Kotisheippailua

Rhoo tuotti jälleen kerran ääntä sekä kiersi kattilaa, jonka päälle on asetettu hiirimatto. Pii kiersi kattilaa, koska se osaa tuottaa ääntä vallan itsenäisesti. Pii otti kauniit, suorat asennot kattilan kanssa, mutta kun yritin liittää asentoon vihjeen ("Right!" tai "Left!"), se päätti tarjota sivullemenoa takaa kiertäen ja kattila unohtui. Ei aina voi jaksaa ajatella. Lopulta sain Piin sietämään sen, että sanoin jotain samaan aikaan, kun se tuli kattilan päällä asentoon. Vihjeiden erottelua pitää selvästi treenailla sen kanssa enemmän.

Rhoon kanssa yritin siirtyä kattilasta pelkkään hiirimattoon. Pitänee madaltaa kriteeriä roimasti, sillä tarkkuus kärsi ja R siirtyi tarjoamaan sitä viisaripyörimistä noin metrin päähän targetista. Lisäksi Rhoo kaatoi matolla kaljatölkkejä, joka eteni oikein mukavasti kunnes rappukäytävässä liikkui joku ja Rhoon keskittymiskyky herpaantui. Se pystyi kyllä tekemään vihjeestä tuttuja asioita, mutta tarjoaminen loppui.

Jälkitreenit Histassa

Pii pääsi ajamaan tämän viikon metsäjälkitreenin kevyessä sateessa ja märässä metsässä. Jälki oli n. 150m pitkä, kulki varvikossa/sammalella ja sillä oli ensimmäisenä esineenä purkki ja sen jälkeen neljä keppiä. Lisäksi jälki sisälsi yhden 90o kulman. Pii ajoi jäljen varsin tuoreeltaan, mikä näkyi jäljen reunojen hakemisena varsin laajalta. Kaikki kepit nousivat vaivatta, tosin ensimmäisen se merkkasi vain nuuhkimalla, sen jälkeen kaikki otettiin napakasti suuhun.

Seuraavalle treenikerralle suunnittelimme vastaavaa jälkeä, jota kuitenkin olisi vanhennettu jonkin verran ennen ajoa. Lähitulevaisuudessa pitää siirtyä myös merkkaamattomiin jälkiin niin, että olen itse sokkona tapahtumille ja jäljen kululle. Taitaa olla tehokkain tapa oppia lukemaan koiraa ja luottamaan siihen.

Päivän aikana Pii kävi puolison kanssa silmäkontrollissa. Kaikki on hyvin, tulehdusta ei ole, mutta keväällä silmään kertymään päässyt fibriini on yhä siellä. Lääkitystä kevennettiin ja uusi kontrolli olisikin vasta ensi vuoden puolella.

Rakennusetsinnän alkeet

Teimme vaihtarin HePeKon kanssa ja he menivät treenaamaan raunioita meidän mestoillemme ja me rakennusetsintää heidän mannuilleen. Rakennuksena palveli pelastuslaitoksen harjoitteluun käyttämä rakennus, jossa tehdään mm. savusukellustreeniä palomiehille silloin, kun hullut koiranaiset eivät sitä valtaa. Rakennuksen alakerta oli suhteellisen valoisa, yläkerrassa ja kellarissa vaadittiin otsalampun voimaa että näki kulkea.

Rhoon mielestä rakennusetsintä oli hillittömän kivaa, eikä lainkaan jännittävää tai painostavaa. Valon vähyys ei sitä haitannut - itse opinkin tästä treenikerrasta sen, että nenäänsä käyttävä koira ei juuri käytä silmiään. Useampikin koira kävi jotakuinkin kirjaimellisesti maalimiehen iholla, mutta hajun kulkeutuessa muualle, ne eivät nähneet aivan edessään kohtuullisessa valossa kököttävää maalihenkeä. Toinen oppi treenikerrasta oli se, että rakennuksessa hajut kulkeutuvat täysin ennakoimattomilla tavoilla. Koirat merkkailivat monet kerrat aivan toisaalle, kuin missä tiesimme maalihenkilön olevan.

Rhoolle oli 3+1 maalihenkeä kahdella kierroksella. Ensimmäiset olivat keittiön takan olevassa kulmahuoneessa sohvan nurkassa, pikkutilassa viereisessä huoneessa ja siellä avoimessa nurkkauksessa, yläkerran sokkelossa ensimmäisen näkösuojan takana ja toisella kierroksella ainoa maalimies oli tupakeittiöpöydän takana avoimessa nurkassa. Mikään näistä piiloista ei tuottanut Rhoolle pienintäkään päänvaivaa. Suurin riemu oli se, että Rhoo työskenteli erinomaisesti siitä huolimatta, että tärppipäiväinen narttu oli juuri ennen Rhoon toisen kierroksen vuoroa käynyt tekemässä oman etsintänsä talossa. Toki Rhoo pois mennessä jäi palkkaamaan itseään siihen kohtaan eteisen mattoa, missä sen elämän nainen oli hetki sitten istunut, mutta mennessä tai töitä tehdessä eivät pikkuasiat käyneet sillä mielessäkään!

Epiksissä tulvii, vaan ei sada

Taiteiden yössä on vihdoin alettu järjestää tapahtumia, joihin itsekin haluan osallistua. Menimme koko Piirongin ja parin kaverin kanssa Purinan ulkoradalle agiepiksiin, ensisijaisena tarkoituksenani siedättää Rhoota kisapaikkaan. Pii jäi autoon odottelemaan kun menin ilmoittautumaan Rhoon kanssa. Oli huvittavaa katsoa, miten Rhoo muuttui uteliaasta tärkeileväksi, sitten huolestuneeksi, sitten ahdistuneeksi ja lopulta aika pirun huonoksi, kun etenimme kohti ilmoittautumista, sen ohi ja radan hiljaiselle pitkälle sivulle. Siinä sitä sitten oltiin, minä istuin maassa ja Rhoo tärisi, huohotti, kuolasi, steppasi ja tärisi vähän enemmän siinä vieressä. Mukana oli runsaasti Rhoon kaikkein parhaita herkkuja, mutta eipä siitä alkuun ollut mitään syömään. En voinut väistää hiljaisempaan paikkaan koska sellaista ei ollut, joten minuun meni pieni saatana ja ajattelin, että helvetti, kokeillaan sitten floodingina.

En tiedä, kuinka kauan jouduin harjoittamaan zen-henkistä mielenhallintaa siinä istuessani, mutta tuntui, että aika nopeasti Rhoo lakkasi tärisemästä. Tarjosin sille tässä vaiheessa purkista kissanruokaa, jota se varovaisesti maistoi ja palasi sitten skannaamaan ympäristöä. Olin itse hyvin helpottunut jo tässä vaiheessa, sillä olen kerran yrittänyt rauhoittaa Rhoota huomattavan paljon kauemmin tilanteessa, joka ei ollut minun nähdäkseni ollenkaan yhtä haastava kuin agikisaympäristö. Tuolloin Rhoo ei pystynyt tottumaan ja pelkäsin saman tapahtuvan nytkin. Pikku hiljaa ruoka alkoi kiinnostaa Pieneläintä enenevästi ja pian pystyinkin jo pyytämään siltä pikku temppuja vastineeksi ruuasta. Aina jonkun koirakon tullessa aplodien säestämänä maaliin riemuitsin Rhoon kanssa yhdessä "Jee Rhoo ne taputtaa sulle!" ja Romppa söi maalaispateeta. Toistimme saman protokollan kaksi kertaa aina lähempänä möllien starttia, joka oli paikan vilkkain kohta. Startin tuntumaan päästyämme Rhoo oli rento jo heti kun sain istahdettua paikalleni.

Kaverini saapuivat paikalle juuri sopivasti pitelemään Rhoota, että pääsin tutustumaan rataan. Olin ajatellut jättää koko homman sikseen jos/kun Rhoo ei pysty suorittamaan, mutta hyvästä etenemisestä rohkaistuneena otimme kuin otimmekin yhden starttimme. Rhoo lähti haahuilemaan ekan valssin kohdilla, mutta palattuaan radalle se teki hyvää työtä, mitä nyt vähän arasteli puomille nousua, todennäköisesti peruja taannoisesta lentokeinusta. Radan jälkeen Rhoo pääsi autoon lepäämään ja Pii sen tilalle vetämään kaksi starttia kisaavien radalla.

Pii oli innoissaan, mutta selvästi vähän pois kisavireestä pitkän tauon jälkeen. Vauhti oli hidas ja häiriöt, kuten ne aina yhtä jännittävät estenumerot, kiinnostivat turhan paljon. Ensimmäisellä radalla Pii ponkaisi väärään päähän putkea ja toinen, muuten puhdas (mutta hidas) rata hylkääntyi renkaan ohi hyppäämisellä, jota en jäänyt korjailemaan. Kaikkinensa molemmille koirille varsin hyödylliset treenit ja itselleni melkoinen helpotus Rhoon etenemisen suhteen. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

Jälkeä ja agia, ohjatusti

Olin mennyt tuplabuukkaamaan torstain treeniajat, joten huiskaistiin autolla Histaan jälkitreeneihin heti päivystysvuoroni loputtua. Myöhästyimme Turunväylän ruuhkasta huolimatta vain vähän. Sää oli kuiva, metsässä kävi pieni tuulenvire ja lämpöä oli parisenkymmentä. Teimme toisen vähän pidemmälle ehtineen koiran emännän kanssa toisillemme jäljet. Sovittiin, että jälki on suora, 100-150m pitkä ja sille jätetään neljä keppiä, jotka krepataan.

Nostimme jäljen lyhyeltä janalta ongelmitta. Pii ajoi oman jälkensä mäntykankaalla hyvin, mutta tavallista hitaammin. Jälkeä oli vanhennettu yli puoli tuntia ja tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun se ajoi kymmentä minuuttia vanhemman ihmisjäljen. Kepit Pii merkkasi selkeästi nuuskimalla ja viimeisen se otti ihan suuhun asti. Palkat maistuivat ja homma on Piille edelleen selvästi sekä varsin helppoa että mieluisaa.

Jätimme jälkitreenien toisen kierroksen väliin että ehtisimme edes osaan Rhoon I-HAHin ohjatuista agitreeneistä. Väkeä oli treenaamassa hyvin vähän, joten ehdimme mennä radanpätkämme vallan mainiosti vaikka myöhästyimmekin lähes puolet treeneistä. Työstettävänä oli kouluttajatreeneissä debyyttinsä tehnyt radanpätkä, jonka teemana olivat valssit ennen/jälkeen pujottelun ja koiran ohjaaminen aitaesteen taakse kiertämään sitä ilman, että se hyppää sen takaakiertona. Rhoo teki mainiota rataa ja suoriutui upeasti sekä pujottelusta että muille koirakoille kaikkein haastavimmasta osuudesta, tuosta aidan takaa ohi juoksemisesta. Rhoo pujottelee itsenäisesti ja näyttää selviävän sitä paremmin, mitä vähemmän olen sitä "auttamassa". Oikean sisäänmenon valitseminen ei ole ihan pässinlihaa sille vielä, mutta vauhtiin päästyään se kerää kierroksia ja intoa pujottelussa, kuten olen aina haaveillutkin. Kerrankin jotain, mitä en ole onnistunut pilaamaan! Saimme myös hyvää palautetta Rhoon innosta ja nopeudesta sekä siitä, miten tarkkaan se kuuntelee minua. Se on treeneissä niin hyvin kuulolla, että se on kuulemma jo haastavaa minulle koska Rhoo tekee sen ja vain sen, mitä pyydän, ja juuri silloin kun pyydän.

Kertaalleen Rhoo haahutti katsomaan treenikaverin labradoria, jotka olivat aivan takaakierron vieressä aidan sisäpuolella odottelemassa. Hain koirani pois, eikä labukka sen jälkeen enää kiinnostanut.

Eteistreenit ohjatusti

Harjoitimme vähän vaihtotaloutta kaverin kanssa: muilutin puolison korjaamaan kaverin läppärit, jos kaveri opettaa minut opettamaan Piin noutamaan. Kaveri tuli sitten hakemaan korjatut koneensa ja samassa katselimme Piin puoliksi sheipattua noutoa sillä silmällä.

Olen työstänyt Piin noutoa yksityiskohtaisten, netistä löytyvien sheippausohjeiden avulla alkaen varmaan noin kolme vuotta sitten (google löytää ohjeet sanoilla Shirley's retrieve). Pääsimme mainiosti etenemään siihen vaiheeseen, missä koira tarttuu kapulaan ja nostaa sitä. Pii viskeli kapulaa, minä yritin napata kiinni ja lisätä pitoon kestoa, ikinä siinä kuitenkaan onnistumatta. Noutokapuloille tuli kuitenkin rakennettua aika vankasti arvoa, joten Pii kyllä tilaisuuden tullen viskaa sellaista. Jatkoimme sitten otteen sheippailua siten, että istuin tuolilla kapula polvien välissä. Pii sai naksunsa siitä, että se veti kapulaa hieman, tarkoituksena edetä siihen, että se kannattelee itse kapulan painoa ja minä aikanaan hivutan itseni seisomaan tuoliltani - luovutusasento kun kuitenkin on edessä.

Lopuksi kokeilimme myös hieman kepin ilmaisua. Ilokseni Pii tarjosi jo päättäväisesti maahan löpsähtämistä kepin äärellä, eli oikeaan suuntaan mennään!

Äänen tuottoa ja keppien ilmaisua

Piti lähteä aploditreeneihin, mutta tulin kotiin 10 minuuttia ennen kuin meidän olisi pitänyt olla Tuomarinkartanolla. Kun en ollut myöskään syönyt lounaan jälkeen mitään, jäimme kotiin tuottamaan Rhoon kanssa ääntä ja Piin kanssa ilmaisemaan keppejä.

Pii ei meinannut saada ajateltua keppien läheisyydessä. Jos olisimme sarjakuvassa, Piin jalat pyörisivät ympäri pikku pölypilvessä, kieli roikkuisi poskella ja puhekuplassa lukisi "RUOKAARUOKAARUOKAARUOKAAAAA". Lopulta se tuntui ymmärtävän, että maahanmeno ja siellä pysyminen johtaa ruokaan. Sen jälkeen piti aloittaa kädestä vieroittaminen. Jouduin alkuun pitämään kepistä kiinni, että keppi ei olisi ollut atomeina tai viereisessä huoneessa sängyn alla Piin innon jäljiltä. Koirahan tästä "hoksasi", että haluan sen käyvän maate oman käteni viereen. Saimme tilannetta liikahtamaan oikeaan suuntaan vasta kun puoliso tuli pitelemään kepistä kiinni etäällä minusta.

Rhoo sai aloittaa äänen tuottamisen opettelun. Ensin kaadettiin tyhjää DrPepper-pulloa maton päällä: plopppp. Sitten sitä kaadettiin pari kertaa laminaattilattialla, mistä tuli jo jonkinmoinen kolina. Valitettavasti tietokoneita näperrellyt puoliso suihki juuri samaan aikaan paineilmapullolla, joten Rhoo lähti tsekkaamaan sihinää ja hommat jäivät kesken. Palatessaan se kyttäili sihinän suuntaan, joten lisätäänpä sihinä siedätyslistalle.