keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Pii edistyy (ehkä)


Keskiviikkotreeneissä tehtiin radanpätkää, jolla ei ollut yhtään aitaa, mutta A, puomi pussi ja 3x kepit. Oisikohan rengaskin esiintynyt joukossa. Omatoimitreeneissä ollaan hinkutettu myös kontaktiasentoa muun toimen ohessa, joka Piille tulee olemaan 2O2O istuen. Istuminen ei muuten ole ihanteellinen, mutta Pii on suuri rohjo ja se tarjoaa sitä, joten siihen tartutaan.


Pii pysähtyi puomin alastulokontaktille varsin sievästi käskystä kaksi kertaa kolmesta. Epäilen syyksi treenitilan liukasta muovimattoa - kummasti sitä on helpompi pysähtyä matolla hipsuttelusta kuin kivituhkalla porhallusvauhdista. Missatulla pysähdyksellä targetti oli myös unohtunut asettaa paikoilleen, joten suotta tuosta koiraa syyttämään.


Rhoo oli mukana harjoittelemassa Garrettin häkkileikkiä koirahäiriössä ja toipumassa agilitymopsin hyökkäyksestä. Käkikellomaista häkistä kuikkimista esiintyy yhä ("Huomasitko! Mä menin tänne häkkiin!"), mutta muuten homma toimi häiriöisessä ympäristössä vallan mainiosti paikkaan liittyvistä ikävistä muistoista huolimatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti