Lienee keski-ikäistymisen merkki, kun on ihan älyttömän hyvä vaihtoehto viettää perjantai-ilta Vantaan perukoilla treenaten yksinään koiriansa. Yksittäisiä esteitä on viilattu nyt niin paljon, että motivaation ylläpitämiseksi päätin tehdä ratatreenin. Nyysin Agilitynerd-blogista ensimmäisen tässä postauksessa esitetyn radanpätkän: http://agilitynerd.com/blog/agility/courses/steve/steve-2010-10-13.html
Treeni itsessään ei mennyt kummoisesti, mutta aina sitä oppii jotain. Tänään opin, että
1) Pii juoksee edelleen itsensä sotkuun pussissa, jos mä olen pussin sivulla
2) Pii ei kestä yhtäkkiä kentälle ilmestyvää ihmistä häiriönä luoksetulossa, vaan menee katkarapuna tervehtimään (ja taisipa vielä hypätä vastenkin)
3) Piin kanssa tarttee treenata lyhyempiä keppisarjoja, koska se pujottelee vauhdilla vasta viimeiset välit kahdestatoista (ja joskus plopsahtaa ulos ennen viimeistä väliä, kun vauhti kasvaa tarpeeksi)
4) Radan kasaamisessa yksin menee yli puoli tuntia
5) Rhoo ei halua olla mun kanssa yhteistyössä. Lainkaan.
Rhoon sain hyppäämään yhden esteen ja juoksemaan sitten pikapikaa putkeen. Vähän samaan tapaan kuin keskiviikkona Konalassa, mutta radan aloitus oli sillä kertaa simppelimpi. Nyt se alitti yhden riman ja ohitti pari muuta päästäkseen putkeen. Putken omatoimisesta suorittamisesta se palkkasi itsensä nuuskuttelemalla ihania hajuja ympäri rataa ja olemalla piittaamatta mun kutsuista. Nappasin Rhoon kantoon ja yritettiin hetken seinässämiettimistauon jälkeen uudestaan, mutta ei siitä sen parempaa tullut. Oli pinna suht kireällä.
Jatkossa aion pitää Rhoon vapaatreeneissä liinassa. Jos yksikin luoksetulopyyntö jää noudattamatta, Rhoo kelataan takaisin ja laitetaan seinään miettimään asioita. Töissä tehdään töitä, perkele. Pitänee myös etsiä maistuvammat namit - tosin Rhoosta ei aina tiedä, mikä sille kulloinkin kelpaa. Tänään mukana olleet lihatikut ovat olleet joinain muina päivinä suurta herkkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti