Epäonnen viikko kallistui sunnuntaiaamuna loppuaan kohti sillä, että auton ovet eivät taas vaihteeksi auenneet, mutta eipä sen puoleen startannut autokaan. Auki jäätynyt ovi oli taas kerran tyhjentänyt akun, joten kysyttyäni maalimiestarpeesta sovimme, että jään puunaamaan autoa liikkeelle, enkä mene Rhoon kanssa treenaamaan. Auton kanssa painiessa meni suurin osa valoisasta ajasta, joten päätin lähteä samalla harmilla ajamaan kohti kantakotia ja isän varaamaa aikaa edullisella luottohuoltamolla. Auton lisäksi kantakotimatkan aiheutti se, että Porvoon reissulta palatessa kaaduin erottaessani Rhoota ja yllättäen koirapuistoon tupsahtanutta maliurosta toisistaan sillä seurauksella, että subluksoin oikean olkapääni ja sain sievän sugillaation silmääni. Vaikka olka meni pienellä avittamisella takaisin paikoilleen, ovat vastustetut sisärotaatio ja adduktio olleet sen verran kivuliaita, että kahden porkkispojan ulkoiluttaminen yksin on liki mahdotonta. Pieni lomanen kantakodissa hoitaa paitsi auto-ongelmaa myös olkapäätä, sillä koirat on helppo viedä metsään tai viskata ulkotarhaan ja runneltu raajani saa olla rauhassa.
Eilinen meni epäonnen viikosta toipuessa, mutta tänään jaksoin jo treenailla koiraherroille heidän iltaruokansa. Kaukojen asentojen vaihdoissa Rhoo on alkanut päästä hieman jyvälle seisomaan noususta - jopa siinä määrin, että se pariin otteeseen ennakoi liikettä! Sivulletulot sujuivat entiseen tapaan hyvin, vaikka palkkaa ei enää kädessä ollutkaan. Sivuaskeleita ja askeleita taakse ja eteen otettiin myös ja nämä sujuvat notkealta Rhoolta varsin hyvin. Liikkeestä seisomisessa Rhoo alkoi vihdoin ennakoida lelun heittoa jonkun verran, mutta itse mokasin käyttämällä agilityn 2o2o-vihjettä ("STO!") tähän valitsemani "seiso"-vihjeen sijaan. Ehkä tuo ei viidellä toistolla pilalle mennyt...
Pii teki samat hommat kuin Rhoo, paitsi liikkeestä seisomisen sijaan seuraamisesta maahanmenoa. Käsi- ja vartaloavut tähän ovat vielä tosi suuret, mutta koira alkaa vähän päästä jyvälle. Teimme myös pientä ympyrää vastapäivään, koska Pii on agilitykoiraksi poikkeuksellisen huonosti selvillä takapäänsä olemassaolosta. Tätä treeniä pitää varmaankin tehdä aika paljon Piin kanssa - vähän harmittaa, että lähdin vaihtamaan kiertäen sivulle tulon suoraan sivulle tuloon Piillä. Kankea mikä kankea, mutta rakas Valtamerilaiva se on silti!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti