perjantai 22. lokakuuta 2010

Kauden ekat tottistreenit


Perjantaille oli ohjelmassa kauden ekat EPK:n tottistreenit. Auton kesärenkaiden vuoksi lähdimme Sirkuskentälle bussilla, tiet kun alkoivat jäätyä. Treenikavereita oli päässyt paikalle vain kaksi koirakkoa, mutta saimme aikaan ihan ok treenit, tosin hyisevän kylmät sellaiset. Juttelimme uuden koulutusohjaajan kanssa tavoitteista ja omasta ja koiran osaamistasosta ja katsoimme, miten kukin suoriutuu seuraamisesta, perusasennosta ja maahanmenosta.


Rhoo plopsahtaa edelleen herkästi ylös mentyään ensin mallikkaasti maahan. Oma kärsivällisyyteni ei meinaa riittää rakentaa paikallaanoloa riittävän pienin askelin - aina kun luulen, että kyllä se tän verran kestää mun omaa liikettä, niin eipä vielä kestäkään. Seuraaminen on vielä melkoista imuttamista, mutta perusasento alkaa muototutua. Tekisi mieli vaihtaa seuraamisessa strategiaa ja ottaa naksutin kauniiseen käteen. Epäilen, ettei Rhoo kovin herkästi hoksaa homman jujua tuosta houkuttelumeiningistä.


Perjantai-illan kunniaksi kävin treenien jälkeen nopeasti kotona syömässä ja painuin sitten Rovaniemen junaan noutamaan pientä vierailijaa kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti