Porvoon retki

Maanantainen koirarähäkkä vei mieleni matalaksi ja lähdimme Rhoon, kaverin porkkisnartun ja kaverin kanssa valokuvausmatkalle Porvooseen. Alkuvuoden tavoitteisiini on kuulunut valokuvata sydämeni kyllyydestä, mutta aurinkoisia päiviä on ollut sietämättömän vähän - nyt luvattiin hajanaisia pilviä ja kuvaamiselle soveltuvaa säätä.

Vanha Porvoo oli kaunis tepastella ympäriinsä ja etsiä kuvia ja geokätköjä (ilman GPS:ää, me tykätään haasteista!) Aurinko vilahti ehkä vartin verran saavuttuamme ja sitten tuttu pilviverho peitti taivaan. Kuvasaalis jäi lähinnä Vanhan Porvoon värikkäisiin yksityiskohtiin, mutta noin lähellä olevaa, kaunista kohdetta pitää tulla kuvaamaan uudemmankin kerran.

Vaihdetaan kiukkuinen porokoira cavalieriin

Aloitimme uuden viikon hyvällä mielellä ja sovimme kaverin kanssa kimppatreenit Kompassille. Sää oli tuulinen ja vihmoi märkää lunta, joten päätimme molemmat maksaa mielummin viisi euroa per nenä oikeudesta käyttää sisätilaa kuin värjötellä ulkona. Varasin lisäksi Kompassin agitilan omia treenejä varten, mutta kaveri innostui mukaan myös.

Talonyhtiömme ei ole vuosien jonotuksesta huolimatta osoittanut meille autopaikkaa, joten auto majailee yleensä useamman sadan metrin päässä julkisella parkkipaikalla. Kesäkeleillä tämä on ollut ihan hyvä ratkaisu, mutta tänä talvena auto on ollut kiinni vallissa harva se päivä ja ovet ovat pääosin jäässä pienemmälläkin pakkasella. Lähdimmekin hyvissä ajoin autoa kohti lämmittelemään sitä, että ehtisimme treenehin suunnilleen ajallaan.

Mannerheimintie oli neljän ruuhkasta pullollaan ja jalkakäytävälläkin oli vilkasta. Näin jo kauempaa meitä vastaan tulevan koiran, joten väistin omieni kanssa erään talon pihaan, noin kymmenen metrin päähän jalkakäytävästä. Jäin siihen syöttämään koiria ja alkuun kaikki menikin mukavasti. Vieraan koiran lähestyessä Rhoolla petti pokka ja se meni hihnan päähän huutamaan, mitä se varsin usein tekeekin. Suhtaudun näihin tilanteisiin aika lungisti, yleensä palkkaillen Piitä rauhallisuudesta ja kehuen Rhoota, mikäli se hiljenee - namia se ei yleensä pysty ottamaan.

Ohittajan ollessa kohdalla Pii yhtäkkiä hoksaa että ei saatana, siellä on koira ja lähtee saman tien juoksemaan koiraa kohti. Minä kaaduin tempaisun voimasta ja samalla molemmat hihnat lipesivät kädestäni. Olin hetken aivan varma että kaikki kolme koiraa kuolevat auton alle, sillä 45kg Piironkia juoksi suoraan jalkakäytävällä ollutta koiraa päin. Koirat pysäyttivät liikenteen, mutta pysyivät onneksi jalkakäytävän puolella. Piironki syöksyi suoraan vieraan koiran päälle, tosin en ole varma, pysäyttikö huutoni Piin vai sainko ajoissa sen hihnasta kiinni. Kaaduin uudestaan selälleni penkkaan kun otteeni Rhoosta lipesi, mutta sain hihnasta vedettyä toisenkin koirani pois. Olin aivan tolaltani, tärisin ja pyytelin vuolaasti anteeksi. Vieras koira oli onneksi jotakuinkin Piin kokoinen, joten tappelussa ei näyttänyt tulevan vammoja kenellekään. Ohittavan koirakon ihminen onneksi näki tilanteen ja oli ymmärtäväinen sitä kohtaan, että tapahtui puhdas vahinko.

Istuin hetken penkassa ja toivuin järkytyksestä ja lähdin sitten jatkamaan matkaa autolle. Olen edelleen hämmentynyt siitä, mitä helvettiä oikein tapahtui. Piitä ja Rhoota on voinut ongelmitta kuljettaa yhdessä ainakin viimeisen vuoden ajan. Hihnakäytös voisi olla parempaakin, mutta koskaan minulla ei ole ollut vaikeuksia pidellä koiristani kiinni. Kyselemättä kimppuun hyökkääminen on uusi käytös Piille. Aiemmin sen varoitusmerkkejä on ollut helppo seurata ja puuttua tilanteeseen ajoissa. Nyt se kiihtyi nollasta sataan ilman helposti tulkittavaa ennakkovaroitusta. Tämä ei ole ollut ensimmäinen kerta viime viikkoina - ennen puolison lähtöä seurautin sitä ohi odottamaan jääneestä koirakosta ja palkkasin tiheästi. Pii käyttäytyi kuin unelma ja tarjosi hyvin kaunista seuraamista. Vieraan koirakon kohdalla se vilkaisi sitä syrjäsilmällä ja hyökkäsi saman tien päälle. Piin arvaamattomuus tekee tilanteiden hallinnasta hyvin vaikeaa ja tunnen olevani aika lailla hukassa sen kanssa.

Treenit menivät olosuhteisiin nähden hyvin. Agitreenit olivat lähinnä yleistä hömpöttelyä, koska en pystynyt keskittymään mihinkään suunnitelmalliseen. Rhoo teki siivekettä kiertäen puomin alastulon 2o2o, joka sujui mainiosti siivekkeen ollessa puomin vasemmalla puolella. Siiveke oikealla Rhoo pyrki vapauttamaan itse itsensä, eikä ihan hiffannut hommaa, vaikka kaveri hidasti sitä hihnasta. Yritin myös "perinteistä" pujottelun opetusta Rhoolle, mutta vähän huonoin tuloksin. Rhoo on turhan nopea minulle siihen hommaan. Kaveri ehdotti Vilanderin kolmen kepin kiertoa, mitä toki voisi kokeilla. Jos saisin jostain omat kepit, niin nopeastihan tuon vaikka sheippaisi.

Pii sai tehdä hömppärataa hallissa olevilla esteillä. Puomin se teki vauhdikkaammin kuin kuukausiin, minkä epäilen johtuvan siitä, ettei sitä Kompassilla juuri koskaan siirretä. Piin ei siis tarvinnut miettiä, onko kyseessä puomi vai keinu, jolloin suoritusnopeus kasvoi, ainakin luulen niin. Sain myös kokeilla kaverin porkkiksen kanssa pientä radanpätkää, mikä sujui runsaalla palkkaamisella aika mukavasti. Kaveri joutui alkuun seisomaan radan keskellä, kun hänen koiransa on aika tavalla mamman tyttö. Lihapullat houkuttivat kuitenkin lähtemään lopulta minunkin matkaani, vaikka matte jäi reunalle.

Tokotreenit menivät suhteellisen mukavasti. Molemmat koirat irtosivat ruutuun jätetylle lelulle kivasti, eivätkä ruutumerkit enää aiheuttaneet ihmetystä. Kaukojen asentojen vaihtoa varten lattia oli vähän turhan liukas, mutta teimme niitäkin jokusen toiston. Suoraan seuraamista ja sivuaskeleita työstettiin myös molempien koirien kanssa. Pii seuraa varsin sievästi suoraan jo noin kahdeksan askelta.

Tokoa enemmänkin harrastanut kaveri antoi meille myös vihjeitä, miten korjata suoritusta. Rhoo kannattaa kuulemma sivuasennossa palkata taempaa, "housunsaumasta", koska on kuulemma aika epätodennäköistä, että noin vilkas ja innokas koira alkaisi jätättää. Seuraamisen työstämiseksi hän ehdotti monikulmio/kolmio/neliömuotoja, joissa voi hyödyntää imuttamista ja näin opettaa koiraa käännöksiin. Kaukojen asentojen vaihdoissa hän kehotti harkitsemaan pallo- tai lelupalkkaa Piille nopeuden lisäämiseksi ja opettamaan tarkkuutta kirsu aivan kiinni kädessä. Hän myös kehotti reagoimaan napakammin koirien hörhöilyyn (ts. kehotusten noudattamatta jättämiseen ja yleiseen omaan puuhasteluun), tosin vasta sitten, kun olin asiasta kysynyt. Hän ei kuulemma ollut varma, haluanko sanoa niille ikävästi. Enhän minä kovin ikävästi haluakaan, mutta sen verran, että homma toimii. Kaverin on tarkoitus vetää meille ja muutamalle muulle tutulle tokokurssi tässä kevättalvella, joten sopivan palautteen antaminen koiralle voisi olla itselleni hyvä oppimistavoite.

Pakko vielä lisätä perjantain riekkutreffeiltä todistusaineistoa siitä, että kyllä se Piikin kääntyy kun on sopiva motivaattori. Tämän kun saisi agikentälle siirrettyä niin vot:

Pelastuskoirailuun tutustumista

Kaverin kutsusta vietin sunnuntain maalinaisena Espy:n hälyryhmän treeneissä. Pääsin alkuun seuraamaan yhtä koirakkoa suorittamassa harjoitusta, jonka jälkeen olin maalimiehenä harjoituksen rakennusosiossa. Jäin loppuun asti kuuntelemaan harjoituksen jälkeisen debriefingin ja tuntuu, että sain varsin hyvän kuvan harrastuksen luonteesta. Itse pelastuskoiran kouluttamisesta minulla ei ole vielä haaleinta aavistustakaan, mutta eiköhän se kevään mittaan selviä. Vähän huolettaa, pääsemmekö treenaamaan - tutustumiskurssin käytännön osaan liittyy ohjaajan ja koiran välisen yhteistyön testi. Rhoon kanssa tämä yhteistyö on viime aikoina ollut kovasti hakusessa, mutta espyläinen kaverini kovasti vakuutteli, ettei tyhjäpäisen 1,5-vuotiaan uroksen kanssa kovin kummoisia odotetakaan.

Treenien jälkeen hain omat koirat kyytiin ja menimme Pitkäkoskelle lenkille kahden kaverin ja heidän lapinkoiriensa kanssa. Pii rähjäsi taas alkuun lenkkiseuralaisillemme, vaikka nämä olivat narttuja ja toinen ennestään tuttu. Jälleen jokusen sataa metriä käveltyämme tilanne helpottui ja räyhä loppui.

Riekkutreffit

Iltamenojen vuoksi perjantain koirapuuhat oli siirretty aamupäivään. Aamu ei alkanut hyvin - nukuin pommiin ja sulattelin sitten auton ovia pitkän tovin vain ajaakseni kahdesta liittymästä ohi matkalla Espooseen. Millä järjellä liittymäremontteja tehdään talvella, kysyn vaan?

Pääsimme kuitenkin perille kaverin luo tapaamaan häntä ja airistaan. Pii aiheutti itselleni hämmennystä loikkaamalla luvatta autosta ja syöksyessään ensi töikseen kaverin narttukoiran päälle pahalla asenteella. Parin sadan metrin kävelyn jälkeen Pii oli kuitenkin rauhoittunut ja se sai airiksen kanssa hyvät leikit aikaan lähellä olevassa tyhjässä koirapuistossa. Rhoo keskittyi vonkaamiseen.

Koko viikko on ollut treenaamisen puolesta varsin hiljainen, niin tämä perjantaikin. Motivaatio on itselläni ollut korkeammallakin, kun Piin kanssa ei pääse kilpailemaan ja Rhoon kanssa pitäisi jaksaa työstää niitä iänikuisia keppejä ihan alusta, mutta toisella tekniikalla. Hohhoijjaa. Tekisi mieli ostaa ne 2x2:t niin pääsisin treenaamaan niitä kotona, tai ainakin tuossa lähikentällä. Puolen tunnin ajomatka suuntaansa pelkän esteopetuksen vuoksi tuntuu tällä hetkellä ylivoimaiselta.

Pari riekkutreffikuvaa loppuun:

Yksinhuoltajuus alkoi

Kepo lähti tänä aamuna ulkomaille opiskelemaan kevätlukukaudeksi, mistä hän suuntaa suoraan kesätöihin toiselle paikkakunnalle. Yhteinen arki jatkuu siis vasta elokuussa, vaikka ilokseni hän tuleekin noin kerran kuussa käymään Suomessa työasioilla. Koirat eivät tainneet huomata mitään erikoista aamulla hänen lähtiessään - ainahan ihmiset aamuisin johonkin katoavat - mutta iltapäivällä viiden aikaan jokainen rappukäytävän rapsahdus käytiin tarkistamassa päätä kallistellen. Minusta vaikutti, että ne odottivat puuttuvaa perheenjäsentä kotiin, koska epäilyttäville rappukäytävän äänille reagoidaan aivan toisin: molemmat sanovat "Pöh!" ja Pii pyrkii kylppäriin tai selkäni taakse piiloon, Rhoo menee ovelle partioimaan. Nyt koirat tulivat rauhassa istumaan oven eteen ja kuuntelivat rapun ääniä tarkkaavaisesti.

Treenit jäivät tänään lähikentällä tokoiluun. Molemmille tehtiin luoksetuloja ja liikkeestä seisomaan jäämisiä lelupalkalla, molempia noin 5 onnistunutta toistoa per koira. Rhoon kanssa liikuin leluineni hyvin hitaasti ja sulloin koko vetolelun nyrkin sisään. Lelu lensi koiran selän taakse heti, kun käden härkkiminen loppui ja Rhoo seisoi pienen hetken rauhassa. Jotain sillä meni selvästi jakeluun parin toiston jälkeen, koska se alkoi tarjota seisomaan jäämistä ilman sitä liikkumista. Luoksetulot olivat vauhdikkaat ja ainoana ongelmana oli liinan/hihnan aiheuttama koiran vino liike. Pitää yrittää ehtiä viikonloppuna käydä ostamassa Riitan ehdottamaa narua ja katsoa, auttaako.

Hinkutin myös molempien kanssa sivulletuloa namipalkalla ja sivuaskeleilla oikealle parin sarjan verran, hyvin meni. Pii seurasi ilman imuttamista 5-8 askeleen pätkiä suoraan, mikä meni hihnan aiheuttamaa vinoutta lukuun ottamatta oikein hienosti. Palkkakäsi sai olla selän takana ja Pii tajusi silti pitää kontaktin minuun eikä katsella kättä, hienotaitava eläin. Piin kanssa otin myös jokusen liikkeestä maahanmenon, jotka menivät passelisti, tosin valtaisalla vartaloavulla.

Pojat eivät ole tällä viikolla päässeet agitreeneihin kertaakaan ja tulos alkaa näkyä. 1,5h iltalenkin jälkeen syliini kannettin sen verran monta lelua, että olen oikein tyytyväinen huomisaamuksi sovituista riekkutreffeistä kaverin ja hänen koiransa kanssa. Ehkä voisimme mennä tekemään ohjaus- ja keppitreeniä Agilityakatemialle sen jälkeen, jos vain saan Oreniuksilta jonkun kiinni sopiakseni ajankohdasta.

Tokoyksäri numero kaksi

Vajaa viikko on vierähtänyt ja ohjelmassa oli seuraava toko-yksäri Riitta Jantunen-Korrin opastuksella. Puolet koirien päivittäisestä ruuasta on tullut tokoliikkeistä useimpina päivinä kuluneella viikolla, joten odotin jotain edistystä tapahtuneen ja ilokseni Riitta oli samaa mieltä. Erityisesti Pii oli petrannut hänen mukaansa paljon kaikessa muussa, paitsi liikkeestä seisomaan pysähtymisen alkeisopissa, jota meidän olisi pitänyt treenata pallon kanssa. Sanon "olisi pitänyt", koska treenikerrat jäivät yhteen. Läheinen koulun kenttä, jolla yleensä treenailemme, on peilijäässä, eikä koiran pysäyttäminen innokkaasta liikkeestä ollut kovin helppoa tai turvallistakaan. Jatkamme tätä kun löydän turvallisemman treenauspaikan.

Sivulletulo, seuraaminen, sivuaskeleet ja luoksetulo olivat menneet kivasti eteenpäin sekä Piillä että Rhoolla ja sain itsekin Riitalta kehuja siitä, että hallitsen elekieleni ja kouluttamisen teknisen puolen mukavasti. Tämä oli tosi kiva kuulla, oma motivaatio kohosi humisten kun sai itsekin vähän +R:a! Pii teki myös erittäin mallikelpoisia maahanmenoja ja istumaan nousuja ilman, että takajalat liikkuivat senttiäkään. Rhoolla kaukojen alkeet menivät huonommin, tosin tilannekin oli vaikeampi - kentän viereen saapui koululuokallinen lapsia pelaamaan lätkää juuri kun otin Rhoon autosta. Rhoo plopsahteli ylös maasta ennen, kuin ehdin palkkaamaan ja sinkoili hypähdelleen asentoon kun yritin saada sitä istumaan tai seisomaan.

Uusina asioina katsottiin ruutua ja alokasluokan hyppyä. Riitalla oli mukanaan matala harjoituseste ja koirilla kesti jokunen hetki hoksata, että sen yli on tarkoitus hypätä, vaikkei siinä olekaan siivekkeitä saati rimaa. Itselläni kesti vastaavasti kotvanen hoksata, että tarkoitus ei enää olekaan imeä koiraa menosuuntaan mukanaan mahdollisimman suurella vauhdilla, vaan pysättää koira hypyn jälkeen ja kääntää sen kuono tulosuuntaan ja palkata siihen. Yritin ensin palkata selkä tulosuuntaan, sitten ikään kuin agin vastakäsiohjauksesta ja sitten vasta rintamasuunta koiraa päin. Tähän liikeeseen pitää varmasti liittää joku ihan muu vihje, kuin agissa käytetty "hyppy/hyppää", muuten sekaisin on sekä minä että koirat. Pitänee kysellä, onko kenelläkään kaverilla harjoitusestettä tai askarrella sellainen itse. Riitan mielestä on myös ok harjoitella agilityesteillä vaikka treeneissä vuoroa odotellessa, mutta itsestä tuntuisi kivemmalta, että nämä tilanteet säilyisivät sekä omassa että koirien mielissä erillisinä asioina.

Piin kanssa ruutuun lähettämistä kokeiltiin ensin kosketusalustalla. Ekalla kerralla Pii kävi tarkistamassa ensin ruutukartiot ja meni sitten vasta lätkäisemään targettia. Toisella yrityksellä Pii jätti targetin kokonaan ja tökki ja käpälöi mielummin kartioita - olisipa se lopulta lähtenyt leikkimäänkin oikean takakulman merkillä. Vapautimme sitten Piin ruudussa olleelle pallolle, mikä toimi paljon paremmin. Riitta ehdotti, että treenailen targettia koiralle parempaan muistiin ja että liitän siihen vielä sen, että targettia kosketaan ja jäädään siihen odottamaan palkkaa. Jäämisen kannattavaksi tekeminen onnistuu vaikkapa heittämällä palkka koiran yli menosuuntaan. Merkkikartiotkin lienee syytä hankkia, jotta saan ne tehtyä koirille ei-kiinnostavaksi, eivätpä ne muuten niihin totu. Rhoo ei ollut kiinnostunut paikallaan olevasta lelusta, joten sen kanssa juoksin yhtä matkaa ruutuun lelun luo ja leikitin sitä sitten siellä. Rhoolle Riitta ehdotti "kuolleen" lelun arvon nostamista, jos sen voi viikon parin treenillä tehdä - kovin pitkää panostusta arvon lisäämiseen hän ei kuitenkaan suositellut, koska muitakin menetelmiä voi aina käyttää.

Kysyin myös parista mieltäni askarruttaneesta asiasta. On kuulemma makuasia, käyttääkö luoksetuloon sivulle ja sivulletuloon eri vai samaa sanallista vihjettä. Riitta sanoi itse käyttävänsä eri sanoja, koska hän haluaa luoksetulon olevan vauhdikas ja sivulletulo on "vain" se asento, josta kaikki liikkeet alkavat. Samoin liikkeestä seisomisessa ja kaukojen seisomaan nousussa sana voi olla sama tai eri, vähän kouluttajasta ja koulutustavasta riippuen. Rhoota ei uskalla pitää irti ilman liinaa/hihnaa perässä, mutta hihnan paino saa sen liikkumaan vinosti. Tähän saimme neuvoksi valjaiden käytön ja liinan sijaan voisimme kokeilla kovaa muovinarua, joka ei juuri sotkeudu ja joka on niin kevyt, ettei se häiritse koiraa.

Piin kanssa jatkamme lyhyitä seuraamisia, mutta nami alkaa tulemaan muualta kuin kädestä ainakin välillä. Välillä voin viedä kättä perusasennossa taakseni nähdäkseni seuraako Pii namikättä vai minua (veikkaan, että kättä...) Suoraan seuruutukset saavat edelleen olla pituudeltaan alle 10 askelta, on tärkeämpää tehdä tarkkaa kuin pitkää pätkää. Sivuaskeleet menivät hienosti, mutta olin unohtanut liittää siihen mukaan vihjeen ja tämä korjataan nyt. Sain myös tekniikkaohjeita sivuaskeleihin vasemmalle: oikea jalka risteää vasemman edestä ja samalla vasen (nami)käsi vetää koiraa sivulle kun oikea jalka "työntää" koiraa. Rhoo jatkaa seuraamisessa edelleen sivuaskeleiden työstämistä, mutta lisäksi aletaan tehdä lyhyttä seuraamista eteenpäin.

Rhoo oli vähän liiankin tärppänä kärppänä pallonheitossa eli luoksetulon pysäytyksessä, johon sain ohjeeksi muuttaa liikkeeni erittäin rauhallisiksi ja hitaiksi ja edellyttää koiralta myös rauhallisuutta ennen pallon lentämistä. Kumpikaan koiristani ei kuulemma juurikaan ennakoi vaikka nyt tuota pallon heittoa, mikä vähän vaikeuttaa sen seisahtumisen hakemista, mutta kyllä se pieni epäröinti alkoi molemmilla tulemaan sieltä kun teki jokusen toiston peräkkäin. Kyllä tämä tokokin varmaan tästä, kun vielä pääsemme jatkamaan kaverin ohjattuihin treeneihin tämän jälkeen. Josko sitä pääsisi möllikisoihin vielä tänä vuonna jomman kumman koiran kanssa - tai miksei kummankin!

Yksärin lopuksi Riitta vielä arvioi, että Rhoo turhautuu varsin nopeasti ja antaa koulutuksessa todennäköisesti Piitä vähemmän anteeksi. Minua hymyilytti - verrattuna Piihin saman ikäisenä Rhoo ei turhaudu juuri ollenkaan! Poikien ero tässä asiassa on ikäeroa (josta muistutettuani Riittakin oli samaa mieltä) ja sitä, että Rhoo on niin hemmetin nopea ihan fyysisesti. Ajoittaminen on paljon vaikeampaa sen kanssa kuin Piin, jolloin palkatta jääviä hutejakin tulee enemmän ja näin hitaamminkin turhautuvalla koiralla on mahdollisuus hermostua. Riitta kiitteli taas kerran Rhoon taitavaa kehonkäyttöä ja sanoi, että sille saa rakennettua nopeat ja näyttävät liikkeet.

Piin silmävaivaisuus askarruttaa ajoittain edelleen. Isäni sanoi puhelimessa jotain, mitä en ollut itse tullutkaan ajatelleeksi: jos toinen silmä näkee ja toinen ei, menettää stereonäön ja sitä myötä etäisyyksien arvioiminen käy vaikeaksi. Selittänee osaltaan agihidastelua ja myös sitä, ettei Pii enää oikein suostu hyppäämään auton takapaksiin tai sieltä pois. Hyppää se lopulta, mutta sitä saa hyvän tovin tsempata molempiin suuntiin. Puoli vuotta sitten Piironki törmäili toisiinsa kun yrittivät kilpaa autoon. Kaverini tarjosi minulle omaa koiraansa agikisakoiraksi, tosin rengas, kepit ja keinu pitäisi ensin kouluttaa kuntoon. Koira on porkkikseksi vauhdikas ja erittäin hyvin kuulolla, joten tarjous houkuttelee kyllä. Pitänee tehdä koeajo.

Jäähyväiskisat Hyvinkäällä

Eilen käytiin Piin ja kaverini Antin kanssa kisaamassa Piin toistaiseksi viimeiset kisat Hyvinkäällä. Olimme vartin verran myöhässä tarkoitetusta saapumisajasta ja kisojen ohjelma oli vastaavasti parikymmentä minuuttia etuajassa, joten tulin ilmoittautumistiskille hyppärin rataantutustumisen jo alettua. Tiskin väki kehotti menemään suoraan kentälle ja ilmoittautumaan vasta sitten, joten juoksin rataa ympäri pari minuuttia ulkovaatteet päällä yrittäen etsiä radalta edes esteet oikeassa järjestyksessä.

Hyppyradalla Pii teki oivallisella asenteella tarkkaa ja nopeaa työtä, mutta enhän minä muistanut rataa. Tuloksena HYL kun ohjasin ihan omin käsin koiran väärälle radalle. Plussaa tällä radalla oli oivallisesti mennyt pujottelu ja koiran vauhti ja tekemisen ilo.

Ennen agilityrataa sain rauhassa katsoa minien ja medien suoritukset. Lisäksi rataantutustumiset agilityradoille olivat 10 minuuttia kullekin luokalle, joten radan muistaminen ei ollut ongelmallista. Pii ryömi jo tuttuun tapaan puomin ja keinun niin hitaasti, että Antti sanoi laskeneensa pelkästään näiden kahden esteen suorittamisen vieneen noin 15 sekuntia. Unohdin jättäytyä "epäloogisemmalle" vasemmalle puolelle koiraa keinun jälkeen, joten yritin lähettää Piitä sen vasemmalla puolella olleeseen putkeen. Eihän se irronnut. Tuloksena radalta HYL, hylkäävänä virheenä renkaan ohittaminen ja korjaamaan mennessä koira hyppäsi renkaan "välistä" väärään suuntaan. Plussaa tällä radalla jälleen pujottelu ja oivallisesti mennyt 90 asteen käännös heti keppien jälkeen.

Talven ja kevään mittaan saatan ilmoittaa Piin jokuselle hyppyradalle, mikäli silmän tilanne ei ala nopeasti heikkenemään. Agilityratoja meidän on turha yrittää ennen kuin Pii on leikattu ja pääsemme yrittämään kontaktien treenausta kirkkain silmin. 

Tänään tiputettiin Piin silmään ensimmäinen Voltaren-tippa. Tätä lystiä sitten jatkuu ainakin puolitoista vuotta. Juttelin kisoissa kaverin kanssa, jonka nuorelta koiralta leikattiin kaihi molemmista silmistä ja lääkitys jatkui vuoden leikkauksen jälkeen. Joissain tapauksissa tippoja tarvitaan ymmärtääkseni kauemminkin. Tajusin siinä jutellessamme, että oikeastaan toivon Piin oikean silmän menevän huonommaksi ennen seuraavaa kontrollia. Pii täyttää pian viisi. Jos sen molemmat silmät leikataan erikseen, se on jo seniori-ikäinen kun tipparumba päättyy ja dopingkarenssi päättyy. Jos molemmat silmät leikataan samalla kertaa, voimme päästä yrittämään kisakentille paluuta Piin ollessa kuusi, mikä on vielä koira parhaassa iässään.

Ahkera lauantai

Kaunis ja kylmä lauantaiaamu alkoi lappalaiskoirien ratatreenillä. Myöhästyimme komeasti lähes puoli tuntia, kun puoliso oli jättänyt auton tankin tyhjilleen ja lisäksi sain sulatella kolme autonovea kädenlämmössä, ne kun jäätyivät auki. Aukesivat kyllä sievästi, mutta eivät menneet enää kiinni. Lukkosula oli kuljetettu autosta "jonnekin" ja tilanne otti aika reippaasti päähän.

Treeneissä tehtiin Salme Mujusen 3-luokan hyppyrataa, jonka Pii teki kokonaan ja Rhoo suoritti hypyt ja putket kahdessa pätkässä, ennen ja jälkeen keppien. Ilmoitin koutsille Piin näköongelmasta, mutta hänen mielestään asia tuskin vaikuttaa Piin suoritukseen merkittävästi. Hän kertoi tutusta lapinkoirasta, joka meni rataa täyttä häkää lähes sokeana. Kyseisen lapinkoiran tietäen rohkenin epäillä, ettei Pii ole yhtä reipas ja rohkea kuin se - toki omalla puutteellisella ohjaamisellani on varmasti osuutta Piin hidasteluun, epävarmuuteen ja puutteellisiin suorituksiin, mutta sopeutuminen aistipuutokseen on taatusti yksilöllinen asia. Edellinen kerta, kun jouduin Piin kanssa treenaamaan keinua nopeammaksi jonkun säikähdyksen jälkeen oli hoidettu yhdellä treenikerralla ja puolella pussillisella broilerpyöryköitä. Nyt homma on mennyt vain taaksepäin huolimatta useamman kuukauden systemaattisesta yrittämisestä. Itselleni tulee väkisinkin mieleen, ettei kyse ole vain omista taidoistani.

Pii suoriutui Mujusen radasta mukavasti. Kepeillä se sujahti 90o avokulmaan sievästi, mutta jätti kertaalleen yhden välin pujottelematta keppien keskeltä (WTF) ja pariin otteeseen poistui kepeiltä ennen viimeistä väliä. Oma liikkuminen oli sitäkin suurempi ongelma ja totesinkin, että itse pitää treenata threadle/serpentine-tyyppinen ohjaus sujuvammaksi siten, että liikun samalla suoralla sujuvasti ja annan koiralle tilaa. Lantion liike on vaikea asia.

Rhoo näytti taas, miten sitä pitää ohjata hieman toisin kuin Piitä. Kun lopulta hoksasin, mitä minun kannattaa tehdä, se tuli kuitenkin sievästi ohjauksen mukana maksikorkuisilla esteillä. Pieni Nopea aiheutti huvittuneisuutta yleisössä sinkomaisilla vauhtiputkillaan, kun minun olisi pitänyt ehtiä suoran putken aikana sen edelle ohjaamaan (en ehtinyt, enkä ehdi). Kahta viimeistä aitaa Rhoo ei halunnut hypätä, kun radan loppusuoran kesken sille iski lehmänhäntäefekti. Koutsi hermostui sen temppuiluun (riman alitteluun tai esteen kiertämiseen) jopa ennen minua ja rakensimme homman matalammilla rimoilla lisäten korkeutta siten, että aitaan jäi kaksi rimaa blokkaamaan alittelun.

Rhoolla oli illalla lisäksi vielä Satu Hillin pitämä Sporttikoirahallin lauantaikoulutus agilitya aloitteleville koirille. Vaikka koulutus maksoikin, olen todella tyytyväinen sen antiin. Ensin kaikki neljä koirakkoa tekivät saman ohjaustreenin sisältäen takaakiertoja ja valsseja, minkä jälkeen käytiin koirakko kerrallaan läpi kunkin toivomia asioita (jotka taisivat kaikilla olla samat: pujottelu ja puomi).

Treenaamisen suhteen sain yleiseksi ohjeeksi sen, että Rhoon kanssa pitää tehdä todella intensiivisesti töitä sen aikaa kun tehdään. Sitten koira laitetaan hihnaan ja hihnassa ollessaan se saa olla "off" (tai kuten kouluttaja sanoi, se saa "olla uros" - nuuskia maata ja keskittyä omiin juttuihinsa). Koira tulee laittaa aina kiinni siksi aikaa, kun itse kuuntelen ohjeita tai en keskity koiraan 100%. Turhaa esteen taakse odottamaan jättämistä kehotettiin myös välttämään, koska Rhoo osaa sen jo ja se latistaa Rhoon virettä.

Ohjaustreeneiksi neuvottiin ohjauskuvioiden harjoittelua kahden esteen harjoitteilla siten, että koiraa ei jätetä odottamaan, vaan se palkataan liikkeestä, viedään palkaten (imuttamalla) aloituspisteeseen ja tehdään harjoitus uudestaan. Tämä toistetaan 3-4 kertaa, jonka jälkeen koira laitetaan kiinni. Rhoon palkan tulisi aina tulla liikkeestä: lelu lentää tai sitä tavoitellaan liikkuvan ohjaajan kädestä, namipalkka tulee aina liikkuvan ohjaajan kädestä. Jos mikä tahansa harjoitus epäonnistuu kaksi kertaa peräkkäin, tulee sitä AINA helpottaa. Muuten koiran oppiminen ja vire kärsivät. Kahden aidan harjoituksessa helpottaminen kannattaa tehdä pudottamalla vain riman toista päätä. Vastaavasti harjoituksen onnistuessa optimaalisesti kaksi kertaa peräkkäin, voi alkaa vaatia enemmän. Itselleni sain vihjeeksi valssin ennakoinnista sen, että koiranpuoleinen käsi jatkaa koiran saattamista esteen yli samalla, kun kroppa kiertyy jo ennakoimaan valssia. Näin koira saa tarvitsemansa informaation jatkaakseen esteen yli, mutta käännös on ajoissa.

Yksilökohtaisesti katsoimme kouluttajan kanssa puomin alakontaktisuoritusta ja pujottelua. 2o2o on "temppuna" Rhoolla varsin hyvin hallussa, mutta en ole pystynyt liittämään sitä luotettavasti puomin suorittamiseen. Rhoo tarjoaa mielellään peruuttamista kontaktiasentoon, mikä ei ole tarkoituksenmukaista. Meitä kehotettiin tekemään alakontaktia siten, että Rhoo kiertää puomin vierelle asetetun siivekkeen, hyppää puomin laskevalle osalle ja suorittaa kontaktiasennon käskystä jääden odottamaan vapautusta. Minä jatkan mahdollisimman eleettömästi matkaa, palaan palkkaamaan koiran, jatkan matkaa uudestaan, pysähdyn ja lukitsen polvet ja vapautan koiran sanallisesti. Ongelmanamme oli se, että Rhoo on oppinut vapautukseksi "mennään"-vihjeen sijaan minun liikkeeni. Polvet lukossa seisahtumisen tarkoitus on rauhoittaa oma liikkeeni ja jättää sanallinen vihje ainoaksi vapauttavaksi viestiksi. Toisin kuin ohjaustreeneissä, puomia ei koskaan palkata kontaktin vierestä tai liikkeestä.

Kouluttaja epäili, ettei namipalkka riitä Rhoolle vahvistamaan kontaktiasentoa siinä vaiheessa, kun se todella syttyy agilitylle, joten saimme ohjeeksi harjoitella kotona vetoleikkiä 2o2o-asennossa. Tavoitteena on opettaa koira pitämään asento korkeassa vireessä, olemaan innostunut 2o2o:ssa odottamisesta ja siirtämään tehokkaammin painoa taakse. Tätä harjoittelemme ensin kotona ja siirrämme sen A:n kautta puomille kun alkaa sujua. Esteellä saan lähettää koiran suorittamaan estettä ja tulla seisomaan sitä vasten kontaktin eteen, mitä ei namin kanssa saanut koskaan tehdä. Parilla ekalla kerralla ei haittaa, jos koira putoaa kontaktilta leikkiessään, mutta sen jälkeen leikki loppuu heti, jos tassut lipeävät. Muutenkin sain kehotuksen olla houkuttelematta millään lailla ja olla ehdoton siinä, että mitään puolivillaisia suorituksia ei palkata koskaan (hidastelu, 4-on, vain yksi jalka kontaktilla jne). Vetoleikkimisen kesto on 5-10 sekuntia, jonka jälkeen vaihdetaan lelu namiin ja vapautetaan koira.

Kokonaisia puomeja ei tulisi tehdä, ennen kuin 2o2o on täysin kunnossa ja mieluusti vielä niin, että koira osaa keinun. Nyt Rhoon puomit olivat epäröiviä keskeneräisen keinuopetuksen vuoksi. Kun siirrymme koko puomille, sain ohjeen proofata koiran suoritus erityisesti siihen, että ohjaaja juoksee ohi 2o2o:ssa odottavasta koirasta ihan läheltä ja siihen, että ohjaaja hidastaa hieman alastulo-osuuden kohdalla ja lähtee uudestaan juoksemaan. Nämä ovat kuulemma tyypillisiä variaatioita, joita ohjaajat tekevät kilpailutilanteissa, mutta joita ei tule käytyä läpi koulutusvaiheessa.

Kepeillä siirrymme nyt verkoista "perinteiseen" koulutukseen vastakädellä. Rhoo itse asiassa osaa jo kiertää kepit varsin hyvin, mistä olin yllättynyt. Kouluttajan kanssa se meni varsin mallikelpoisen alkeispujottelusuorituksen (näkyy olevan helppoa, kun osaa kouluttaa...) Avuista pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti eroon ja pitää huoli siitä, että käsiapu on ainoa käytössä oleva apu. Kun pujottelu menee kaksi kertaa hyvin jollain tietyllä avulla, harjoitusta vaikeutetaan. Vartalo ei siis heilu ja jalat menevät suoraan. Käsiapu pienenee sitä mukaa kun koira oppii kiertämisen idean ja lopulta se menee suoraan. Vartalon kumaran asennon häivyttäminen tapahtuu treenaamalla reisilihaksia: kumartumisen sijaan mennään kyykkyyn ja ohjaava käsi pysyy samalla korkeudella koiran nenän tasolla. Suoritus tehdään ohjaaja peruuttaen vain pari ensimmäistä kertaa ja nenä siirtyy menosuuntaan hyvin nopeasti. Ensi alkuun keppejä rakennetaan Rhoolle pelkällä namipalkalla. Kun avut on häivytetty ja aletaan jättämään palkkaa eteen, voi avustaja tulla varmistelemaan hihnan päähän, että koira todella suorittaa. Tätä saa tehdä vain kerran pari, sitten aletaan vaatimaan koiralta suorittamista.

Ohjurit saa lisätä ensimmäiseen ja viimeiseen väliin sitten, kun koira osaa pujotella ja siirrytään harjoittelemaan lähettämistä. Kepeilläkin tehdään Rhoolle vain noin kolme toistoa, jonka jälkeen koira laitetaan hihnaan ja tauolle. Kun kepit sujuvat, tulee tulokulmien ja lähetysten lisäksi treenata se, että koira kestää ohjaajan ohijuoksun ja hidastelun/pysähtymisen lateraalisen etäisyyden lisäksi. Ohijuoksua harjoitellaan ensin siten, että ohjaaja peruuttaa ja ottaa pienen etumatkan, sitten matkaa lisäten, sitten lyhyemmällä matkalla nenä menosuuntaan jne. Lopulta koiran pitäisi malttaa pujotella loppuun, vaikka ohjaaja juoksisi edelle tekemään persjätön tms.

Näin siis etenemme. Olin erittäin tyytyväinen saamaamme koulutukseen ja ällikällä lyöty siitä, että pujottelumme pitäisi kuulemma olla kunnossa noin kuukaudessa, jos pääsemme kerran viikossa tunniksi harjoittelemaan. Satu antoi koiralle sopivia ohjeita ystävälliseen sävyyn ja tehokkaasti. Yleismeininki hänen koulutuksessaan oli järkiperäinen, tehokas, positiivinen ja jämäkkä. Koiralle opetetaan toivottu ja sitten vaaditaan, mutta ei koskaan kohtuuttomasti ja aina vauhti ja vire säilyttäen. Ei siis käyttämällä varsinaisia pakotteita, mutta karsimalla mahdollisuuksia tehdä väärin. Opin taas itsekin paljon kouluttamisesta, erityisesti Rhoon tyyppisen koiran suhteen. Itse Sporttikoirahalli oli minulle hienoinen pettymys. Alusta ja esteet olivat hyvät, mutta halli ei ollut sisälämpöinen, kuten jostain syystä olin kuvitellut. Toki sopivan lämmin treenaamiseen (ulkona oli n. -14C), mutta silti odotteluaika meni toppavaatteet yllä. Vesipistettä ei myöskään ollut käytössä, vaikka muuta oletin. Näistä seikoista huolimatta voisin hyvin treenata Sporttikoirahallilla tai osallistua jatkossakin siellä järjestettäviin koulutuksiin - enpä vaan enää odota juoksevaa vettä ja lämpöä!

Suunnitelmat muuttuvat

Pii on viime syksystä asti juossut hitaammin kuin aiemmin. Ei ole ollut enää tilanteita, joissa olisin ohjaukseni kanssa kovasti myöhässä. Se ei ole irronnut vasemmalla puolella oleville esteille, enkä ole saanut koulutettua sille reippaampaa suoritusta keinulla, vaikka olen tosissani yrittänyt.

Joululomalla aloin katsoa, että Piin pupillit ovat eri väriset, vasen vihertävän samea verrattuna oikeaan. Puoliso sanoi samaa, joten tajusin vihdoin huolestua, että Piin kaihi on lähtenyt etenemään. Kävimme tänään kontrollissa ja pelkomme osoittautui oikeaksi. Vasemmassa silmässä kaihi on läpinäkymätön ja peittää kokonaan näköhermon pään ja osan muuta silmänpohjaa. Oikean silmän muutokset ovat pääosin ennallaan. Pii ei näe enää kunnolla vasemmalla silmällään, mikä selittänee pääosin meidän agilityvaikeutemme. Eläinlääkärin mukaan arkielämässä näköpuutosta tuskin huomaisi, mutta agin tyyppisessä toiminnassa se tulee selvästi esille.

Aloitamme nyt päivittäiset anti-inflammatoriset silmätipat Piille, eli kilpailut on sen osalta kisattu kunnes silmä on leikattu ja leikkauksesta toivuttu. Sunnuntain kisoissa käymme vielä pyörähtämässä, koska eläinlääkärin mukaan tipat voi hyvin aloittaa vasta maanantaina. Hoitavan lääkärin mukaan tipoissa voi pitää myös halutessaan karenssitauon, käydä kisoissa ja aloittaa tipat uudestaan, mutta en taida viitsiä ryhtyä siihen. Miksi kävisin kisaamassa koiralla, joka ei voi suoriutua optimaalisella tavalla, koska ei näe? Leikkausarvio tehdään kolmen kuukauden kuluttua, mikäli sitä ennen ei ole tapahtunut selkeää muutosta huonompaan.

Pii pärjää silmineen vielä aivan mainiosti, joten en osaa olla kovin pahoillani sen puolesta. Kaihi ei ole vielä niin paha, että se aiheuttaisi kipua tai epämukavuutta aiheuttavaa tulehdusta silmässä ja Piin näkökyky riittää arkielämään vielä aivan hyvin. Toki olen surullinen sen puolesta, että se joutuu kestämään leikkauksen ja sitä seuraavan ikävän toipumisajan, mutta sittenpähän asia on hoidettu. Omasta puolestani olen pahoillani, ettei minulla nyt ole kisakelpoista harrastuskoiraa. Hyvä tietenkin, että tiedän, mistä pulmat Piin kanssa johtuivat ja osaan nyt olla vaatimatta siltä liikoja. Rhoo ei kuitenkaan ole vielä hetkeen valmis sen paremmin agi- kuin tokokisoihinkaan ja kisaaminen on mielestäni hauskaa. Tuntuu epäreilulta, että useimmilla lappalaiskoirilla HC on varsin hyvänlaatuinen vaiva, joka ei koskaan häiritse näkökykyä.

Pii saa tästä eteenpäin tehdä rallatteluratoja agitreeneissä motivaation ja estetaitojen ylläpitämiseksi. Tavoitteellisemman treenaamisen säästän agin suhteen toistaiseksi Rhoon pään menoksi, tarkoituksena saada se kisakuntoon mahdollisimman nopeasti. Tokon treenaamista jatketaan molempien kanssa, huomioiden Piin mahdolliset näköongelmat sitä mukaa, kun vaikeuksia ilmenee.

Estelinjan hakua

Eilisessä Clean Runissa oli kerrankin aloittelevalle koiralle sopiva Backyard Dogs-harjoitus, jonka toteutimme tänään AgilityAkatemialla. Yksinkertaisessa harjoituksessa oli kolme aitaa, mutkaputki ja kolme aitaa. Ideana oli, että ohjaaja juoksee samaa U:n muotoista rataa ja koira hakee itsenäisesti aidat, vaikka niiden kulmia suhteessa toisiinsa samoin kuin sijaintia alkuperäiseen linjaan nähden muutettiin.

Yllätyksekseni molemmat koirat suoriutuivat tehtävästä jotakuinkin yhtä hyvin ja sain vahvistettua nopeutta lentävällä lelupalkalla. Rhoolla oli oikein mukava treenivire päällä ja sain olla tarkkana, että ehdin ohjaamaan sitä. Se tarvitsee turhan paljon tukea minulta jatkaakseen seuraavalle esteelle sen sijaan, että jatkaisi itsenäisesti suorittamista jos en toisin pyydä. Irtoamistreeniä saadaan siis vielä jatkossakin, vaikkei se tulekaan ihan niin kädessä kiinni kuin Pii. Lisäksi pitää olla tarkkana, etten käskytä sitä liian ankarasti kääntymään. Jos ei käänny, opetellaan ohjausliike paremmin, mutta koira palkataan silti! Pii teki myös mukavalla sykkeellä ja vauhdilla, "rallirata" teki varmaan senkin motivaatiolle pelkkää hyvää.

Koirat suorittivat linjassa olevat, mutta jyrkkiin kulmiin käännetyt aidat ongelmitta. Korjattavaa alkoi tulla vasta kun yksi aita kummaltakin puolelta siirtyi reilusti pois linjasta - overlappia oli jonkun verran, muttei kovin paljon. U:n ensimmäinen sakara meni hienosti, mutta paluumatkalla linjasta siirtynyt aita jäi hyppäämättä. Piin sain "työnnettyä" käsiavulla ottamaan esteen, vaikka oma juoksu-urani säilyi samanlaisena. Rhoolle tämä ei riittänyt ja jotakuinkin samoja aikoja sen vire tuttuun tapaan löpsähti kuin lehmän häntä, joten lopetimme homman Rhoon osalta putken suorittamiseen yksittäisenä esteenä, että pääsin palkitsemaan sen.

Suurin osa kumpaisenkin aamunappuloista naksuteltiin eilen saatuja tokon kotiläksyjä tehden. Liukas laminaattilattia häiritsee liikkeiden suoritusta aika lailla, joten Rhoon kanssa keskityin istu-seiso-yhdistelmän hiomiseen ja maahan-käskyn alla pysymisen rakentamiseen. Rhoo tarjoaa sitkeästi maahanmenoa seisomisen sijaan, joten jouduin auttamaan sitä vielä koskettamalla rintakehän alta. Takajalat sillä pysyvät kyllä mainiosti paikallaan asennon vaihtuessa, taitava pienpeto! Teimme myös jokusen sivulletulon, jotka Rhoolta sujuvatkin varsin näppärästi. Pii sai tehdä sivulletuloja, luoksetuloja sivulle ja muutaman askeleen seuraamisia. Yritin tehdä myös askeleita oikealle, mutta Pii kieltäytyi yhteistyöstä liukkaalla ja muovimatotettu eteisemme oli sille liian pieni. Ruoka maittoi myös Rhoolle tavallista paremmin, kun sen eteen sai tehdä töitä. Hauskaa, kun itselläkin on taas pitkästä aikaa hyvät fiilikset treenailla!

Yksityistokoilua

Sisuunnuin yrittämään vielä kerran tokon harrastamisen aloittamista ja kaiken maailman ryhmäkurssien sijaan päätin sijoittaa yksityisopetukseen. Pääkaupunkiseudulla asumisen hyviin puoliin kuuluu mm. se, että todella ammattitaitoisia kouluttajia ei ole vaikea löytää. Lukuisien lappalaisharrastajakavereiden suosituksella päädyin ottamaan kolmen yksityistunnin sarjan Riitta Jantunen-Korrilta.

Ensimmäinen kivi vierähti sydämeltä, kun Riitta Piitä kuvaillessani ilmoitti, että sen koirareaktiivisuus on erillinen kokonaisuus, johon ei tässä puututa. Kerrankin päästiin suoraan asiaan ilman viikkojen, jopa kuukausien turhauttavaa "ei minkään" opettelua! Riitan mukaan Piin härvääminen ja huutaminen ei ainakaan enää vaikuta päättömältä, maaniselta sijaistoiminnolta. Hän vahvisti oman käsitykseni siitä, että olen vuosikausia palkannut Piin ei-toivottua käytöstä tarjoamalla sille toimintaa, edes sitä liikettä. Mennyt on mennyttä, mutta harmittaahan tuo edelleen: lukuisat kerrat sain eri kouluttajilta ohjeeksi liikkua koiran kanssa tai teettää sillä jotain helppoa, että se hiljenisi ja keskittyisi. Pii on ensimmäinen koirani, joten minähän tein kuten neuvottiin kunnes itse oivalsin, mistä oli kysymys. Alkuun huutaminen on saattanutkin olla keskittymisen puutetta, turhautumista ja nuoren koiran vilkkautta, mutta siitä on muokattu ja vahvistettu nykyinen kunnon käskyhaukku. Positiivista Piissä oli Riitan mukaan sen ilmeinen yhdessä tekemisen halu ja toimintatarmo. Haukkumiseen sainkin neuvoksi kääntyä pois ja ilmaista koiralle tyytymättömyyteni ääneen selvästi ja jatkaa vasta, kun se on hetken hiljaa. Piin hyviksi puoliksi mainittiin myös ahneus ja "tosi hyvä leikki". Kuten jo ennalta tiesinkin, kehon ja erityisesti takapään hallinta on Piille haastavaa. 

Piin kanssa tehtiin sivulletulon ja seuraamisen alkeita, liikkeestä seisomisen ja maahanmenon alkeita ja luoksetulon tekniikka- ja nopeusharjoitteita. Sivulletulo on Piille aikanaan opetettu kiertäen, mutta vaihdan sen nyt suoraan sivulle tulemiseen. Ahneena koirana Pii seuraa hyvin namikättä ja jopa namitonta käsiapua sivulle ja seuraa jokusen askeleen suoraan vallan hyvin, vaikkakin löysästi. Pelkkä tiukka vasemmalle kääntyminen sai aikaan huonosti liikkuvan koiran ja koiran ympäri kiertävän ohjaajan, luultavasti Piin takapäänkäyttövaikeuksien vuoksi.

Seuraamisen kotiläksypaketti Piille olikin varsin monipuolinen: 1) sivulletulo suoraan, käsiapu U-kirjaimen muotoisena. 2) Perusasennosta 1-2 sivuaskelta oikealle, samalla toistaen U-kirjaimen muotoisen avun, niin että koira päästään palkkaamaan uudessa, suorassa perusasennossa. 3) Perusasennosta alkuun kaksi askelta suoraa seuraamista ilman imuttamista, palkkaus perusasentoon pysähtymisen jälkeen. Askeleiden määrää voi pikku hiljaa nostaa. 4) Pidempää seuraamista namilla imuttamalla ilman, että seuraamispätkä välttämättä päättyy perusasentoon. 5) Ympyrätyöskentelyä vastapäivään. 6) Kääntymistä vasemmalle, alkuun siten, että paikallaan kääntymisen sijaan ottaa pienen ympyrän ja saa näin koiran liikkeelle; koiran suoruuden varmistaminen U:n muotoisella käsiavulla. Ahne-Pii kiihtyy ruuastakin tarpeeksi, joten lelupalkka jää odottamaan seuraamisen kehittymistä.

Luoksetulon tekniikkaa ohjattiin hiomaan siten, että koira jätetään istumaan n. 5m päähän, kutsutaan tulemaan ja sen ollessa 1-1,5m päässä, ohjataan se tutulla U:n muotoisella käsiavulla perusasentoon ja namipalkka suorasta perusasennosta. Draivia luoksetuloon haettiin pidemmästä kutsuetäisyydestä ja vasemmassa kädessä olevasta lelupalkasta, johon joko saa käydä suoraan kiinni tai joka heitetään koiran menosuuntaan ohjaajan taakse. Pii innostui narupallosta turhan paljon, joten saimme kehotuksen tehdä kahden pallon leikkiä. Vetolelut Pii sentään malttoi palauttaa kuten asiaan kuuluu.

Liikkeestä seisomista harjoittelimme seuraavasti: ohjaaja peruuttaa pallo näkyvillä, antaa "seiso"-vihjeen ja heittää pallon koiran taakse. Pii alkoi välittömästi tarjota istumista, haukkumista, maahanmenoa jos kiinnitin siihen liikaa huomiota tai hidastin liikaa vauhtiani, joten alkuun pallo lentää ilman sen kummempaa koiraan päin katsomista, kunhan Pii seisoo tai liikkuu eteenpäin. Liikkeestä maahanmenoa meidät ohjattiin tekemään tuttuun tapaan ohjaamalla sivulla kulkeva koira käsi- ja vartaloavulla maahan.

Rhoo sai Riitalta osakseen ihastelua. Hän kehui Rhoon nopeutta, vilkkautta, notkeutta, intensiivisyyttä ja vartalonhallintaa, joista kaikista olen itsekin iloinnut. Myös Rhoon leikkiä kehuttiin ja tänään RH pistikin parastaan lelupalkan kanssa. Ruokaan Rhoo suhtautui kuten yleensä: sopiva palkka kelpaa, mutta vaikkapa seuraamaan imuttaminen ei sillä juuri onnistu. Olen itse kuulemma intensiivinen koirieni, erityisesti Rhoon kanssa, ja Rhoon nopeuden ja vilkkauden huomioiden minua ohjattiin rauhoittamaan eleitäni. Olin mielissäni siitä, että Rhoo käyttäytyi juuri kuten yleensä, eli sillä sekunnin murto-osalla kun "mitään" ei tapahtunut, se irtosi omiin maailmoihinsa ja nuuskutteli tonttia kiinnostuneena. Riitta neuvoikin keskittymään Rhoon kanssa nyt motivaatioon ja pitämään hommassa tekemisen meininkiä - ei siis pitkiä seuraamiskuvioita Rhoolle vielä hetkeen.

Rhoon sivulletulo ja maahanmeno saivat kehuja näyttävyydestä ja nopeudesta. Seuraamisessa kotiläksyksi tuli askel-pari joka ilmansuuntaan namipalkalla ja U-käsiavulla suora perusasento varmistaen. Ympyrätyöskentely vastapäivään oli myös listalla, mutta pitkää seuraamista Rhoolle ei vielä haeta.

Yllätyksekseni olen tehnyt jotain oikein ja Rhoo alkaa pysyä maassa käskyn jälkeen, eikä plopsahdakaan jaloilleen ensimmäisestä kehusanasta tai taskuun ujutetusta kädestä. Pääsimme siis kokeilemaan kaukojen alkeita: maahan-istu-maahan-kuviota ja istumasta seisomaan nousua. Istumasta seisomaan nousu päädyttiin tekemään Rhoolle "vanhanaikaisesti": takajalat pysyvät paikoillaan ja pungertavat koiran ylös. Harjoitteeksi sain ohjeet rau-hal-li-ses-ti viedä namikäden pari senttiä koiran kuonon alapuolelle ja sitten koiraa kohti samalla auttaen koiraa nousemaan rintakehän alta toisella kädellä. Istuminen ohjataan samoin hyvin rauhallisesti nostamalla namikättä koiran nenän edestä sen korvien väliä kohti. Rauhallisuus oli todella pidettävä mielessä, koska muuten Rhoo pomppasi käden kimppuun, hypähti tasajalkaa ylös tai muuta itselleen tyypillistä.

Liikkeestä seisomista haetaan Rhoolle kuten Piillekin, lentävällä pallolla. Rhoon kanssa saa olla sukkelana: pallon pitää alkuun lentää koiran tulosuuntaan sen ensimmäisestä pompusta. Muuten Rhoo oli kiinni pallossa tai hypännyt jo minua vasten. On se sukkela otus! Rhoon luoksetuloissa keskitytään vielä motivaation hakemiseen. Jos on mahdollista käyttää avustajaa, voi hän pidellä koiraa kun itse juoksee kauemmaksi, pysähtyy ja kutsuu. Palkkana lelu joko vasemmasta kädestä tai taakse heitettynä. Koiran voi myös jättää istumaan ja kutsua palkaten samalla tavalla.

Olen todella tyytyväinen oppituntiin. Ihan perusasioitahan nuo varmasti ovat, mutta oli kiva saada kädestä pitäen ohjausta siihen, miten liikkeet opetetaan oikein. Sain myös vahvistusta sille, minkä asioiden katson olevan koirieni vahvuudet ja heikkoudet. Erilaisiahan nuo kaksi ovat, mutta kuulemma niille voi todennäköisesti kumpaisellekin rakentaa hyvät liikkeet. Nyt sitten harjoitellaan ja palataan ohjaukseen taas ensi viikolla.

Matalan vireen treenit

Tänään Agilityakatemialla järjestettiin yhden naisen ja kahden porokoiran apeat agilitytreenit. Olisi ehkä pitänyt luovuttaa nopeammin, mutta koska mukana ei ollut kelloa (ja kännykästä akku lopussa), jatkettiin vahingossa reilu tunti. Tavoitteena oli tehdä keinua ja keppejä molemmille sekä yksinkertainen irtoamistreeni. Näin myös tehtiin, mutta oikein mikään ei mennyt niinkun Strömsössä.

Jäniksenjalka narun päässä oli Rhoon mielestä erinomainen palkka - jopa niin erinomainen, että se ei alkuun malttanut oikein ajatella. Yritin tehdä sen kanssa neljän kepin sarjaa ja poistaa toisen ohjurin kun ensin jokusen kerran muistuteltiin mieleen, miten homma pitikään tehdä. Jos jäniksenjalka oli esillä, Rhoo juoksi keppisarjaa ympäri (siis ympäri - ei suorittanut keppejä mitenkään vaan pilitti niiden ympäri rinkiä ja haukkui). Jos jäniksenjalka ei ollut esillä, Rhoo käskytti haukkumalla jalkaa esiin. Siirryimme namipalkkaan, mutta liian myöhään: Rom oli käyttänyt parhaan intonsa jo pujottelukeppien mammantissittämiseen.

Pii teki pitkää keppisarjaa niin, että palkka oli keppien päässä. Tavoitteenamme oli hakea vauhtia ja itsevarmuutta pujotteluun. Hommassa kävi kuten epäilinkin, Pii plopsahti pois kepeiltä tai pujotteli vapaavalintaiset välit päästäkseen nopeammin palkalle. Se, että palkka oli tiukasti suljetussa pakasterasiassa, jonka ehdin evakuoimaan rynnivältä varkaalta joka kerta, ei haitannut. Voimalla läpi tiukankin kannen on Piin motto kun ruoka on kyseessä.

Molemmat tekivät helpotettua keinua, jonka alapää oli nostettu maksipöydän päälle. Jäniksenjalalla palkkaamalla Pii saikin aavistuksen reippaamman suorituksen aikaiseksi, mutta jalkapalkka jouduttiin viemään piiloon, kun Pii yritti syödä jalan (ja samalla siinä kiinni olleen liinan). Ehdin hätiin ennen nielaisua, mutta koipi oli pureskeltu hyvinkin "rennoksi", eikä siitä ollut enää Rhoota palkkaamaan - Rhoo haluaa jahdata saalistaan ja vetoleikkiä sillä sitten. Rhoo teki jokusen oivallisen, reippaan keinun, mutta päätti yhtäkkiä alkaa pelkäämään liikettä. Rhoo peruutti keinulta pois pari kertaa, mutta sain (hitaan, mutta) onnistuneen suorituksen sille viimeiseksi.

Irtoamistreeni koostui kahdesta aidasta ja mutkaputkesta. Kumpikaan koira ei tajunnut, että pakasterasia aukeaa hyppy-hyppy-putki-yhdistelmän suorittamisesta, vaan ryysi kerta toisensa jälkeen hyppyjen jälkeen suoraan rasialle. Yritin toki pilkkoa suoritusta pienemmäksi ja ketjuttaa takaisinpäin, mutta ongelma saattoi olla itse U-putki - olisi pitänyt aloittaa suoralla putkella ja pikku hiljaa siirtää toista päätä kohti U:n muotoa. Ensi kerralla sitten.

Suurimmat harmitukset koko treenissä olivat koko porukan kädenlämpöinen tekemisen vire ja se, että unohdin naksuttimen kotiin. Naksauttamalla olisin voinut viestiä pujottelun ja keinun ideaa koirille paljon tarkemmin. Tuoreessa muistissani on kuitenkin vielä se, miten oivallisesti oikeasta sisäänmenosta naksauttaminen toimi välipäivätreeneissä Piillä. Torstaille ja perjantaille on varattu onneksi uudet vapaavuorot, joten pääsemme onneksi pian yrittämään uudestaan.

Rahi rahi kolisee, pili pili pom

Olen ulissut Piin keinutraumasta kavereille sekä internetissä että sen ulkopuolella ja saanut lukuisia hyviä ehdotuksia. Yksi suosikeistani oli kuitenkin tämä video: http://www.youtube.com/watch?v=4vXA6heHmjI&feature=fvwk Lämpenin tälle ehdotukselle erityisesti siksi, että pystyin improvisoimaan siihen tarvittavat välineet kotioloissa. Olohuoneen Ikea-rahin kannen alle sinitarralla kiinni ihmisten tasapainolauta ja valmista tuli! Tämän kanssahan olemme koirien kanssa aiemminkin jo touhunneet, mutta nyt aion käyttää muutaman päivän ajan kaikki nappula-ateriat äänen ja liikkeen sheippaamiseen.

Aamuruokasessio meni molemmilta koirilta varsin oivallisesti. Rhoo tajusi homman nimen hyvin - kolauta lautaa niin saat ruokaa - ja Piikin eteni laittamaan molemmat etutassut laudalle. Erityisen iloinen olin rahinkannen tuottamasta pehmeästä äänestä. Rahi on tekstiiliverhoiltu irroitettavalla kankaalla, joka taipuu velcro-kiinnityksellä reunan alle ja vaimentaa kolausta. Iltaruualle tai huomiselle voin vaikeuttaa tehtävää ainakin Rhoolle taittamalla verhoilua syrjään, jolloin lastulevy kolahtaa suoraan lattiaan.

Rhoo syö paljon enemmän kuin Pii, joten viimeisen neljänneksen sen nappuloista käytin vahvistamaan 2o2o-käskyä ja vapautusta. Tämä sujui kohtuullisen hyvin. 2o2o pitää näemmä vielä yleistää siihen, että se merkitsee vain sitä asentoa, ei sitä, että asentoon tulee hakeutua peruuttamalla. Tätä Rhoo nimittäin innokkaasti tarjosi ja saattaapa se selittää senkin, miksei homma ole itse esteillä sille oikein loksahtanut kohdilleen.

Paitsi keinun kouluttamisen/korjaamisen pohjatyönä, laudan kiikuttaminen käy ihan fyysisestä treenistä koirille. Molemmat nukkuivat ruokansa päälle pitkät, hiljaiset päiväunet!

JAU:n kisat Hyvinkäällä

Joulukuun sisäkisat jäivät tassuvaivaiselta Piiltä väliin, mutta nyt pääsimme korjaamaan tilanteen. Ajoimme lomalta kotiin starttaamaan kahdesti Elina Hannikaisen radoilla Hyvinkäällä JAU:n kisoissa olosuhteisiin nähden kohtalaisin tuloksin. Radat olivat tähän astisista 2-luokan radoistamme yksinkertaisimmat ja ihanneajat olivat mielestäni hyvin kohtuulliset ja meidänkin saavutettavissamme. Agilityradalla vaadittu etenemä oli muistaakseni 3,3m/s, mihin uskon Piin kyllä hyvänä päivänä pystyvän.

Pii sai loman aikana huomattavasti normaalia enemmän ja normaalia raskaampaa liikuntaa, joten arvelinkin sen saattavan olla väsynyt. Alkuperäinen suunnitelma oli ajaa etelään jo perjantaina, mutta huono ajokeli ja myöhäisen iltapäivän starttiaika siirtivät matkan lauantaille. Olin vähän huolissani Piin keskittymiskyvystä 1-2 viikon treenitauon ja maalla metsittymisen jälkeen, mutta riittävän hyvä palkka onneksi kumosi tämän huolen. Siankorvapalkka näkyy toimivan myös agilitykisoissa. Lisäksi tarjolla oli kuivattua maksaa ja tuoretta jäniksenkorvaa karvoineen päivineen. Leikkimään Pii ei juuri syttynyt, mistä osaltaan päättelin sen olevan väsynyt.

Väsymys näkyi myös suorituksessa. Pii juoksi hitaasti löntystellen, mutta oli kuuliaisesti ohjattavissa. Ensimmäinen rata, hyppyrata B, meni puihin kahdella aitaesteellä radan loppupuolella, kun en kääntänyt Piitä kylliksi ennen ensimmäistä estettä ja se ajautui liian toisen aidan oikeasta ponnistuskohdasta. Se hyppäsi kyllä vielä, muttei enää kääntynyt seuraavalle aidalle ja ohitti sen. Korjaamisen jälkeen se turhautui säätämiseen ja hyppäsi renkaan sivusta huomaamattani, joten tulokseksi HYL.

Agilityradalta tuloksemme oli rohkaisevampi RV 0 ja AV 9,96, tuloksena kuudes sija. Pii oli selvästi aika lailla uupunut, mutta ilokseni se tuli kivasti ohjauksen mukana ja saimme virheettömän radan. Etenemäksi jäi vaivainen 2,81m/s, josta osa tuli yleisestä löntystelystä. Suurin ongelma vauhdin suhteen on kuitenkin edelleen se keinu, tiukkana kakkosenaan puomi. Piin keinupelko näkyy valitettavasti yleistyneen myös puomille, josta on tullut lähes yhtä hidas.

Yliaikanollan lisäksi ilonaiheita oli Piin pujottelu, joka parani huimasti välipäivien parista treenistä. Klikkeri ja korvat aseenani taidan keskittyä hiomaan oikean sisäänmenon etsimistä vielä parin treenin verran ja testata osaamista sitten. Olen varsin tyytyväinen, Pii ei tarvinnut esteelle osoittamista kummempaa apua pujottelussaan ja se vaikutti keräävän kierroksia kepeillä aiemman hidastelun sijaan. Omasta puolestani ilahduin, kun huomasin yhden radalla olleen esteiden linjaukseen perustuneen ansan, johon jokunen selvästi itseäni taitavampi ohjaaja haksahti. Kyllä sitä ihminenkin oppii!

Yleisfiilikset ovat hyvät. Levänneenä Piin juoksuvauhti suoralla on merkittävästi tämänpäiväistä parempi ja keinun ja puomin voi treenata kuntoon. Ehkä voimme joskus tehdä kakkosluokassakin niitä "ihan oikeita" nollia ja onnen ollessa myötä jopa sijoittua!

Itä-Suomen lomakuvat

Olemme vihdoin nopean netin ääressä, joten lisään tähän jokusen lomakuvan.

Pii

Savonlinna

Maaseutua

Itä-Suomen loma

Kävin välipäivät etelässä töissä ja uudesta vuodesta asti olemme viettäneet maalaislomaa koirineen päivineen. Koirat ovat päätyneet kuntokuurille ja minä olen valokuvannut sieluni kyllyydestä. Sain luvan kuvata läheistä hylättyä tiilitehdasta, jossa vietinkin noin puolentoista päivän valoisan ajan. Koirien ohjelmassa on ollut metsälenkkejä ja retkiluistelulenkeillä mukana juoksemista: Piin kunto ei riitä päivittäiseen luisteluun, mutta Rhoo vetää 15-20km kuin tyhjää vaan. Kulutuksen lisääntyminen näkyy toki ruokahalussa - en ole montaakaan kertaa nähnyt Rhoon pistelevän nappulaa napaansa noin paljon. Lisukkeineen ruokaa on mennyt Laihaan Lohtuun 8-10dl päivässä!

Kaikki treenaaminen on ollut hyllyllä välipäivistä alkaen. Saa nähdä, mitä tämä merkitsee Piin toimivuudelle lauantain kisoissa. Parhaimmillaan vauhti voi lisääntyä, huonoimmillaan hallinta kadota. Kattellaan.