perjantai 1. heinäkuuta 2011

Heinä-elokuun tavoitteet


Heinäkuun tärkein tavoite on malttaa pitää treenitaukoa. Viikon tauko tulee matkan vuoksi väkisinkin heinäkuun toisella viikolla, mutta heinäkuun loppupuolella Rhoo pääsee varmaan taas agia tekemään. Piin ajattelin jättää maalle koko heinäkuuksi nauttimaan veneilystä ja kesästä. Rhoolla on paremmat mahdollisuudet edistää Tutustu mieheen-projektia täällä kaupungissa. Rauniot lomailevat koko kuukauden.


Treenimotivaation kerääminen, lomailu ja Rhoon keskittymisen parantaminen ovat heinäkuun tärkeimmät tavoitteet. Keppi- ja kontaktitekniikan parantamiseksi pääsemme yksärille heti heinäkuun alkuun, joten näitä kotiläksyjä tehdään varmasti niin paljon kuin ehditään. Piille toivoisin ehtiväni tekemään jokusen pidemmän verijäljen.


Elokuun loppuun mennessä haluaisin että Rhoon kontakti ja tekemisen into kestää myös vieraampaa koirahäiriötä ja että olen saanut karsittua sen "Hey dude"-käytöksiä Vapun seuraavaan klinikkaan mennessä. Elokuun lopussa molemmat koirat saisivat etsiä pujottelun alkua itsenäisesti ja suorittaa keinun ilman että olen vieressä auttamassa. Piin soisin ilmaisevan makuut verijäljellä ja ajavan innokkaasti ja tarkasti 900m jäljen.


Suureksi ilokseni näyttäisi siltä, että sain Piille syyskaudeksi EPK:sta metsäjälki- ja tottistreenipaikan. BH siintää silmissä ensi vuonna jos/kun dopingkielto poistuu ja mikäli BH saadaan kasaan, voisimme varmasti harkita myös PK-jäljellä kisaamista. Syksy näyttää näillä näkyminen hyvältä: Rhoolle raunioita ja kauden loputtua vapaamuotoisissa treeniryhmissä hakua, Piille tottista ja PK-jälkeä. Molemmille lauantaiagilitya kouluttajalla tai ilman ja lisäksi Rhoo N-LL:n ohjattuun ryhmään. En ole varma, uskallanko enää toivoa Rhoon starttaavan virallisissa tämän vuoden puolella sen häiriöherkkyyden vuoksi. Este- ja ratataitojensa puolesta se olisi kisavalmis melko pian, jos ei jo nyt, mutta en usko sen vielä kestävän kisaympäristöä. Edetään rauhassa - "Work with the dog you have today, not the dog you had yesterday or the dog you hope to have in the future."


Treenien puolesta tämä perjantaipäivä vietettiin hellettä paossa rannalla. Rhoo tapasi yhden sille jo jossain määrin tutun miehen, jota ei arasteltu ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti