Erittäin pitkästä aikaa oltiin viikonloppuna kotosalla niin, että pääsimme Piin kanssa lauantaiaamun lappalaiskoiratreeneihin Koivukylään. Koutsi oli myös paikalla, joten saatiin pitkästä aikaa vaativammat ratatreenit ja suorapuheista palautetta. Huippua!
Ensimmäinen rata oli iisi, pelkkää juoksemista ja yksi valssi. Se meni täysin penkin alle, koska tulimme paikalle myöhässä. Tuusulanväylä oli kylttien pystytyksen vuoksi kokonaan poikki pohjoiseen päin ja siinähän sitten istuttiin moottoritiellä rekan perässä, ja rataantutustuminen jäi tekemättä.
Toinen rata oli meidän tasoisellemme koirakolle jo ihan treeniä. Radalla oli kepit, puomi ja pari putkea, mutta pääpaino oli aitapyörityksellä. Koiviksen kenttä on nurmipohjainen ja hieman epätasainen, joten vauhdikas ja oikea-aikainen valssaaminen sateen kastelemalla kentällä yhdistettynä mun polvivammaan ei oikein iskenyt kipinää. Selvisimme radasta kuitenkin paremmin kuin ensimmäisestä rillutteluringistä, ihme kyllä. Pii lähti pujottelemaan kauniisti, mutta jätti vikat kaksi väliä tekemättä. Kun näytin välejä vastakädellä, pujottelu oli sujuvaa. Pari aitaa oli lyhyellä välillä ja tämä tuotti Piille vaikeuksia - ja itselleni vaikeuksia kun piti kertoa koiralle, että hypätäänkin heti uudestaan. Kokoaminen/lyhentäminen on selvästi Piille haasteellista, joten hyppytekniikkatreenimme tulevat varmaan ihan tarpeeseen.
Kolmas rata oli "vapaaehtoinen" ja 2./3.-luokan koirakoille suunnattu treeni. Piissä riitti vielä virtaa, joten kävimme koittamassa onneamme, vaikka rata oli aikamoista pyöritystä. Valssit olivat tuttuun tapaan myöhässä eikä vekkaaminen ja twisti luonnistuneet ohjaajalta senkään vertaa, mutta vedimme kertayrityksellä virheettömän radan. Kaunista meno ei ollut laajoine kaarteineen, mutta kaikki esteet suoritettiin virheettä ja oikeassa järjestyksessä. Twisti pitänee ottaa teemaksi lähiaikoina omatoimitreeneissä, samoin valssien ajoitus. Vekkaamistakin on syytä harjoitella.
Jaakko oli tutustumassa treenimeininkiin ja oli varsin reippaasti, vaikka selvästi välillä jännittikin. Ihailijoita ja sylejä riitti ja olisipa tuo kirmannut rataa suorittavan treenikaverin koiran peräänkin. Kammottava koiria syövä putki sai Jaakon kuitenkin toisiin aatoksiin. Toisen radan jälkeen vein pienen autoon, minne se olikin nukahtanut toppaliivini päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti