Kaihileikkaus

Rhoo lähti ennen Piin toimenpideaikaa hoitoon, koska silmän toipuminen vaatii kuukauden rauhallisen ajan ja meillä koirat harrastavat hammaspainia joka ainoa päivä. Itse kaihileikkaus on toimenpiteenä vähäinen verrattuna sen jälkihoitoon, joka on vaativa niin koiralle kuin ihmisellekin. Vein Piin aamulla Apexille, odotin että se nukahti ja jäin odottamaan hoitajan soittoa toimenpiteen onnistumisesta. Leikkaus oli mennyt hyvin, mutta Piin silmänpaineet olivat pyrkineet nousemaan toimenpiteen jälkeen niin paljon, että painetta oltin jouduttu laskemaan kolme kertaa ennen tilanteen rauhoittumista.

Alkuun lääkitys oli antibiootti aamuin illoin, tulehduskipulääke aamuin illoin, silmänpainetippa aamuin illoin ja tulehdustippa neljästi päivässä. Seuraava kontrolli oli jo leikkausta seuraavana päivänä, jolloin todettiin tilanteen olevan muuten kunnossa, mutta silmänpaineen olevan edelleen turhan korkealla, joten silmänpainetta alentavia tippoja jatkettiin edelleen, nyt kolmesti vuorokaudessa. Leikkaavan lääkärin mukaan noin puolet koirista nostaa silmänpainetta heti toimenpiteen jälkeen, mutta tilanne useimmiten tasaantuu nopeasti. Sovimme seuraavasta kontrollista viikon päähän. En halunnut perua jo sovittua Kolarin-matkaa poropaimennustapahtumaan, joten Pii meni tötteröineen ja lääkkeineen hoitoon kaverini exälle pitkän viikonlopun ajaksi. Ristolle suuri kiitos Piin hyvästä hoidosta ja siitä, että pääsin lähtemään Rhoon kanssa pohjoiseen!

Seuraavassa kontrollissa todettiin, että silmänpaineet olivat edelleen koholla ja että silmään oli alkanut kertyä vähän fibriiniä. Fibriini on reaktio silmänsisäiseen tulehdukseen, joka pahimmillaan voi aiheuttaa näön menettämisen uudemman kerran. Tulehdustipat nostettiin neljästä kuuteen kertaan vuorokaudessa ja silmänpainetipat vaihdettiin yhdistelmävalmisteeseen, jota onneksi tiputeltiin vain kaksi kertaa vuorokaudessa. Tötterö ei ollut tähän mennessä poistunut Piin päästä hetkeksikään leikkauksen jälkeen, mutta sain luvan ottaa sitä valvotusti pois toisena leikkauksenjälkeisenä viikonloppuna, eli noin kaksi viikkoa toimenpiteen jälkeen. Paineiden ja fibriinikertymän vuoksi sovimme ylimääräisestä kontrollista viikon päähän.

Tötterön valvottu poisotto sujui mainiosti, Pii ei ollut silmästään lainkaan kiinnostunut. Tassujen nakertelu sen sijaan alkoi välittömästi ja ensimmäisen päivän jälkeen etutassut vetskasivat ja verestivät. Olin päässyt ilmeisen huolimattomaksi tötteröaikana, kun Pii ei päässyt tassuihinsa käsiksi (tai hampaiksi). Pitänee varata dermatologille aika kunhan silmärumba on hoidettu, sillä kolmas tai neljäs tuubi Fucicortia alkaa olla tyhjillään. Ennen ylimääräistä kontrolliamme huomasin tippoja tiputellessani, että Piin sarveiskalvo oli haavan ympäriltä samea varsin laajasti, sirppimäisesti. Lisäksi Pii siristeli silmäänsä ja se oli seuraavana aamuna rähminyt kovasti yön aikana - ei onneksi märkäistä rähmää, mutta eritellyt entistä enemmän kuitenkin. Soitin Apexiin ja saimme ajan heidän toiselle silmiin erikoistuvalle lääkärilleen. Tässä ylimääräisen kontrollin ylimääräisessä kontrollissa ei onneksi todettu erityistä ja silmä olikin työpäivän aikana rauhoittunut melkoisesti aamuisesta. Turvotus/sameus oli jälleen rajoittunut vain haavan välittömään ympäristöön, rähmiminen oli loppunut ja vilkkuluomi vetäytynyt paikalleen. Myös silmänpaineet olivat ensimmäistä kertaa viitearvojen rajoissa! Sovimme silti että pidämme varsinaisen ylimääräisen kontrolliajan voimassa.

Neljäs kontrolli sujuikin mainiosti. Silmänpaineet olivat laskeneet entisestään ja fibriinin tuotto oli pysähtynyt. Onneksi, sillä tipparumban hoitaminen yksin oli ollut lähes ylivoimaista. Päästäkseni kuuteen annostelukertaan minun oli käytävä töistä lounastauolla lääkisemässä koira sekä herättävä kerran yön aikana annostelemaan lääkettä. Rehellisyyden nimissä en päässyt kuuteen kertaan läheskään joka päivä, vaan keskiarvo jäi varmaan viiteen kertaan päivässä. Jaksoin joko herätä yöllä tai keskeyttää työpäivän, mutta molempien toteuttaminen oli lähes ylivoimaista. Silmänpainetipat jatkuivat entisellään, antibioottitabletit olivat loppuneet, tulehduskipulääketabletit jatkuivat kahdesti päivässä ja tulehdustipat neljä kertaa vuorokaudessa. Sovimme jälleen uudesta kontrollista viikon päähän siten, että edeltävästi olisi annettu painetippa sunnuntaiaamuna ja tulisimme paineenmittaukseen seuraavana iltana.

Tämän jälkeen Pii alkoi itsekin näyttää toipumisen merkkejä. Ensimmäiset pari-kolme viikkoa se oli vaisu ja apea, eikä pyrkinyt juurikaan hakemaan huomiota tai riekkumaan omiaan. Tässä vaiheessa Pii alkoi yrittää leikittää minua: se varasteli hanskoja ja sukkia, pyrki pyörimään lumessa, vitkutteli lenkeillä, otti pukkilaukka-askelia minkä pystyi ja niin edelleen. Sunnuntai-iltana, sopivasti päivää ennen kontrollia Piin silmä alkoi punoittaa reilusti, rähmiä ja vilkkuluomi työntyi jälleen esiin. Tulehduskipulääketabletit olivat loppuneet perjantaina ja painetippa sunnuntaiaamuna. Annoin ensiavuksi yhden Norocarpin ja siirryimme jälleen tulehdustippojen annosteluun kuudesti päivässä. Maanantaina silmä olikin jo täysin siisti ja kontrollissa paineet olivat pitäneet hienosti. Lääkäri kurkkasi silmään ja totesi, että silmän reaktio johtui todennäköisesti UV-valosta, sillä sunnuntai oli hyvin aurinkoinen päivä. Leikattu silmä tulee ilmeisesti olemaan herkempi reagoimaan kaikelle ärsytykselle vielä pitkän aikaa. Fibriinisäie oli katkennut silmän sisältä ja se tulee todennäköisesti imeytymään aikanaan kokonaan pois.

Nyt neljäntenä viikonloppuna leikkauksen jälkeen pääsimme vihdoin hakemaan Rhoota kotiin Keski-Suomesta. Olin etukäteen huolissani siitä, millä mielellä pojat jälleen kohtaisivat varsin pitkän eron jälkeen, mutta huoli oli onneksi turha. Ne ilahtuivat silminnähden toisistaan ensi alkuun, minkä jälkeen Pii koki tarvetta korostaa omaa asemaansa jonkin aikaa. Seuraavana päivänä eroa ei enää juuri huomannut mistään.

Mitä tällä kaikella sitten saavutettiin? Aika toivottavasti näyttää. Pii vaikuttaa rennommalta lenkkeillessämme ja se pystyy helpoksi kokemiaan vieraita koiria kohdatessamme tarjoamaan kontaktia entiseen malliin. Se ei enää rähjää tuulen kaatamille puille, roska-astioille tai puistonpenkeille. Mielestäni on kuitenkin selvää, että se ehti jo vähän oppia aggressiivisuuden toimivan uhkaavissa tilanteissa. Nähtäväksi jää, palautuuko luottoni Piihin tulevaisuudessa niin paljon, että uskallamme jälleen kisaamaan. Koirakavereiden tapaamista olen jatkossa ajatellut toteuttaa niin, että Piillä on kuonokoppa päässä. Ystäväni hankki omalle koiralleen kevyen vinttikoirakopan, joka ei haittaa koiran juomista, läähättämistä tai muuta tärkeää. Se on kevyt päässä, estää tai ainakin ehkäisee vahinkoja ja maksaa kympin - mielestäni on selvää, että tutkiskelemme Piin käyttäytymistä tämän apuvälineen kanssa ainakin jonkin aikaa. Toivon, että syvyysnäön palautuminen saisi Piin agilitysuoritukset reipastumaan.

Mitä tämä kaikki sitten maksoi, kirjaimellisesti ja vertauskuvallisesti? Yhden silmän kaihileikkaus maksoi noin 1350€ ja ylimääräiset kontrollit lääkkeineen jokusen kympin per käynti. Olen ollut koko maaliskuun varsin kiinni Piin hoidossa, vaikka (ja osin juuri siksi) että siltä on ollut "kaikki mukava" toipilasaikana kielletty: ei hengästyttävää liikuntaa, ei hihnassa vetämistä tai rähjäämistä, ei suuria puruluita, ei vapaana juoksemista, ei hyppimistä, ei haukkumista. Intensiivisimmillään lääkkeitä meni neljän tunnin välein. Taisimme molemmat vaipua kuukauden aikana melkoiseen apatiaan, niin minä kuin koirakin. Oma peruskuntoni romahti ja Piin kunto luonnollisesti myös. Tiiveimmän lääkitsemisen aikaan itseltäni katosi kaikki kyky organisoida mitään muuta kuin töissä käymistä ja koiran hoitoa - nukuin päiväunet joka päivä töiden päälle jaksaakseni taas yöllä herätä. Tämän ikävin vaikutus oli se, että unohdin osallistua Rhoon Espyn peruskurssin teoriaosaan, jonka jälkeen emme olleet enää tervetulleet kurssille, emmekä näin ollen seuraankaan. Tekihän tuon kaiken kun oli pakko, mutta joku toinen vastuuta jakamassa olisi ollut kullanarvoinen apu.