tiistai 5. heinäkuuta 2011

Jäljestelyä ja piha-agia


Mökin yläpiha sai toimia keppien sheippaamisen ja keinun kolauttelun näyttämönä. Sheippaamisessa pääsimme kolmeen väliin, mutta avustavan henkilökunnan hitauden vuoksi Rhoo pyrki edelleen kääntymään minua kohti oikean suorituksen jälkeen. Että treeni olisi tarkoituksenmukaista, tarvitsisin avuksi jonkun, joka pystyy näkemään itsekin, milloin Rhoo on tehnyt oikein ja palkan saa antaa. Naksuttelin Rhoolle myös renkaan oikeaa suorittamista, koska se välillä "unohtaa", mistä välistä sitä oikein mentiinkään. Parin kuupoilukerran jälkeen se selvästi hoksasi homman nimen ja alkoi tarjota omatoimisesti oikeaa suorittamista eli hyppeli rengasta ihan ilokseen.


Keinun kolistelu eteni odotetusti. Rhoo väistää liikettä ja kovempaa kolausta, mutta reaktio pieneni olemattomiin joka sarjan lopussa palatakseen vähän pienempänä uuden treenin alkaessa. Päivän mittaan tein myös sivulletuloja ja seuraamista sopivan tilaisuuden tullen. Käsiavun tarve Rhoon sivulletulossa on jo tosi vähäinen jos ympäristö on rauhallinen. Uskoisin asian lopullisen sisäistämisen olevan ihan kulman takana.


Pii teki piha-agilitya myös, kepeille lähettämistä ilman ohjaajan liikettä (ei kulmaa) ja jokusen toiston rengasta. Pii lähti pujottelemaan ilman omaa liikettäni, mutta teki vähän hitaasti ja epävarmasti. Alku on kuitenkin mainio ja Pii selvästi tietää, mitä keppien kanssa pitää tehdä. Sivulletulot ja seuraamiset agilityesteiden vieressä olivat sille tosi haastavia. Pitänee ottaa premack avuksi ja palkata esteen suorittamisella. Into tekemiseen on Piillä aivan valtava, jopa raivostuttavuuteen asti. Se kyttää kaikkia liikkeitäni ja kiljuu kimeää vittuuntumishaukkua, jos epäilee että yritän jättää sen taas. Ehkä otan sen mukaan kaupunkiin ensi viikoksi jos saan sen jonnekin hoitoon, kun mukana oleminen on sille noin tärkeää. Onhan mullakin ollut sitä ikävä.


Piille tehtiin 200m+200m+200m verijälki omalle palstalle. Isä oli mukana suunnistajana GPS:nsä kanssa. Mainio laite tähän hommaan, mutta aika paljon kompassia monimutkaisempi käyttää. Jälki ajettiin jo 4h vanhentamisen jälkeen hyvin tuloksin: Pii työskenteli innokkaasti ja merkkasi makaukset nuuskimalla. Maasto oli haastava ja pahimmissa vatukoissa tuli kaksi hukkaa. Sieni pomppi näissä paikoissa oksien päällä, joten haju ei ollut vielä ehtinyt asettua. Muutenkin haju oli laajalla, Pii paikoin työskenteli vähän risteillen kun se etsi jäljen suuntaa. Parissa kohtaa epäilin jo hukkaa, mutta haju oli "valunut" jäljen viereen ja Pii palasi merkatulle reitille pienen kurvin jälkeen. Nyt kun vielä saisi viedä Ison Mustan kokeisiin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti