin oppinut relaamaan aika hyvin vuoroa odottaessa ja pitää pääosin suunsa supussa. Kentälle päästessään se keskittyy tekemiseen, vaikka tilaa jakavan kankaan toisella puolellakin treenaillaan.


Olen aiheuttanut kurssilaisille kulmankohotteluja ja pettymyksiä pyytämällä, että Rhoon kanssa treenatessamme muut odottavat ulkopuolella. Pettymyksiä siksi, että osa kurssilaisista oli ääneen sitä mieltä, ettei tunnin treeneissä pitäisi olla yhtään odotteluaikaa; ihmettelyä ehkä siksi, että avoimesti myönnän etten ole varma koirani hallinnasta. Rhoo ei ole aggressiivinen, mutta lähtee herkästi haastamaan toisia leikkiin ja tekemään tuttavuutta, mutta en halua sille kokemuksia siitä, että töistä voi lähteä omin päin hassuttelemaan, enkä toisten koirille kokemuksia, että vieras koira voi tulla iholle. Muut kurssilaiset ovat ilmoittaneet, että heidän puolestaan voitaisiin treenata vaikka kaikki kuusi koirakkoa pienen pienessä tilassa.


Kurssilla on mopsi ja k.o. mopsi vihaa Rhoota. Syytä en tiedä. Rhoo otti tyynesti kontaktia muhun kun tämä ruttuläjä rähjäsi, kunnes mopsi lopulta ryöpsähti radalta uhoamaan ihan useamman metrin odotustilan puolella odottaneelle, kytketylle ja rauhalliselle Rhoolle. Rhoo ei sanonut mitään, ennen kuin mopsi kävi kimppuun. Seuraavaa treenivuoroa odotellessa sama mopsi tuli päälle UUDESTAAN, kun mä odotin Rhoon kanssa vuoroa nurkassa, Rhoo oli kytkettynä ja hiljaa. Koulutusohjaaja oli avannut treenialueen portin ennen kuin mopsi oli hihnassa. Tällä kertaa Rhoo ei aikaillut, vaan haukkasi suoraan kiinni.



Rhoolle pointsit kotiin siitä, että se tappelee järkevästi. Mopsi veti ärrinpurrinkilarit, mutta Rhoo vain tarttui sitä niskasta ja piti siitä kiinni, kunnes koulutusohjaaja sen irrotti. Olen kai huono koiranomistaja, mutta en käynyt kieltämään ja huutamaan Rhoolle. Tuossa tilanteessa itsepuolustus on mielestäni ihan ok, eikä vieras koira näyttänyt olevan hengenhädässä. Olisin kai voinut sanoa että "irti" tai "kiitos" ja katsoa, mitä tapahtuu, mutta ei tullut siinä tilanteessa mieleen.



En tiedä olenko  kohtuuton, mutta mielestäni näitä ei saisi sattua jos koulutus on maksullista ja kallista - ja vielä kun kenttä on aidattu. Ei ainakaan KAHDESTI saman illan aikana. Saimme onneksi tehtyä vauhdikkaan ralliradan tilanteen jälkeen, eli ainakaan esteiden suorittamisesta ei jäänyt koiralle paha mieli. Startissa pysyminen selkä odotustilaan päin oli kyllä tosi vaikeaa, mikä ei ole kummoinenkaan ihme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti