tiistai 26. lokakuuta 2010

Omatoimintaa


Myöhäisillan omatoimitreenit. Teemana kepit sekä hyppytekniikka.


Piille perussarja (väli 6 jalkaa ja korkeus 20cm) sekä suorin että vinoin rimoin ja set point-harjoitus ad 60cm, speed bump 5 jalan päässä. Perussarjassa häiriönä ohjaajan liike. Häiriön Pii kesti mainiosti, mutta halusi sitkeästi hypätä kaksi viimeistä aitaa blokkina. Homma korjaantui kun nappasin väärästä suorituksesta kerran targetin pois ja ketjutin sarjan taaksepäin. Enpä sitten hoksannut palkata 4. ja 5. esteen väliin, mutta ehkä ensi kerralla aivot toimii paremmin...


Rhoolle samat tekniikkatreenit ilman ohjaajahäiriötä. Set point jäi n. 40cm:iin, koska sen jälkeen alkoi riman alittelu. Perussarjoissa yritystä samaan kuin Piillä, mutta korjaantui samalla kikalla. Perussarja meni itse asiassa kauniisti, kunnes vauhtia alkoi tulla tosi paljon lisää.


Kepit tehtiin verkko-ohjureilla. Pii haki aina sarjan loppua kohti oikean oloista tekniikkaa, mutta mateli alussa ja keskivaiheella entiseen malliin. Pii teki myös jokusen vaikeamman lähestymiskulman, onnistumisprosentti jotain 90% luokkaa. Häiriönä ohjaajan lateraalinen liike ja liikkeen pysähtyminen, palkkana lentävä lelu. Rhoo tekee verkko-ohjureilla kepit varsin hyvällä sykkeellä, videolta mitattuna hitaimmassa suorituksessa kului n. 3sek. Videolle tarttui nopeammista suorituksita ainoastaan se, jossa Rhoo törmää verkkoon, joten aikaa ei oikein voi siitä mitata. Palkkana lentävä lelu ja ohjaajan lateraalinen liike. Rhoolle haettiin myös lisää vauhtia mutkaputki + kepit-yhdistelmästä.


Rhoo väsähti, joten sen kanssa ei tehty puomia. Pii teki jokusen toiston puomilla niin, että avustaja oli peittämässä namit targetilta, jos suoritus ei ollut oikea. Näin pääsin harjoittamaan ohjaajan lateraalista liikettä ja ohjaajan pysähtymistä häiriönä. Onnistumis% pysyi hyvin n. 80:ssa, jahka Pii oli tajunnut homman juonen. Kerran se taisi hypätä pois puomilta kun aloin hidastaa, mutta hoksasi sitten, mitä halutaan. Tavoitteena olisi, että koira suorittaa itsenäisesti puomin vihjeestä ja pysähtyy 2o2o odottamaan vapautusta, huolimatta muun maailman tapahtumista. Eiköhän me sinne vielä päästä!


Jaakko jäi kotiin hengaamaan, koska se olisi paleltunut lämmittämättömään halliin. Sen treenit ovat toistaiseksi koostuneet naksuttimen lataamisesta (hyvin latautui kolmesta sarjasta: pentu meinasi tulla aidan läpi, kun kuuli Rhoolle tarkoitetun naksautuksen!), oikean pissipaikan opettelusta, ihmisen mukana pysymisestä ja erilaisten asioiden kohtaamisesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti